Lämpimiä ajatuksia talvipäivänä
Vietimme Tampereen ensimmäisen lumisen päivän Tallipihalla ja selvitimme, millaisissa tunnelmissa kävijät viettävät talvikautta.
Aliisa Lyly, teksti
Kasper Säkkinen, kuvat
Julkaistu 25.11.2025
Auringonvaloa on vielä jäljellä, kun hyppäämme bussiin ja otamme suunnaksemme Tallipihan joulun. Tapahtuma avattiin jo viikonloppuna, mutta nyt on oiva aika mennä tunnustelemaan talvisia tunnelmia – onhan ensilumi vihdoin jättänyt Tampereellekin ohuen lumipeitteen.
Aluksi tunnelma on hieman jäinen, eihän täällä ole juuri ketään. Kukapa tahtoisi joulutorille alkuiltapäivästä ja arkena. Marraskuussa.
Lumi on jäänyt maahan Tallipihalla.
Lumi on jäänyt maahan Tallipihalla.
No, me ainakin. Työparini napsiessa ensimmäisiä kuvia tapahtumapaikalta yritän ajatella lämpimiä. Onhan tuo surkea vesisade muuttunut kauniiksi lumikristalleiksi, jotka kirkastavat entisestään niitä muutamia valoisia tunteja, joita luonto meille vielä suo. Tuloaan tekevät niin kylmä ja pimeä talvi kuin sen mukana kulkevat kauniit kausivalot ja lupaus lämpimästä joulupöydästä.
Tallipihan joulukoristeet ovat Hanne Tuori-Kalliokosken kädenjälkeä.
Tallipihan joulukoristeet ovat Hanne Tuori-Kalliokosken kädenjälkeä.
Niin, vuoden pimeimpänä aikana näistä asioista sopii olla kiitollinen. Jäinen tunnelmani alkaakin sulaa, kun törmäämme lopulta kolmikkoon, joka on hakeutunut Tallipihalle nauttimaan talvikauden antimista.
Suomalainen Satu ja hänen alankomaalainen kumppaninsa Emil sekä tämän äiti Anki kertovat matkustavansa vuosittain Suomeen nauttimaan talvisesta tunnelmasta. Emil ja Anki harmittelevat niukkaa lumipeitettä. Emil kertoo, että viime vuonna tähän aikaan lunta oli jo paljon.
Anki nauttii Suomen talvisista tunnelmista poikansa ja miniänsä kanssa.
Anki nauttii Suomen talvisista tunnelmista poikansa ja miniänsä kanssa.
– Nautimme kylmästä ja lumesta, tulemme talvisen tunnelman perässä, Satu sanoo.
Kolmikko kertoo joulutunnelman olevan jo huipussaan, sillä matka jatkuu Tallipihalta suoraan keittiöön ja kinkunpaistoon.
– Nytkö jo? parini kummastelee.
– Totta kai, minun on harjoiteltava talvella, jotta kinkusta tulee jouluna täydellinen! Haluamme maistella perinteisiä jouluruokia, Satu toteaa.
Sadun ja Emilin tie vie Tallipihalta joulukeittiöön.
Sadun ja Emilin tie vie Tallipihalta joulukeittiöön.
Aasi vastaan pukki, kuka on kansan suosikki?
Toivotamme kolmikolle mukavaa päivää ja suuntaamme kenties Tallipihan joulun suurimman vetonaulan aitaukselle.
Edessämme avautuu kotoisa näky, joka lämmittää tämän heinähattutoimittajan sydäntä. Vilho-aasi ja Lassi-poni könöttävät aidan lähellä maiskuttelemassa heinää. Nojailen aitaan ja ihastelen näitä pyöreänpulskia sorkkaeläimiä, kunnes työparini hätistelee minua hienovaraisesti kauemmas, jotta päivän tähdet mahtuisivat kuvaan.
Vilho ja Lassi ovat Tallipihalla kuin kotonaan.
