Tyhjän sylin suru on surua toteutumattomasta lapsitoiveesta. 2000-luvulla monille hautausmaille on perustettu sille pyhitettyjä paikkoja. Yksi niistä löytyy Kalevankankaan hautausmaalta Tampereelta.
Anna Jahkola, teksti
Pinja Nikki, kuvat
Julkaistu 20.11.2024
"Tuonen lehto, öinen lehto, / siell’ on hieno hietakehto, / sinnepä lapseni saatan”, runoili Aleksis Kivi Seitsemän veljeksen viimeisillä sivuilla. Näistä säkeistä on saanut nimensä Hietakehto, Pentti Turusen suunnittelema ja vuonna 2002 avattu syntymättömien lasten muistolehto.
Hietakehto löytyy Kalevankankaan pohjoiselta uurna-alueelta eli yliopiston puoleisesta nurkkauksesta.
Marraskuun puolivälissä ilmassa leijailee enää muutama kuollut koivunlehti. Kalevantien liikenteen äänet tunkeutuvat hautausmaan muurien sisäpuolelle ja korkean männyn latvassa raakkuu yksinäinen varis. Muistolehtoa ympäröivät hautakivien tummat, hiljaiset rivistöt.
Viivi Selin, lapsettomien yhdistyksen Simpukka ry:n vertaistukikoordinaattori, ei ole käynyt Hietakehdossa hetkeen ja katselee mietteliäänä paikalle jätettyjä kynttilöitä.
Moniin lyhtyihin on kirjoitettu terveisiä syntymättömille lapsille sinne jonnekin, mihin muistolehdossa yritetään kurottaa.
Selin on työnsä puolesta kuullut lukemattomien ihmisten kokemuksia tahattomasta lapsettomuudesta, mutta toteutumaton lapsitoive ja keskenmeno ovat osa myös hänen omaa elämäntarinaansa.
Selinin syli ei lopulta jäänyt tyhjäksi, mutta monelle niin käy.
Yli 45-vuotiaista suomalaisista miehistä lapsettomia on lähes 30 prosenttia ja naisista lähes 20 prosenttia. Osalle heistä lapsettomuus on tietoinen valinta, mutta Väestöliiton mukaan valtaosalle ei. Suurin osa heistä olisi halunnut lapsen.
Tahaton lapsettomuus ei kosketa vain lopullisesti lapsettomia. On monia, joiden toive toisesta, kolmannesta tai vielä useammasta lapsesta ei toteudu.
Osalla lapsitoive jää toteutumatta hedelmällisyyteen liittyvien ongelmien takia, toiset taas jäävät ilman lasta elämäntilanteen tai lainsäädännön takia.
Se, että lasta ei toiveistaan huolimatta saa, on monelle yksi elämän suurimpia kriisejä. Silti sen aiheuttamasta surusta vaiettiin yhteiskunnassa pitkään.
Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Piia Savion mukaan lapsettomuuden surua kuvataankin usein äänioikeudettomana suruna: suruna, jota yhteiskunta ja lähipiiri ei ymmärrä. Joskus jopa surija itse kyseenalaistaa oikeutensa surra.
Tällä vuosituhannella ja erityisesti viime vuosina asia on syntyvyyskeskustelun siivittämänä vihdoin noussut myös julkiseen keskusteluun. Myös tyhjän sylin muistopaikkoja on 2000-luvulla perustettu monille hautausmaille ympäri Suomea.
Vaikka aiheesta puhutaan nykyään enemmän, ovat Selinin mielestä surulle pyhitetyt paikat edelleen tärkeitä.
– Me ihmiset haluamme olla yhteydessä muihin ihmisiin ja itseemme. Tyhjän sylin muistopaikat ovat tiloja, joissa voi hiljentyä surun äärelle. Me tarvitsemme konkretiaa ja rituaaleja.
Hietakehdossa suru näkyy. Ei mustana, vaan värikkäänä.
Muistolyhtyjen alapuolella on rivissä eri värisiä pikkuautoja, vauvan tutti ja kaksi likaantunutta pupua.
Niitä on vaikea katsoa.
Hietakehtoon saa haudata ennen syntymää kuolleen lapsen tuhkan. Uurnia tänne ei lasketa, eikä täältä löydy haudattujen lasten muistolaattoja.
Yhteiskunnan silmissä ennen syntymää kuolleet lapset ovat nimettömiä: heidän nimiään ei kirjata esimerkiksi väestörekisteriin. Hietakehtoon tuotuihin kynttilälyhtyihin kirjoitetut nimet muistuttavat siitä, että lapsensa menettäneiden mielessä on toisin. Hautausmaan muuria pitkin kiipeävän köynnöksen suojissa elävät muistot Joelista, Aavasta, pienestä Serafinasta ja monesta muusta.
Savion mukaan lapsettomuuden suru on surua menetetystä tulevaisuudesta. Vaikka ihminen menettää jotain, mitä hänellä ei ole koskaan ollutkaan, on hän omassa mielessään jo elänyt yhteistä tulevaisuutta lapsen kanssa.
Viivi Selinin elämään lapsettomuuskriisi toi mukanaan paitsi surua, myös vihaa, pelkoa ja joidenkin ihmissuhteiden päättymisen.
Koko ajan läsnä oli kuitenkin myös toivo. Selin ajattelee, että kaikkien tahattomaan lapsettomuuteen liittyvien tunteiden taustalla on pohjimmiltaan rakkaus syntymätöntä lasta kohtaan.
–Ja sitten on se epävarmuus, että pääseekö sitä kaikkea kohtaamaan.
Selinin oli pitkään vaikea puhua lapsettomuudestaan. Häntä jännitti ja hävetti. Kun lasta ei kuulunut, mieleen hiipivät jopa epäilykset siitä, että hänessä on ihmisenä jotain vikaa.
Ajatukset ovat Savion mukaan tuttuja monelle saman kokeneelle. Tabujen murtumisesta huolimatta aiheesta on edelleen vaikea puhua. Lapsettomuutta saatetaan hävetä ja kokemus vaikuttaa voimakkaasti identiteettiin. Ihminen saattaa kysyä itseltään, onko hän oikea nainen tai oikea mies.
Selin katselee hautalyhtyjen, pikkuautojen ja enkelipatsaiden värittämää muistolehtoa. Hän näkee jokaisen paikalle tuodun kynttilän takana joukon ihmisiä, jotka ovat odottaneet ja rakastaneet pientä syntymätöntä ihmistä.
– Täällä puhuu voimakkaasti rakkaus. Suru on rakkauden kääntöpuoli.
Selin laskee muistolehtoon kynttilän pienelle lapselle, jonka menetti kesken raskauden.
Anna Jahkola, teksti
Pinja Nikki, kuvat
Maria Kuivamäki, ulkoasu
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.