Puen uimapuvun päälleni. Otan mukaan pyyhkeen, suihkusaippuan ja sandaalit ja lähden varovasti kohti paikkaa, jossa oletan saunan sijaitsevan. Ennen saunaan astumista minulle valkenee, ettei minulla ole istuinalusta. Vieressäni peseytyvä henkilö neuvoo minut puisten, uudelleenkäytettävien alustojen luo. Kiitän häntä ja olen vihdoin saunassa.

Sauna on pitkänmallinen, ja lauteita on kolmella eri korkeudella. Lauteet sijaitsevat vastapäätä toisiaan. Hymähdän itsekseni, sillä näyttää siltä, että kaikki miehet ovat sijoittuneet saunan toiselle puolelle ja naiset toiselle. Istun naisten lauteelle.

On niin hiljaista. Olen jo melkein uskotella itselleni, että tämä hiljaisuus on osa suomalaista yleisen saunan kulttuuria. Sitten alkaa tapahtua: minuuteissa sauna täyttyy äänten sekamelskasta, kun lukuisat saunahattupäiset ihmiset astuvat hymyissä suin kuumaan tilaan. Aiemmasta äänettömyydestä ei näy jälkeäkään.

Koetan tehdä tulkintoja tilan ihmisistä. On havaittavissa kaavoja, esimerkiksi siinä, milloin saunojat saapuvat saunaan ja milloin lähtevät jäähdyttelemään. Monet vaikuttavat tuntevansa toisensa, osan keskustelu keskittyy ainoastaan saunomiseen. Löylynheittäjät ovat selvästi alansa ammattilaisia.

Koska niin monella on käynnissä oma keskustelunsa, tuntuu aluksi hankalalta hypätä niihin mukaan. Käytyäni uimassa ja istuessani saunan ulkopuolella sijaitsevalla penkillä kerään kuitenkin rohkeuteni ja kysyn vieressäni päivää paistattelevalta mieheltä, onko sauna aina yhtä täynnä.

Miehen ilmeestä on aistittavissa jopa pientä huvittuneisuutta, kun hän kertoo torstain olevan tosiasiassa viikon hiljaisin päivä.

- Välillä muina päivinä on niin kiire, että osa joutuu jonottamaan lippuluukulla päästäkseen saunomaan.

Hurjaa.

Palaan saunaan, joka on jäähdyttelytaukoni aikana täyttynyt jo niin kovasti, että ihmisiä riittää jo molempien puolten kaikille laudetasanteille. Huone on täynnä, mutta siitä huolimatta saunaan saapuville tehdään tilaa.

Satun istuutumaan aiemmin ulkona kohtaamani miehen viereen - saunan kuumimpaan päätyyn. Hän esittelee minulle nopeasti kaksi punakkaa miestä. Kuulemma heiltä kannattaa kysellä Rauhaniemestä. Hän ei ole väärässä. Ennen kuin ehdin sanoa heille mitään, he ovat alkaneet jo muistelemaan lämmöllä hyviä Rauhis-aikojaan.

Miehet kertovat kumpikin käyvänsä saunalla kolme kertaa viikossa ja välillä useamminkin. Rauhaniemi on ollut läsnä molempien arjessa jo yli viisitoista vuotta. Kertomus katkeaa aina hetkittäin, kun jompikumpi huutaa saunan toiseen päätyyn löylynheittäjille toivovansa lisää löylyä.

Keskustellaan Rauhaniemen ihmisistä, nykyisistä ja menneistä. Miesten puheesta välittyy aito arvostus saunakumppaneita kohtaan.

Istumme yhä kuumimmassa päädyssä ja tässä vaiheessa vettä on heitetty kiukaaseen jo kymmeniä kertoja. Haluan jatkaa keskustelua, mutta saunan korkea lämpötila tekee siitä varsin hankalaa. Koetan sinnitellä, mutta tunnen huimausta ja joudun lopulta ilmoittamaan miehille haluavani jatkaa keskustelua ulkosalla.

Ulkona porukkaan liittyy muitakin, esimerkiksi iäkkäämpi pariskunta, joka kertoo saunoneensa Rauhaniemessä 70-luvulta alkaen.

- Silloin tämä oli vähän varttuneemman väen paikka. Täällä oli sellainen aivan oma porukkansa. Oikein ihmettelen, miten te nuoret olette löytäneet tänne, mies naurahtaa.

Keskustelu kääntyy nopeasti yhteisön merkitykseen saunalla.

- Täällä on se oma jengi, tänne on turvallista tulla ja täällä saa olla oma itsensä, yksi keskustelijoista huomauttaa.

- Ja sitten, kun joku on kauan poissa, ihmetellään, onko jotain sattunut, toinen jatkaa.

Elsa Mäki-Kokkila, teksti ja kuvat

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.