Vilho ja Lassi ovat Tallipihalla kuin kotonaan.
Kuin lumouksesta heränneenä tajuan vihdoin kiinnittää huomiota ympäristööni, tässä olisi toimittajantyötä tehtävänä.
– Poni saattaa purra, äkkään varoituskyltin ja ilmoitan nyt aitaan nojaavalle työkumppanilleni vaarasta.
Mahtaakohan työturvamme korvata poninpuremat? Sitä me emme saa koskaan tietää, ammattitaitomme ansiosta vältymme hevosenkatkuiselta väkivallalta.
Vilho nauttii kansan suosiosta.
Vilho nauttii kansan suosiosta.
Saamme lopulta katseemme irti Vilhosta ja Lassista, kun hoksaamme aitauksesta toisen juttukumppanimme. Tuire Anttonen kertoo työskennelleensä Tallipihan eläinten kanssa jo monet joulukaudet. Lyöttäydymme hänen seuraansa, kun hän vie heinää Tepolle ja Torstille, aitauksen viereisessä tilassa asusteleville pässeille.
Suureksi sydänsuruksemme saamme kuulla, että Teppo ja Torsti, nämä pehmeänlutuiset lammaspojat, eivät aina saa ansaitsemaansa arvostusta.
– Suosituimpia ovat Vilho ja Lassi, varsinkin Vilho. Ne tietävät sen kyllä itsekin, tulevat tänne kuin kotiinsa, Tuire hymähtää.
Tuire Anttonen on työskennellyt Tallipihan eläinten kanssa jo vuosia.
Tuire Anttonen on työskennellyt Tallipihan eläinten kanssa jo vuosia.
Vilho ja Lassi eivät kilpaile kansan suosiosta ainoastaan lampaiden kanssa, vaan kylmää taistelua käydään Tuiren mukaan myös maailman kuuluisimman pukin kanssa. Nimittäin Joulupukin.
– Hän käy täällä viikonloppuisin, silloin häntä kuvataan eniten, Tuire kertoo.
Hopeareunuksia kaamokseen
Varjostamme Tuirea vielä hetken. Hän johdattaa meidät työtilaansa Tallipuodissa. Olo on varsin kotoisa, kun puurakennuksen lämpö toivottaa meidät sisään pakkasesta. Saamme kuulla Tallipihan kauppojen kehityksestä vuosien varrella.
Ensimmäisen kerran Tuire kertoo työskennelleensä Tallipihan joulussa vuonna 2002. Silloin näkymät olivat varsin erilaiset kuin nyt, ensimmäiset puodit sijaitsivat ulkona. Ajatuskin talvipäivien viettämisestä ulkopuodissa paleltaa minua. Tuire sen sijaan muistelee tapahtumassa vietettyjä kausia pelkällä lämmöllä.
– Pidän muutenkin kauheasti koko Tallipihasta, kaikkinensa. Tämä on kuin toinen koti.
Ulkoa hivuttauduttiin pikkuhiljaa sisään, Tuire muistelee. Alkujaan käsityöläisille ja vieraille pitivät seuraa myös pässipojat ja Vilho, joiden asumukset on sittemmin mukautettu myyntipöydiksi. Korona pakotti siirtämään eläimet ulos, missä ne ovat viihtyneet varsin hyvin.
Pieni hopeareunus tuolla koronavitsauksella kuitenkin oli.
– Ihan suoraan sanottuna ne eläimet tuoksuivat aika vahvasti, Tuire nauraa.
Hyvästelemme Tuiren ja astumme pakkaseen. Päivä alkaa jo hämärtyä, ja kausivalot kimmeltävät lumipeitettä vasten. Jäämme hetkeksi ihastelemaan puihin nyöritettyjä valonauhoja ja pihaa koristavia asetelmia. Tunnelma on rauhallinen, eikä kylmästäkään enää kaipaa pakoon.
Aliisa Lyly, teksti
Kasper Säkkinen, kuvat ja ulkoasu
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.
Built with Shorthand