Vihatut veistokset

Sisällissodan arvet

Tarvon metsiköstä takaisin, ja linja-auto kuljettaa minut takaisin liikenteen, kerrostalojen ja ihmisten pariin. Olen ottanut suunnakseni kaupungin miltei kahtia halkaisevan Hämeenpuiston. Ihmiset sinkoilevat puistossa sinne ja tänne. Yksi ihmishahmo seisoo puistossa kuitenkin paikallaan miekka kädessään. Kyseessä on Tampereen Vapaudenpatsas. Alaston mieshahmo seisoo uhmakkaan näköisesti pitäen miekkaansa koholla. Ikään kuin se olisi käskemässä minua mukaansa hyökkäämään johonkin. 

Kun patsas pystytettiin vuonna 1921, keräsi se paljon arvostelua. Sisällissodan voittaneet valkoiset pystyttivät Viktor Janssonin veistämän patsaan keskeiselle paikalle Hämeenpuiston puoleenväliin, vain kolme vuotta Tampereen valtauksen jälkeen. Useat vasemmistolaiset eivät pitäneet tästä muistomerkistä, ja vielä viimevuosina esimerkiksi Vasemmistonuoret ovat vaatineet sen siirtämistä pois. 

Syy tähän löytyy, kun käännyn ympäri. Siellä sijaitsee Tampereen työväen talo, jota kohti patsas pitää miekkaansa. Nyt mahdollisesti löysin sen, mihin patsas haluaa minun hyökkäävän. Työväen kaupunkina tunnettu Tampere kärsi pahasti sisällissodasta, joten siihen liittyvät aiheet tuntuvat olevan melko arkoja. 

Puistossa patsaan vieressä istuskeleva tamperelainen Kalervo Aho tuntee myös sen tarinan. 

– Minussa Vapaudenpatsas ei herätä sen kummempia tunteita, mutta tiedän ihmisiä, joille se merkitsee jotain. Eräs tuntemani henkilö pitää sitä lahtarien patsaana. 

Ahon mukaan erityisesti vanhemmissa ihmisissä patsas aiheuttaa reaktioita. Hän kuitenkin arvelee, ettei se herätä enää saman mittakaavan keskusteluja kuin sata vuotta sitten. 

– Vanhat äijät voivat siitä kiukutella, mutta ehkä nuorille patsas ei merkkaa enää niin paljon. 

Sillan ihanneihmiset

Ilta alkaa jo hämärtää, ja kaupungin keskusta täyttyy valoista. Kävelen kohti Tammerkosken ylittävää Hämeensiltaa, jota reunustaa neljä ihmishahmoa. Kolme näistä hahmoista esittää miehiä, yksi on puolestaan naisellinen. Toisinaan näillä Wäinö Aaltosen tekemillä Hämeensillan Pirkkalaisveistoksilla on päällään esimerkiksi paikallisen urheiluseuran pelipaita. Nyt ne ovat kuitenkin ilman vaatetusta. 

Siinä missä Mannerheimin patsaaseen ja Vapaudenpatsaaseen on jo niiden julkistamisvuosina kohdistunut kritiikkiä, Pirkkalaisveistosten piirteitä on alettu pitää ongelmallisina viime aikoina. Mieshahmot ovat lihaksikkaita ja edustavat eri ammatteja, mutta naishahmolla ei ole ammattia. Veistosten esittämät sukupuoliroolit ovat tässä mielessä vanhanaikaisia. Lisäksi vuonna 1929 valmistuneet patsaat kuvaavat suomalaista rodullista ihannekuvaa, joka haluttiin tuoda aikanaan vahvasti esille. 

“Älä kävele päin kuvaajaa”, eräs nainen sanoo maahan tuijottavalle lapselleen, joka on törmätä minuun. 

Olin seissyt niin pitkään sillalla paikallani katsellen patsaita, että olin miltei itsekin ehtinyt muuttua sellaiseksi. Lapsen tavoin muut sillalla olevat ihmiset katsovat jotain aivan muuta kuin veistoksia. Joillekin ihmisille patsaat saattavat olla vain asioita, joiden ohi kävelee kiinnittämättä niihin sen suurempaa huomiota. Toisissa niiden edustamat asiat voivat puolestaan aiheuttaa vahvoja tunteita, kuten vihaa. Tampereella tällaiset patsaat ovat seisoneet paikoillaan jo useita kymmeniä vuosia. 

Kaupungin äänet hiljenevät ja ihmiset häviävät yksitellen sillalta. Seuranani ovat enää vain Pirkkalaisveistokset.

_{Roope Kantola, teksti ja kuvat}

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.