Tavallinen tiistai-ilta Teivossa
Ovatko ravit silkkaa uhkapelaamista vai yhteisöllinen hevosharrastus? En tiedä raveista mitään, joten päätän lähteä marraskuisena tiistai-iltana Ylöjärven Teivoon menettämään ravineitsyyteni.
30 minuutin bussimatkan ja reilun kilometrin kävelyn jälkeen saavun Teivon ravikeskuksen porteille. En ehdi edes miettiä, minne mennä, kun porttia vahtiva mies kehottaa lähestymään.
– Tänne vain rohkeasti.
Opiskelijalippu maksaa seitsemän euroa. Ostan lipun ja lähden kävelemään kohti ravikeskusta. Valaistu ravirata on yllättävän suuri, mutta näen vain muutaman ihmisen.
Yksi heistä on Pauli Mäkelä, joka on tullut Seinäjoelta asti kannustamaan lapsenlastaan ponilähdössä. Eläkkeellä oleva Mäkelä kertoo kuskaavansa lapsenlastaan raveihin ympäri Suomea.
Pyydän Mäkelää kertomaan minulle, miten ravit toimivat. Suuri määrä hevos- ja ravisanastoa täyttää keskustelun. En ymmärrä, joten vaihdan aihetta ja kysyn Mäkelältä hänen Toto-tottumuksistaan. Ravien vedonlyöntiä kutsutaan Totoksi. Hän ei itse pahemminkaan pelaile, mutta kertoo totoamisen olevan erittäin suosittua.
Tiukan kisan jälkeen lapsenlapsi voittaa, aivan kuten Mäkelä ennusti.
Sanna Nieminen-Albeiruti on tullut raveille kannustamaan ponilähtöön osallistuvaa tytärtään. Ylöjärvellä asuva Nieminen-Albeiruti käy Teivon raveilla usein.
Utelen jälleen Toto-tottumuksia. Nieminen-Albeiruti esittelee veikkaussovellustaan ja kertoo iloisesti voittaneensa 28 euroa.
– Voitot ovat pieniä, kun veikkasin vain kympillä.
Seuraavaksi suuntaan lämmittelemään raviradan kahvilaan. Keski-ikä kahvilassa on 70 vuoden tienoilla ja tunnelma kuin risteilyn bingossa. Paikalla on noin 30 ihmistä. Päätän katsoa kahvilan lämmössä yhden lähdön.
Hevosten lähtiessä juoksemaan tunnelma jännittyy. Puheensorina alkaa vaieta ja katseet keskittyvät yhä tarkemmin kahvilan päädyssä olevaan valkokankaaseen. Kisa on tiukkaakin tiukempi, on vaikea sanoa mikä hevonen voittaa.
Voittaja on selvinnyt. Kahvilassa vallitsee täysi hiljaisuus. Edessäni istuvat miehet avaavat puheen.
– Vittu.
Tämän jälkeen puheensorina palaa ennalleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kahvilan ulkopuoliselle terassille kertyy väkeä katsomaan seuraavaa lähtöä. Tupakansavun täyttämällä terassilla on hiljaista, kun katsojat odottavat lähdön alkamista.
Hiljaisuus rikkoutuu vasta selostajan ääneen. Erikoiset hevosten nimet ja niiden vaihtelevat sijoitukset täyttävät ilman. Voittaako The Boss Baby vai pääseekö Rim Bay Diva kenties yllättämään?
Ei pääse. Trooppisesti nimetty Coconut Match vie voiton. Mitä enemmän lähtöjä katson, sitä vähemmän ymmärrän.
Juhu Mäkilä epäilee olevansa liian ammattilainen haastateltavakseni, mutta innostuu kuullessaan, että olen raveissa ensimmäistä kertaa. Lapsesta asti raveja seurannut Mäkilä selittää minulle yksityiskohtaisesti, miten ravit toimivat.
Kysyn Mäkilältä totoamisen merkityksestä raveille. Mäkilä mainitsee olevansa Veikkauksella töissä. Hän kertoo uhkapelaamisen olevan erityisen suuri osa lajia, aivan eri luokkaa kuin missään muussa urheilulajissa.
Mäkilä esittelee innokkaasti Veikkauksen Toto-nettisivuja, ja sen erilaisia ominaisuuksia. Hän kertoo minulle ravien vedonlyönnissä tapahtuneista muutoksista, kuten pakollisesta tunnistautumisesta ja siirtymästä nettiin. Uhkapelaaminen onkin suurimmaksi osaksi karannut raviradoilta koteihin.
Mäkilän laaja tietämys ravien uhkapelipuolesta selittyy minulle myöhemmin, kun etsin hänet netistä. Hän on Veikkauksen vedonlyöntipelien johtaja.
Teivossa uhkapelaamisen henki on vahvasti läsnä. Veikkaamisen kulta-ajoista muistuttavat ravikeskusta ympäröivät Toton ja Veikkauksen logot, tyhjät totomyyntitiskit ja paperisten totokuponkien viimeiset puolustajat, kahvilan sedät. Mäkilän mukaan lajin harrastajien määrä on silti pysynyt lähes samana vuosikymmenten ajan, enää ei tosin tarvitse raahautua paikanpäälle pelaamaan.
Teivossa on jäljellä enää vain kolme Toto-pistettä, ennen niitä oli reilu sata.
Toto-keskustelumme jälkeen Mäkilä kysyy, olenko käynyt katsomassa hevosia. Lähden hänen johdatuksellaan raviradan toisella puolella sijaitsevalle tallialueelle.
Lannan tuoksuisilla talleilla tapaan Pia Mäkilän, heidän hevosensa He Is Inin ja hevosen ohjastajan Tapani Jauholan. Hevosta valmistellaan pian alkavaa lähtöä varten.
Mäkilän mukaan hyvällä tuurilla sijoituttaisiin joko toiseksi tai kolmanneksi. Illan toiseksi viimeisessä lähdössä He Is In tulee kuudenneksi. Tulosten ratkettua Mäkilä ilmoittaa lähtevänsä.
Lähes kaikki jäljellä olevat katsojat kerääntyvät ulos seuraamaan viimeistä lähtöä. Paikalla on noin 20 ihmistä. Useimmat ovat jo lähteneet. Jo ennen voittajan selviämistä raviväki aloittaa varovaisen vaelluksensa parkkipaikkaa kohden.
Ravit ovat ohi – tältä viikolta.
– Nähdään ensi tiistaina. Huudahtaa vanha mies autonsa ikkunasta toiselle.
Aapo Jaatinen, teksti ja kuvat
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.