Yö R-junassa
R-juna kantaa mainetta turvattomana ja epämiellyttävänä kulkuvälineenä erityisesti yöaikaan. Pitääkö tämä paikkansa, ja mitä junassa oikeasti perjantaiyönä tapahtuu?
- Hello, you are gorgeous, mies huutaa perääni.
Helsingin päärautatieaseman ulkopuolella tunnelma on juuri sitä, mitä perjantai-illalta voisi ehkä odottaa – humalaisia katseita, naurua ja kovia ääniä. Kello lähenee jo puolta yhtätoista, mutta ilma on lämmin. Ihmiset kulkevat ohitseni osa kiireessä, osa rennosti ympärilleen pälyillen. Asemalle suuntaavat ihmiset näyttävät väsyneiltä.
- Mitä vittua, lopeta, joku huutaa.
Muutama nuorisoporukka on löytänyt hengailupaikkansa aseman pääovien edestä. Nauru raikaa ja kirosanat sinkoilevat kaverusten kiusoitellessa toisiaan.
Astun sisään asemarakennukseen ja vastassani on hiljaisuus. Muutamaa suuntaansa pohtivaa matkalaista lukuun ottamatta asema ammottaa tyhjyyttään.
R-juna Tampereelta saapuu juuri laiturille tuoden hetkeksi säpinää asemalle. Hyväntuuliset kansalaiset poistuvat laumassa Helsingin yhä pimenevään yöhön. Asemalaituri hiljenee jälleen.
Helsinki-Riihimäki-Tampere -väliä kulkevasta R-junasta puhutaan usein pelottelevaan sävyyn ja etenkin ilta-aikaan turvattomuus on herättänyt huolta. Muun muassa Aamulehti uutisoi tamperelaisen Julia Sangervon kokemasta häirinnästä R-junassa. Sangervo kertoi Aamulehdelle, että turvattomuuteen vaikuttaa etenkin junan suljettu tila sekä päihtyneet ihmiset.
22:35 Helsinki
Illan viimeiseen R-junaan astuu pariskuntia, työmatkalaisia, mukavan Helsinki-päivän viettäneitä. Alkoholinhuuruiset matkustajat jäivät Helsinkiin ja tunnelma junassa on rauhallinen.
Matkustajat ovat hautautuneet kuulokkeisiinsa ja torkkuvat. Saan istua penkkirivilläni täydessä rauhassa, sillä tilaa on. Junan hiljaisuuden rikkovat vain kuulutukset. “Hyvät matkustajat, tämä on R-juna Riihimäelle ja edelleen Tampereelle...”.
Ovet piippaavat kiinni menemisen merkiksi ja puolityhjä juna aloittaa matkansa Tampereelle.
Mutta eikös R-junan pitänyt olla turvaton, sotkuinen ja epämiellyttävä?
22:57 Kerava
Yksi junan matkustajista on Ronja, 18, joka on matkalla töistä kotiin. Hän kulkee junalla lähes päivittäin juuri ilta-aikaan töiden takia. Ronjan päätepysäkki on Kerava.
- En ole kohdannut häirintää tai tuntenut oloani turvattomaksi junassa, vaikka muut ovat varoitelleet siitä.
Joku matkustajista kääntää kirjan sivun. Pariskunnat keskustelevat viikon tapahtumista ja tulevista suunnitelmista. Hekin vaikuttavat väsyneiltä nojatessaan toisiinsa ja lukiessaan yhdessä kirjaa. Evelyn Boitago ja Hoang Son Nguyen ovat olleet Helsingissä viettämässä päivää, ja matka jatkuu aina Tampereelle saakka. Nguyen kertoo käyttävänsä kyseistä junaa aika ajoin.
"Täällä on niin rauhallista. Yleensä vain otan rennosti ja luen kirjaa. On mukavaa, kun saa olla rauhassa."
23:20 Hyvinkää
Tähän mennessä suurin osa matkustajista on jäänyt jo pois kyydistä. Konduktöörit käyvät tarkastamassa matkaliput, mutta tällä kertaa kukaan ei saa sakkoja.
Ilmastointi hurisee ja kiskot kolisevat. Mietin mielessäni, etten ole ikinä ollut näin rauhallisessa R-junassa. Jopa tunkkainen junan ilma ei haise tällä kertaa niin pahalle. Juna on muutenkin yllättävän siisti muutamaa lattialla lojuvaa nuuskapussia ja tölkkiä lukuun ottamatta.
Turenkiin matkalla olevat Noora-Sofia Pulkkinen, 16, ja Caroly Allik, 17, ovat menossa kotiin Linnanmäeltä. Tytöt kertovat käyttävänsä junaa harvoin varsinkin yöaikaan epämiellyttävien kohtaamisten takia. Turvattomaksi he eivät kerro oloaan tunteneensa.
Tällä kertaa epämiellyttäviä kohtaamisia ei tule.
"Känniläiset saattavat tulla lähelle ja alkaa juttelemaan, tai vankilasta päässeet istuvat viereen, juovat jotain ja kertovat kokemuksistaan. Se on ahdistavaa."
00:02 Hämeenlinna
- Minä rakastan sinua, mies huutaa ja astuu junan kyytiin. Nainen jää seisomaan laiturille.
Jälleen ainoat äänet ovat junan ääniä ja kuulutuksia. Uninen tunnelma alkaa haukotuttamaan minuakin.
00:50 Tampere
Loputkin matkustajat keräävät tavaransa ja nousevat kyydistä. Pariskunta tapaa asemalaiturilla ja suutelee pitkään. Ihmiset valuvat asematunneliin jättäen taakseen öisen asemalaiturin.
- Se oli siinä, kaikki kunnossa, joku junan henkilökunnasta toteaa ja lähtee kävelemään poispäin.
Junan valot sammuvat ja R-juna jää odottamaan seuraavaa lähtöään aamuviideltä.
Vera Krok, teksti ja kuvat
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.