Moreenimedian teettämän kyselyn mukaan punaisia päin käveleminen on varsin yleistä, vaikka vain harva hyväksyy sen. Kyselyyn vastanneista lähes puolet kertoi silti syyllistyvänsä siihen vähintään kerran viikossa.

Hatanpään valtatiellä, Koskikeskuksen edessä käy torstai-iltapäivänä vilinä. Kiireiset ihmiset ylittävät tien liikennevaloristeyksessä. Toiset odottavat kiltisti vihreiden valojen vaihtumista, mutta osa jalankulkijoista vilkaisee hätäisesti autotielle ja ylittää tien punaisista valoista piittaamatta.

Ilmiö saa jotkut näkemään kirjaimellisesti punaista.

Moreenimedian toimittajat kävivät havainnoimassa jalankulkijoiden käyttäytymistä. Tarkkailu tapahtui arkipäivänä kello yhden ja kahden välillä, ja se kesti noin puoli tuntia. Moreenimedia totesi, että noin joka viides ylitti suojatien punaisten liikennevalojen palaessa.

Havainnoinnin yhteydessä jalankulkijoilta kysyttiin heidän liikennekäyttäytymisestään. Lue täältä, mitä mieltä vastaajat olivat punaisia päin kävelemisestä.

Välinpitämättömyys lisääntynyt

Jorma Laine, 52, on työskennellyt taksinkuljettajana Tampereella yli 20 vuotta. Laineen havaintojen mukaan jalankulkijoiden välinpitämättömyys liikennevaloja kohtaan on selvästi lisääntynyt hänen työuransa aikana.

Laine kertoo nähneensä 21 vuoden aikana useita vaaratilanteita ja myös joitakin tapauksia, joissa jalankulkija on jäänyt auton alle. Onnettomuuksien uhreina ovat yleensä vanhukset, joiden voi olla hankala ylittää tie nopeasti. Vanhukset ovat hänen mukaansa kuitenkin nuorisoa varovaisempia tienylittäjiä.

Moreenimedian kyselyssä eräs vastaajista koki olevansa liikenteessä autoilijoiden armoilla.

– Jalankulkijoita nöyryytetään monella tapaa risteyksissä. Vihreät valot palavat lyhyemmän aikaa ja vaihtuvat punaisiksi kesken tienylityksen. Lisäksi kääntyvät autoilijat ajavat melkein päälle, vastaaja sanoo.

Taksinkuljettaja Jorma Laineen mukaan Hämeenpuiston ja Satamakadun risteys on yksi pahimpia liikenteen vaaranpaikkoja Tampereella.

Taksinkuljettaja Jorma Laineen mukaan Hämeenpuiston ja Satamakadun risteys on yksi pahimpia liikenteen vaaranpaikkoja Tampereella.

Kännykkä vie huomion

Laine sanoo, että tietä ylittäessä moni ei katso lainkaan liikennettä. Osa ihmisistä saattaa vilkaista vain siihen suuntaan, mistä olettaa auton tulevan.

Huolimattomuutta liikenteessä lisää erityisesti matkapuhelimen käyttö.

– Näen työssäni päivittäin useita kertoja, kun tie ylitetään varomattomasti puhelin kädessä, Jorma Laine sanoo.

Moreenimedian kyselyssä kadun ylittäminen punaisten valojen palaessa koettiin hyväksyttäväksi silloin, kun liikenne on vähäistä. Punaisia päin kävelemistä pidettiin etenkin yöaikaan hyväksyttävämpänä kuin päivällä.

Toisaalta vastaajista 94 prosenttia ymmärsi esimerkkinsä voiman liikenteessä, ja he kertoivatkin välttelevänsä punaisia päin kävelemistä silloin, kun lähistöllä on lapsia.

– Kävelen päin punaisia vain, jos mitään liikennettä tai lapsia ei ole näköpiirissä. Laiton tekoni ei saa olla esimerkki eikä aiheuttaa vaaraa kenellekään, yksi vastaajista kommentoi.

Liikennekäyttäytymistä valvotaan

Poliisipartiot pyrkivät mahdollisuuksien mukaan puuttumaan punaisia päin kävelemiseen. Sisä-Suomen ylikonstaapeli ja viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko kertoo, että suojatiet ovat välillä erityistarkkailussa.

Juurakko-Vesikko muistuttaa, että punainen valo ei ole tulkintakysymys vaan kielto ylittää tie.

– Tietynlainen piittaamattomuus ja itsekkyys ovat lisääntyneet liikenteessä. Liikennesääntöjä ei enää kunnioiteta niin paljon.

Jorma Laineen kokemuksen mukaan poliisi valvoo jalankulkijoita aiempaa vähemmän.

– Kuri oli kovempi minun ollessani nuori. Kerran poliisi tarttui minua niskasta, kun olin ylittämässä tietä punaisten valojen palaessa, Laine muistelee.

Moreenimedia kartoitti punaisia päin kävelemisen yleisyyttä ja siihen liittyviä asenteita internetissä julkaistun kyselyn avulla. Kysely julkaistiin Facebookin Tampere- ja Puskarario Tampere -ryhmissä. Kyselyyn vastasi 69 henkilöä, joista suurin osa oli naisia. Yli puolet kyselyyn vastanneista oli 20–35-vuotiaita.

Liikennevalojen sekuntilaskureista ratkaisu ongelmaan?

Taksinkuljettaja Jorma Laine ehdottaa, että Suomessa otettaisiin käyttöön ulkomailta tutut liikennevalojen sekuntilaskurit. Ne toimivat Laineen mukaan hyvin esimerkiksi Tallinnassa.

Sekuntilaskurit näyttävät jalankulkijoille, montako sekuntia valojen vaihtumiseen on vielä aikaa.

– Kun punaisten valojen keston näkee konkreettisesti, huomaa, ettei valoissa seisominen viekään niin kauan aikaa kuin ajattelisi, Laine pohtii.

Projektipäällikkö Mika Kulmala Tampereen kaupungilta uskoo, että sekuntilaskurit eivät ole ratkaisu ongelmaan. Suomessa liikennevalot ovat pääsääntöisesti liikennetieto-ohjattuja, mikä tarkoittaa sitä, että valojen pituudet vaihtelevat liikenteen määrän mukaan. Tällöin sekuntilaskurin lukema saattaisi yhtäkkiä muuttua.

– Muutama vuosi sitten yritimme saada tällaiset valot Hämeenkadun ylitykseen Aleksis Kiven kadun kohdalle. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne liikennevalojen sekuntilaskureita, emmekä saaneet poikkeuslupaa.

Kulmalan mukaan valituksia liikennevaloista tulee lähes päivittäin. Erityisen ongelmallisia ovat sellaiset liikennevaloristeykset, joiden lähellä on useita liittymiä. Liikenteen sujuvuuden takaamiseksi liikennevalot vaihtuvat hieman hitaammin esimerkiksi ruuhka-aikoina. Tämän seurauksena odottamisaika saattaa venyä.

Projektipäällikkö Kulmala korostaa, että liikenteessä on tehtävä kompromisseja, eikä odottelulta voi välttyä.

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.