Varjakan uusi elämä
Syksyn ensimmäiset pakkasaamun auringonsäteet siivilöityvät vanhojen kuusikkojen lävitse. Varjakan satamassa Pohjois-Pohjanmaalla on hipihiljaista. Edes perinteisesti Perämereltä puhaltava kylmä ja kova tuuli ei tänään päätä puhkua idylliä pilatakseen.
Satama-alueella kävellessäni en juuri törmää muihin ihmisiin. Suurimmat veneet on jo nostettu maihin jäätyvän Kempeleenlahden hyisestä syleilystä, mutta yksi uskalias kyläläinen näyttää vielä olevan aikeissa laskea soutuveneensä mönkijän trailerilta vesille.
Pohdin hetken, onko hän tosiaankin vielä aikeissa lähteä kalaan näin kirpeän kylmällä kelillä, mutta epäilykseni osoittautuvat turhiksi. Suunnatessani kulkuni kohti Varjakansaaren kapulalossia kuulen vielä moottorin etäisesti käynnistyvän ja hiljalleen aavalle suuntaavan äänen.
Alkuperäinen Varjakan kartano toimi pitkään sahan konttorina. Keskellä metsää kohoaa osin aavemaisen ylväs rakennus, jonka koristeelliset pylväät ja suuret ikkunat kertovat tarinaa rakennuksen menneestä merkityksestä.
Sahan työläisten ja johdon asuintaloja on saarella vielä useita. Osa niistä on päässyt varsin huonoon kuntoon, mutta saarella kulkiessa huomaa myös merkkejä hiljattaisista kunnostustöistä. Oulun kaupunki myi saaren rakennukset vuonna 2022, joten vastuu rakennusten kunnosta on siirtymässä eteenpäin.
Tanja Råman ja John Collingswood muuttivat perheensä kanssa Varjakan kylään vuonna 2015. Taiteellisesti aktiivinen pariskunta on sen jälkeen seurannut kylän kehitystä ja ollut mukana sen edistämisessä monin tavoin.
Heidän perustamansa tanssitaideyhdistys TaikaBox ry on ollut monella tapaa kehittämässä kylän historian esilletuontia ja luomassa uutta toimintaa taideprojektien ja tapahtumien muodossa. Alueella toimii myös Warjakkalaiset ry -niminen kyläyhdistys, jonka kanssa yhdistys tekee aktiivista yhteistyötä.
Vain harvat kyläyhteisön ulkopuoliset tuntevat Varjakan historian. Ohi kulkevat eivät välttämättä aavista, että vain lyhyen ajomatkan päässä Oulusta sijaitsevassa kylässä ovat aikanaan toimineet laivanveistämö, yksi pohjoismaiden suurimmista höyrysahoista sekä toisen maailmansodan aikainen vankileiri.
– Muuttaessamme tänne Varjakka oli pysytellyt pitkään kuin kätkettynä aarteena. Edes oululaiset eivät tuntuneet tietävän, minkälainen paikka tämä on, Råman toteaa.
Sahan aikakausi oli lyhyt, mutta kylälle merkityksellinen.
Saarella toimi laivanveistämö 1800-luvun loppupuolella. Sen tilalle perustettu höyrysaha aloitti toimintansa vuonna 1900.
Toimintansa aikana sahan ympärille kehittyi laaja sahayhdyskunta. Saha kärsi historiansa aikana tuhoisasta tulipalosta vuonna 1919, mutta se rakennettiin pian uudelleen suurempana kuin aikaisemmin. Toiminta ei ehtinyt jatkua kauaakaan, kun sahan suuri voimansiirtoakseli katkesi kesällä 1929. Lama ja pula-aika estivät sen uusimisen, ja sahan toiminta lopetettiin kokonaan.
Sahan lopetettua kyläkin hiljeni. Työläiset muuttivat muualle, mantereen puolen asuintalot purettiin ja saari jäi rakennuksineen Uleå-yhtiön johdon lomasaareksi.
Saari oli suljettu ulkopuolisilta vuosikymmenten ajan, kunnes vuonna 1980 silloinen Oulunsalon kunta hankki alueen omistukseensa.
Saarella kävellessä vallitsee jopa aavemaisen hiljainen tunnelma. Monien rakennusten kohdalla aika vaikuttaa pysähtyneen. Kuvassa ajan kuluttama virkamiesten talo.
