Yhdessä yksinäisen harrastuksen parissa
Silent Book Clubin tapaamisissa voi tutustua uusiin ihmisiin ja saada lukuvinkkejä. Moreenimedia selvitti, miltä tuntuu lukea hiljaa muiden seurassa.
Maanantai-iltana Tampereen keskustan kahvilassa odottaa merkillinen näky: viiden toisiinsa kiinni raahatun kahvilapöydän ympärillä istuu 17-päinen seurue hiirenhiljaa. Jokaisella seurueesta on edessään kirja ja pöydällä nojaa kyltti, jossa lukee: “Shhh… We’re reading.” Hiljaa, me luemme.
Käynnissä oleva kokoontuminen on Silent Book Club, ilmiö joka on alun perin lähtöisin Yhdysvaltojen San Franciscosta. Kahden kaveruksen, Guinevere de la Maren ja Laura Gluhanichin, vuonna 2012 kehittämä konsepti on levinnyt ympäri maailmaa. Nyt hiljaisiin kirjakerhoihin voi osallistua yli 50 maassa ja 1000 sijainnissa.
“Introverttien Happy Hour”, kuuluu slogan Silent Book Clubin nettisivuilla. Kuulostaa joltain, joka saattaisi kerätä suosiota introverttien luvatussa maassa.
Suomessa hiljaisia kirjakerhoja järjestetäänkin muun muassa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Lappeenrannassa.
Ryhmäpaine auttaa uppoutumaan kirjaan
Silent Book Clubin konsepti on melko vapaamuotoinen: kokoonnutaan tunnin ajaksi lukemaan yhdessä, kuka vain voi saapua paikalle, ja lukea saa juuri sitä mitä haluaa. Ennen ja jälkeen lukutunnin saa jäädä juttelemaan kirjoista tai muusta, mutta pakko ei ole.
Tampereen Silent Book Club kokoontuu noin kerran kuussa, ja tapaamispaikka vaihtelee. Tällä kertaa paikaksi on valikoitunut Puisto-kahvila kaupungin ydinkeskustassa. Kävellessäni sisään kahvilaan mietin, miten tunnistan oikeat ihmiset suuressa kahvilassa, mutta isoa seuruetta kirjoineen on vaikea olla huomaamatta.
Olen hermostunut istuessani pitkän pöydän ääreen kirjan ja höyryävän teekupin kanssa. Tunnelma on kuitenkin vastaanottava, ja jään rikkoo nopeasti vierustoveri, joka kommentoi kirjavalintaani.
Pöydän ääressä kolmella muulla on sama kirja, Sally Rooneyn uutuuskirja Intermezzo. Hauska sattuma. Jännitys hellittää hieman.
Tampereen Silent Book Clubin organisoinnista vastaava Anna Mikkonen kertoo porukan koostuvan sekä vakiokasvoista että vaihtuvasta väestä. Usein ihmiset jäävät lukutunnin jälkeen juttelemaan, mutta osa tulee paikalle vain lukemaan.
Nyt vuoden ajan lukutapaamisia järjestänyt Mikkonen muistelee päätyneensä tehtävään Instagramin kautta. Hänen mukaansa sosiaalinen paine helpottaa kirjaan keskittymistä.
Monella voi olla vaikeuksia tehdä aikaa lukuharrastukselle, ja yksin kotona tulee helposti tartuttua kirjan sijasta puhelimeen.
– Moni sanoo, että täällä tunti menee tosi nopeasti, toteaa Mikkonen.
Seurueen hiljentyessä kirjojen äärelle huomaan alussa katseeni harhailevan kirjan sivulta ympäri hämärää kahvilaa. On vaikea keskittyä, tekisi mieli kurkottaa laukun sivutaskusta kännykkää.
Tunne hellittää kuitenkin hiljalleen, ja pian huomaan uppoutuneeni kirjaan täysin. Kerran en voi vastustaa kiusausta vilkaista puhelimesta kelloa, olenhan kuitenkin kännykkä käteen kasvaneesta z-sukupolvesta.
Mitä vain saa lukea tai olla lukematta
Mikkonen haluaa painottaa paineettomuutta hiljaisen kirjakerhon toiminnassa.
– Tänne voi tulla lukemaan sarjakuvia tai kuuntelemaan äänikirjaa. Ja joskus joku ajattelee: ‘No nyt ei lähde lukeminen, niin mä vaan istun ja katselen kadulle’, ja sekin on ihan OK.
Tampereen Silent Book Clubin organisoinnista vastaava Anna Mikkonen kertoo porukan koostuvan sekä vakiokasvoista että vaihtuvasta väestä. Usein ihmiset jäävät lukutunnin jälkeen juttelemaan, mutta osa tulee paikalle vain lukemaan.
Nyt vuoden ajan lukutapaamisia järjestänyt Mikkonen muistelee päätyneensä tehtävään Instagramin kautta. Hänen mukaansa sosiaalinen paine helpottaa kirjaan keskittymistä.
Monella voi olla vaikeuksia tehdä aikaa lukuharrastukselle, ja yksin kotona tulee helposti tartuttua kirjan sijasta puhelimeen.
– Moni sanoo, että täällä tunti menee tosi nopeasti, toteaa Mikkonen.
Seurueen hiljentyessä kirjojen äärelle huomaan alussa katseeni harhailevan kirjan sivulta ympäri hämärää kahvilaa. On vaikea keskittyä, tekisi mieli kurkottaa laukun sivutaskusta kännykkää.
Tunne hellittää kuitenkin hiljalleen, ja pian huomaan uppoutuneeni kirjaan täysin. Kerran en voi vastustaa kiusausta vilkaista puhelimesta kelloa, olenhan kuitenkin kännykkä käteen kasvaneesta z-sukupolvesta.
Mitä vain saa lukea tai olla lukematta
Mikkonen haluaa painottaa paineettomuutta hiljaisen kirjakerhon toiminnassa.
– Tänne voi tulla lukemaan sarjakuvia tai kuuntelemaan äänikirjaa. Ja joskus joku ajattelee: ‘No nyt ei lähde lukeminen, niin mä vaan istun ja katselen kadulle’, ja sekin on ihan OK.
Tunnin päätyttyä alkaa varovainen puheensorina. Osa alkaa heti pukea takkejaan, ja ujona tyttönä haluaisin liittyä tähän porukkaan ja sujahtaa vähin äänin ulos kadulle.
Haastan kuitenkin itseäni istumaan vielä hetken pöydässä täynnä tuntemattomia kasvoja, ja jutustelen lukemistamme kirjoista vierustoverin kanssa. Minä pidän omastani, hän ei niinkään.
– Ihmiset rupeavat automaattisesti juttelemaan keskenään ja mielellään kertovat lukukokemuksistaan ja -tottumuksistaan, pohtii Mikkonen.
Annan katseeni kiertää pöydällä lojuvien kirjojen kansissa. Joukosta löytyy ohuita ja paksuja kirjoja, nuortenkirjallisuutta, tietokirjallisuutta, yksi näytelmäkin. Useita kirjoja joista en ole koskaan kuullutkaan. Ja tietenkin ne neljä kappaletta Sally Rooneyn Intermezzoa.
Anna Mikkosen mielestä parasta Silent Book Clubissa on ihmisten kanssa juttelun lisäksi se, että näkee mitä muut lukevat ja saa lukuvinkkejä.
– Lukeminen on yksinäinen harrastus, joten on kiva tavata sen merkeissä ja tutustua uusiin ihmisiin.
Laura Niittynen, teksti
Elsa Paakkinen, kuvat
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.