Peukkukyydillä kotiin

Oona Rinkinen ja Alisa Halonen liftasivat läpi Euroopan, koska halusivat haastaa ihmisten ennakkoluuloja matkustamisesta. Nyt he näyttävät, millaista kyydin metsästäminen on Suomessa.

Lokakuisen Lahden keskustassa sijaitsevalla bussipysäkillä joku saattaa ihmetellä, kun laukusta vedetään ulos jouluinen lahjapaperirulla ja levitetään pysäkin penkille. Lahjojen paketoimisen sijaan helsinkiläiset Oona Rinkinen ja Alisa Halonen aikovat tehdä paperista kyltin, jonka avulla yrittävät saada kyytiä Helsinkiin. Heidän mukaansa kyltti on liftaamisessa välttämätön.

– Käytämme alustana lahjapaperia, koska se on kevyttä eikä vie laukussa paljoa tilaa, Rinkinen selventää.

Alisa Halonen etsii puhelimen karttasovelluksesta liftaamiseen sopivaa sijaintia. Samalla Oona Rinkinen taiteilee joulupaperista Helsinki-kylttiä.

Alisa Halonen etsii puhelimen karttasovelluksesta liftaamiseen sopivaa sijaintia. Samalla Oona Rinkinen taiteilee joulupaperista Helsinki-kylttiä.

Alisa Halonen on huomannut monilla tutuillaan olevan ennakkoluuloja liftaamisesta. Yleisin oletus on, että se on vaarallista. Halonen itse ei ole ikinä tuntenut oloaan turvattomaksi vieraan ihmisen kyydissä.

Alisa Halonen on huomannut monilla tutuillaan olevan ennakkoluuloja liftaamisesta. Yleisin oletus on, että se on vaarallista. Halonen itse ei ole ikinä tuntenut oloaan turvattomaksi vieraan ihmisen kyydissä.

Kun kyltti on valmis ja rulla takaisin laukussa, voidaan lähteä metsästämään parasta mahdollista liftauspaikkaa. Rinkisen ja Halosen mukaan keskustasta kukaan ottaa harvoin kyytiin, minkä vuoksi kannattaa siirtyä kauemmaksi ison tien varrelle.

Kaverukset tietävät mistä puhuvat, sillä molemmilla on kokemusta sekä kotimaassa että ulkomailla liftaamisesta. Vanhempien peloista huolimatta he toteuttivat heinäkuussa kahdeksan päivää kestäneen reissun Serbiasta Suomeen. Koko matka taitettiin peukalokyydillä, eikä rahaa käytetty muuhun kuin menolippuihin.

– Usein puhutaan siitä, kuinka matkustaminen on niin kallista. Halusimme näyttää ihmisille, ettei sen tarvitse olla, Halonen kertoo. 

Vain harva pysähtyy

Lahdessa liftaaminen tuo Rinkiselle ja Haloselle kotoisan olon, kun kesän muistot palaavat mieleen. Toisaalta ilmassa on myös turhautuneisuutta. Olemme odotelleet toisellakin pysäkillä pian 45 minuuttia yhdenkään auton pysähtymättä.

Monet näyttävät ohi ajaessaan peukkua tai kohottavat hartioitaan sen merkiksi, etteivät ole menossa oikeaan suuntaan tai ettei autoon mahdu. Rinkisen ja Halosen mukaan ulkomailla kyydin saa tyypillisesti vartin sisällä.

Syksyinen Suomi on julma myös säänsä puolesta, kun taivaalta tihkuttaa vettä.

– Nyt ei voi ottaa aurinkoa samalla, kun odottelee kyytiä, toteaa Rinkinen kylmissään. 

Oona Rinkinen puki keltaisen takin, jotta erottuisi liikenteestä. Hän ei tajunnut sulautuvansa ruskan väreihin.

Oona Rinkinen puki keltaisen takin, jotta erottuisi liikenteestä. Hän ei tajunnut sulautuvansa ruskan väreihin.

EU:n Eurostatin vuoden 2017 selvityksen mukaan suomalaiset matkustavat Euroopan asukkaista eniten. Suomalainen tekee keskimäärin 8,3 vapaa-ajan matkaa vuodessa, joista jokaiseen käytetään noin 314 euroa. Suurin osa matkoista tehdään autolla.

Liftaajia näkee silti Suomessa harvoin.

Ihmisten vieraanvaraisuus yllättää

Rinkinen ja Halonen olivat heinäkuisella reissullaan nollabudjetilla paitsi liikkumisen, myös majoituksen ja ruokailun suhteen. He yöpyivät paikallisten kodeissa kansainvälisen CouchSurfing-verkkopalvelun kautta. Useimmiten majoittajat tarjosivat myös ruokaa, samoin kuin kyytiinsä ottaneet autoilijat.