Elämä saarella oli parhaimmillaan niin vilkasta, että saarelle rakennettiin oma paloasema letkunkuivaustorneineen. Saarella kulkiessa on kaikkialla nähtävissä merkkejä ihmisen menneestä läsnäolosta vanhojen tielinjojen, rakennusten ja sammaloituneiden perustusten muodossa.
Nyt Varjakka on taas uuden edessä.
Alue on nykyisin osa Oulun kaupunkia. Se on ollut ajoittain epävarma alueen kehittämisen suhteen. Vuonna 2022 kaupunki myi saaren rakennukset. Kyläläiset ovat nyt tilanteessa, jossa saaren ja ympäristön avoimuudesta vierailijoille ei ole tulevaisuudessa takeita.
– Emme voi kyläläisinä tietää, sulkeutuuko saari meiltä jälleen, kun rakennukset ovat nyt yksityisten ihmisten ja yritysten hallussa, Råman summaa.
Juuri nyt Varjakansaari onkin vielä eräänlainen kummitussaari hiljaisine polkuineen ja ränsistyneine taloineen. Toivoa elämän vilkastumisesta kuitenkin on.
TaikaBox ry on järjestänyt alueella viime vuosien aikana muun muassa taiteilijaresidenssejä sekä ArtLab-projekteja. Sahan vanha konttorirakennus saaressa on ollut tuolloin tapahtumien keskuksena.
– Tapahtumien aikana tuntui, kuin saaren olisi voinut kokea sellaisen kuin se oli loistonsa päivinä. Ihmisten myötä Varjakansaari ei tuntunut kummitussaarelta, Råman toteaa.
Myös mantereen puolella tapahtuu.
Satamaan johtavan tien varrella sijaitsi aikanaan useita työläisasuntoja, joista jäivät sahan lopetuksen jälkeen jäljelle vain kivijalat. Kahden kivijalan ympäristöä on nyt siistitty, ja kesällä alueella toimii yhteisöpuutarha. Kivijalkojen luona on myös jo pidempään voinut tutkia kadonnutta katukuvaa lisätyn todellisuuden eli AR-sovelluksen kautta.
Kylän alueella kulki pitkään myös yhteisöllinen taidepolku. Se toimi kolmen vuoden ajan jatkuvasti muovautuen ja yhdistäen historialliset paikat monimuotoiseen taiteeseen sekä luontoon. Lopulta polku päädyttiin sulkemaan vuonna 2023. Syynä tähän olivat osin kiireet, osin polkuun kohdistettu ilkivalta.
– Luopumalla jostain voimme keskittää voimamme uusiin projekteihin. Luovina ihmisinä kehittelemmekin jatkuvasti jotain uutta, Råman sanoo.
Aikanaan Varjakan satamaan johtavan tien lähimaastossa sijainneet Finninkatu ja Kukonkatu olivat täynnä sahan työntekijöiden asuintaloja. Nyt jäljellä ovat vain kivijalat, joista osassa kuitenkin on elämää.
Puhelimen kameran kivijalan merkkitauluihin kohdistamalla eteensä saa virtuaalisen 3D-kuvan rakennuksesta, joka aikanaan seisoi kivijalan päällä. Sovelluksessa voi tutkia myös rakennuksen seinien paikalla olevaa virtuaalista taidenäyttelyä.
TaikaBox ry:n toiminta Varjakassa keskittyy tällä hetkellä satamassa sijaitsevan Kalamajan ympäristöön. Yhdistys on tänä vuonna kunnostanut rakennuksen kulttuurikäyttöä varten. Samalla se luo ympärilleen avointa, yhteisöllistä tilaa.
– Avaamalla Kalamajan yleisölle osa Varjakasta saadaan taas avoimeksi, kaikkien käyttöön, Collingswood kiteyttää.
Kalamaja toimii pienenä kulttuurikeskuksena kesäaikaan, ja tapahtuma-aikojen ulkopuolella sitä tarjotaan taiteilijaresidenssiksi.
Toiminta satamassa ja muualla kylän alueella tähtää kyläläisten tuomiseen yhteen. Taiteen kautta paikallisetkin voivat saada uusia näkökulmia omaan kotikyläänsä ja sen asukkaisiin.
Samalla kotiseuturakkaus saa tilaa kukoistaa.
Joona Pengerkoski, teksti ja kuvat
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.