Rallia kolmessa sukupolvessa

Tällainen on tavallinen viikonloppupäivä Kemmojen perheessä, jossa eletään ja hengitetään ralliharrastusta kolmessa sukupolvessa. Kisapäivinä adrenaliini virtaa, hiki lentää ja tunnelma on jännittynyt. Mutta kotiin Hyvinkään metsän siimekseen saapuessa tunnelma rauhoittuu. Metsän hiljaisuus tarjoaa vastapainon vauhdille.

Kemmojen kotona ei kuitenkaan jää epäselväksi, mihin heidän vapaa-aikansa kuluu. Pihaan kaartaessa huomaa heti pihalla ja autotallissa seisovat autot ja yhden konepellin ympärille kerääntyneet silmäparit.

He irtaantuvat auton luota tervehtimään vieraita. Ensimmäisenä esiin astuu talon isäntä Tomi Kemmo, ja perässään hänen poikansa Ossi sekä vierailemaan saapunut Tomin isä, Kari Kemmo. Kaikki kolme ovat innokkaita ralliharrastajia.

Kolmikosta vanhin, 79-vuotias Kari Kemmo, löysi rallin jo 1960-luvulla.

– Tuolta vanhan Porkkalan sillan takaa lähti tie, jossa käytiin kokeilemassa isien autoilla, kuka osaa ajaa ja kuka ei. Silloin tuli tunne, että mähän osaan ajaa, hän muistelee.

Harrastus sai kunnolla tuulta alleen heti, kun ajokortti oli virallisesti saatu taskuun. Siitä lähtien ralli on kulkenut mukana vuosikymmeneltä toiselle. Taukojakin on ollut, mutta aina Kari on palannut ratin taakse.

Tomi ja Ossi uskovat, että intohimo kulkee veressä. Tomi kertoo, ettei perheessä ole koskaan painostettu lajin pariin, vaan ralli on vetänyt puoleensa omalla voimallaan.

– Se tulee vaan jotenkin geeneistä. Minua ei ole koskaan kannustettu. Oikeastaan päinvastoin. Mutta aina kun telkkarista tuli Mikkolat, Alenit ja Vataset, niin kyllä se vaan kiehtoi.

Tomi ei ole myöskään itse halunnut ohjata lapsiaan tiettyyn suuntaan.

– Jos olisi halunnut soittaa pianoa, niin me olisimme ostaneet pianon. Kyllä se pitää itsestä tulla.

Perinne kuitenkin jatkui, kun Ossi hurahti ralliin jo lapsena. Hän katseli usein vaarin vanhoja rallivideoita ja seurasi kilpailuja. Hetken aikaa hän harrasti myös motocrossia, mutta ajan ja rahan rajallisuus pakotti valitsemaan. Valinta oli selvä: ralli.

Raha asettaa harrastukselle rajat

Pihapiirissä olevaa Ossin kilpa-autoa aletaan siirtää kuljetusvaunuun, mutta autotallissa seisoo myös toinen korjausta vailla oleva vihreä kisakonkari.

– Nykyään on paljon nuoria, jotka voivat vetää auton ihan romuksi, ja vanhemmat laittavat sen taas kuntoon seuraaviin kisoihin. Meidän on pakko ajaa sillä ajatuksella, että jos auto kippaa, niin ajaminen loppuu siihen, Tomi sanoo.

Karin mukaan laji ei ole ollut aina näin rahakeskeinen. Hän kuvailee, kuinka samalla autolla kisattiin viikonloppuisin ja maanantaisin mentiin töihin. Autoa ei saanut rikkoa.

Kolmikko pohtii, kuinka raha on noussut keskeiseksi osaksi lajia. Heidän mukaansa osa kuluttaa ralliin jopa satoja tuhansia, ja varmin tulevaisuus vaikuttaisi olevan niillä, joilla on varaa. He ovat seuranneet vierestä, kuinka monet lupaavat kuskit ovat joutuneet lopettamaan, kun rahat eivät riitä.

– Eikä tämä liity vain ralliin, vaan myös esimerkiksi jääkiekkoon ja jalkapalloon, Tomi lisää.

Kolmikko uskoo, että omatoimisuudesta on etunsa. Kun auton tuntee läpikotaisin, vian voi paikantaa nopeasti.

– Viime kisoissakin Ossille tuli murheita autossa, mutta hän tiesi heti mennä moottoripellin alle ja paikantaa vian. Siinä ei mennyt kuin reilu minuutti hukkaan. Jos ei olisi tiennyt mitään, olisi pitänyt jäädä odottamaan huoltomiehiä, Tomi kertoo.

Yhteiset kisat luovat vahvan siteen

Ossi Kemmo viettää tällä hetkellä suurimman osan ajastaan armeijan leivissä. Vaikka armeija pitää kiireisenä, innostus ralliin ei ole kadonnut.

– Varmaan ensi vuonna aletaan ajaa aktiivisemmin, kun on enemmän aikaa. Tavoitteena olisi lähteä kiertämään F-Cupin rallisarjoja.

Vaikka palvelus vie aikaa, rallia on ehditty harrastaa silloin tällöin. Erityisesti Joutsan kisat muutama viikko sitten ovat jääneet mieleen. Siellä myös Kari uskaltautui ratin taakse usean vuoden tauon jälkeen.

– Kisan jälkeen kartanlukija kommentoi: Jumalauta, 79-vuotias ja ajaa tuota vauhtia! Kari naurahtaa.

Nämä hetket ovat Kemmojen perheelle tärkeitä. Heillä on paljon muistoja yhteisistä kisoista. Yhteinen laji on tuonut sukupolvet yhteen, ja perheen sisäiset voitot tuntuvat kuin omilta. Tomi mainitsee ylpeänä muun muassa Ossin kuukausi sitten nappaaman ykköspytyn. Jatkan kysymällä, onko isänä hienompaa nähdä pojan pärjäävän kuin menestyä itse.

Kysymystä seuraa lyhyt hiljaisuus.

–Joo, rehellisesti joo, Tomi vastaa herkistyneenä.

Myös Kari ja Ossi yhtyvät sanomaan, että toisen onnistumisista voi aidosti olla ylpeä. Ossista on hienoa nähdä, että pian 80 vuotta täyttävä vaari on edelleen mukana kisoissa.