Tytöt kertovat hämmästyneensä matkan aikana moneen kertaan ihmisten vieraanvaraisuutta, sillä eivät useimmiten edes kertoneet matkustavansa rahatta. He eivät silti koe, että liftaamisesta hyötyvät ainoastaan matkustajat. Myös kuski voi saada siitä jotain.

Monet ottavat mielellään kyytiin, jos vaikka ajavat pitkiä matkoja yksin ja kaipaavat juttuseuraa. Kyydin ehtona voi jopa olla lupaus jutella kuskin kanssa matkan ajan, jotta tämä pysyy hereillä.

– Monilla tuntuu olevan sellainen kuva, että liftaaminen on jollain tapaa muiden hyväksikäyttöä. Todellisuudessa kuskit usein ilahtuvat seurasta, eivätkä kyytiläiset ole vaivaksi. Päinvastoin, Halonen korostaa.

Tarinoita ja jännityksen tuntua 

Toiveikkaista ajatuksista huolimatta odottelu tien varressa saa miettimään, huoliiko meitä sittenkään kukaan kyytiinsä. Juuri kun flunssaa poteva Rinkinen harkitsee hetkeksi sisätiloihin siirtymistä, kaartaa tumma auto tien sivuun. 

Auton kuljettaja Enes Selimi tarjoaa meille kyydin Helsingin Itäkeskukseen. Hän ihmettelee tien varressa viettämäämme pitkää aikaa. Selimi ei ymmärrä, mikseivät ihmiset ota kyytiinsä, jos kerta autossa on tilaa. 

– En ole ikinä ennen ottanut liftaajia kyytiin. Nyt kun näin teidät, tuli heti sellainen fiilis, että miksi ei, kertoo Selimi.

Alisa Halosella ja Oona Rinkisellä on nyrkkisääntö, jonka mukaan kyytiin ei mennä, jos autossa on useampi kuin yksi mies.

Alisa Halosella ja Oona Rinkisellä on nyrkkisääntö, jonka mukaan kyytiin ei mennä, jos autossa on useampi kuin yksi mies.

Enes Selimille syntyi pelko lentämiseen aikoinaan koetusta, rymisevästä lentokokemuksesta. Sen vuoksi hän ajaa pitkätkin matkat autolla.

Enes Selimille syntyi pelko lentämiseen aikoinaan koetusta, rymisevästä lentokokemuksesta. Sen vuoksi hän ajaa pitkätkin matkat autolla.

Autoon noustessamme Rinkinen ja Halonen alkavat heti kysellä Selimiltä tämän elämästä. Selimi on päivittäisellä matkallaan koulusta kotiin, sillä opiskelee Lahdessa nuoriso-ohjaajaksi. Suomessa hän on asunut 30 vuotta. 

Koulumatka Helsingistä Lahteen ei ole ongelma, sillä Selimi on tottunut ajamaan autolla pitkiä matkoja. Hän kertoo matkustavansa lähes joka kesä kotimaahansa Kosovoon autolla, koska pelkää lentämistä.

Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Selimi havaitsee ajaessaan liftaajia.

Rinkisen ja Halosen mielestä yksi liftaamisen parhaista puolista on se, kun tapaa uusia ihmisiä ja kuulee näiden tarinoita. Toinen on jännitys siitä, ettei ikinä tiedä, mitä tapahtuu.

Tytöt nostavat tästä esimerkkinä heinäkuisen matkansa päätöksen, kun he pääsivät sattumalta Teemu Selänteen jahdin kyydissä Virosta Suomeen.

– Emme edes tienneet, olisiko veneliftaus mahdollista. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen olimme jo jahdilla, Rinkinen muistelee.

He kuitenkin korostavat, että kyydin metsästämiseen täytyy asennoitua oikein. Täytyy olla melko seikkailuhenkinen ja muistaa, että vastoinkäymisiä voi tulla. Odottaminen kuuluu asiaan.

Silti Rinkinen ja Halonen aikovat tehdä liftaten matkustamisesta jokavuotisen perinteen. Tavoitteena on vielä joskus päästä peukalokyydillä Barbadokselle.


Oona Rinkinen haaveilee lähtevänsä kuukausiksi Aasiaan sen jälkeen, kun valmistuu talvella Helsingin yliopistosta, fysikaalisten tieteiden kandiohjelmasta luonnontieteiden kandidaatiksi.

Oona Rinkinen haaveilee lähtevänsä kuukausiksi Aasiaan sen jälkeen, kun valmistuu talvella Helsingin yliopistosta, fysikaalisten tieteiden kandiohjelmasta luonnontieteiden kandidaatiksi.

Katri Tarkkala, teksti ja kuvat

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.