Punaisissa parrasvaloissa
Sorin Sirkuksen joulushow on musiikin, valon ja värin taideteos, joka pitää otteessaan ilman juonta. Temppujen vaativuus sai sirkusharrastajienkin leuat loksahtamaan kenraaliharjoituksissa.
Sirkus hohtaa keskellä synkkää tehdasaluetta kuin majakka. Sisään astuessa huomion kiinnittävät popcornin tuoksu, puheensorina ja takkien kahina.
Televisioruuduilla, julisteissa ja henkilökunnan paidoissa toistuu sana Kaila. Se on tämän vuoden joulushow’n nimi ja tarkoittaa heijastusta, kajastusta tai peilausta.
Joulushow on suuri tuotanto, joka kerää kymmenisen tuhatta katsojaa vuosittain. Show'n esiintyjät ovat sirkuskoulun omia kasvatteja.
Aulan kahvion pöydässä sirkuskoulun rehtori Merja Koskiniemi tiivistää yhteen sanaan, mitä esitykseltä kannattaa odottaa:
Punaista.
Vierailu takahuoneessa todistaa kuvailun osuvaksi. On punaista pukua, patjaa, hiuskoristetta, kenkää ja luomiväriä.
Esiintyvän ryhmän jäsenet venyttelevät, järjestelevät asuja paikoilleen, kantavat sirkusvälineitä ristiin rastiin ja jonottavat maskeerattavaksi.
– Miksi pitää ottaa kuva juuri nyt, kun laitetaan näitä viiksiä, tuskailee jonglööri Onni Auvinen.
Takahuoneen kiireen keskellä ehditään rupatella, sekä leikkiä hippaa ja vesisotaa hiuslakkapulloilla. Pientä ensiavun tarvettakin ilmenee.
– Yksipyöräisestä ottaa osumaa aina sama jalka, naureskelee laastariteipillä pohjettaan paikkaileva Eeli Ristikartano. Lavalle meno ei kuulemma jännitä, koska Kailaa on jo esitetty koululaisryhmille.
Kahdenkymmenen hengen esiintyjäjoukko kerääntyy suureen piiriin viime hetken ohjeistusta varten. Pitää liikkua ryhdikkäästi, katsoa katsomoon ja tehdä temput hätiköimättä.
– Tämä on teidän hetkenne, ottakaa ansaitsemanne aplodit! Sirkustirehtööri Taina Kopra kannustaa.
Sitten varmistetaan vielä, että kaikilla on kaikki kunnossa. Kuuluu huikkaus, että Raamattu unohtui pukuhuoneeseen. Raamatuksi kutsuttu roudauslista on oleellinen, koska siinä lukee mitä välineitä, patjoja ja lavasteita kukakin liikuttaa. Onneksi listan ehtii hakea vielä avausnumeron jälkeen.
Viimeiset kerrokset hiuslakkaa, vähän rusinoita naamariin seinustan eväspöydästä ja aloituspaikoille.
Maneesi on täyttynyt sirkuskoulun oppilaista ja muusta sirkusväestä. Sirkusopettajat paimentavat ryhmiään istumaan, mutta nuorimmat eivät meinaa malttaa pysyä penkeissään. Kun valot sammuvat, katsomo hiljenee kuin taikaiskusta.
Sirkuksen esityshallia kutsutaan maneesiksi.
Musta esirippu aukeaa, ja edessä kohoaa kaksi korkeaa tolppaa. Illan näytös alkaa, kun punaiset hahmot marssivat rytmikkäästi lavan poikki.
Toisella puoliajalla esityksen tahti kiihtyy. Yleisö alkaa taputtaa ja kannustaa enemmän. Kailan sykkivä musiikki, suuret peilit, diskopallo ja tarkkarajainen väriteema luovat hypnoottisen kokonaisuuden
Esitys huipentuu vipulautanumeroon.
Ponnistuksista lähtevä ääni ja ilmalentojen suhahdukset katkovat hiljaisuuden. Kaiuttimista alkaa kuulua sydämen syke. Yksi esiintyjä hyppää ohi laudasta ja sinkoutuu kohti lavasteseiniä. Toinen laskeutuu niskoilleen.
Yleisö kohahtaa säikähdyksestä, mutta ilmeisesti ketään ei satu. Numero jatkuu rytmikkään musiikin tahtiin.
Viimeisten volttien kohdalla yleisö räjähtää suosionosoituksiin. Taputukset jatkuvat loppukumarrusten läpi.
Pulssi jää soimaan korvissa ja katsomosta poistutaan hieman haparoivin askelin. Esiintyjät muodostavat aulaan hikisen, hymyilevän rivin. Ohi kulkeva yleisö heittää heidän kanssaan ylävitosia.
Suvi Marenk, Sami Airaksinen ja Silla Palokangas ovat harrastaneet sirkusta noin kahdeksan vuotta. Yleisön joukossa ollut kolmikko hämmästelee esityksen jännittävää loppuhuipennusta ja kehuu taiteellista toteutusta.
– Kiinnitin huomiota erityisesti hienoihin valoihin. Pienempänä tällainen nykytaide-esitys ilman tarinaa ei uponnut, mutta nyt olin todella vaikuttunut, Marenk kertoo.
– Joulushow’n näkeminen on harrastajille yhteisöllinen kokemus. Motivaatio harjoitteluun kasvaa, kun näkee miten taitavaksi sirkuskoulussa voi kehittyä, Airaksinen toteaa.
Marenk, Airaksinen ja Palokangas ovat kaikki pohtineet, pitäisikö hakea esiintyvään ryhmään. Suuri harjoittelumäärä kuitenkin hirvittää, sillä esiintyvän ryhmän jäsenet harjoittelevat jopa parikymmentä tuntia viikossa. Suurin osa heistä on lukioikäisiä, joten koulun, treenien ja esitysten ulkopuolelle ei tyhjää aikaa jää.
Silla Palokankaan oma laji on trapetsi, Saimi Airaksisen kangas ja Suvi Marenkin köysi.
– Parasta sirkuksessa on, että se muodostaa tiiviin yhteisön. Tämä ei ole tarkkarajaista kilpaurheilua, vaan harrastaa voi luovasti oman mielenkiinnon mukaan. Lajivaihtoehtojakin on loputtomasti, Palokangas pohtii.
– Vain harvassa harrastuksessa yhdistyy näin vahvasti liikunta ja taide, Airaksinen kiteyttää.
Sirkus tyhjentyy nopeasti, mutta esiintyvä ryhmä kerääntyy vielä maneesille käymään päivän esitystä läpi. Hieman täytyy viilata, jotta esityskausi päästään puskemaan läpi täydellä höyryllä. Hyppynarunumerossa narut pitää saada pysymään käsissä, ja vipulaudassa koetetaan olla loukkaantumatta.
Jutun on kirjoittanut ja kuvannut entinen sirkusharrastaja Pinja Jalkanen.
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.