Opaskoirakot
Apuväline, lemmikki, itsenäisen liikkumisen mahdollistaja, ystävä. Opaskoira on tärkeä kumppani monelle näkövammaiselle.
Kuvat ja teksti: Ronja Koskinen
Julkaistu 15.1.2026
Nuoruudessani meidän perheeseemme muutti labradorinnoutaja Mitte; silkkikorvainen, musta, hieman tukeva vanha rouva, joka rakasti herkkuja ja lapsia. Mitte vietti luonamme eläkepäiviä opaskoiran tehtävistä.
Minua kiehtoi suunnattomasti se, miten koira osasi ohjata opastettavansa turvallista reittiä määränpäähän, etsiä bussipysäkin tai kaupan, ja kiertää matkalla tulevia esteitä.
Suomessa toimii tällä hetkellä noin 230 opaskoirakkoa, ja koiran koulutus kestää puolisen vuotta. Opaskoiran kyky opastaa perustuu koiran ja käyttäjän väliseen luottamukseen, yhteistyöhön ja läheiseen suhteeseen.
"Talvi on tietysti liikkumisen apuväline, mutta se on myös aivan paljon enemmän, se on nykyään kuin osa minua. Mun on vaikea liikkua itsenäisesti ilman Talvia”, Tommi Jyväkorpi kertoo samalla kun musta labradorinnoutaja Talvi esittelee pandapehmolelujaan.
“En luopuisi Talvista mistään hinnasta. Se on sydämmellinen, hyvä apuväline, ja yksi parhaista kavereistani. Talvin kanssa on tullut se ulkoilun ja lenkkeilyn ihanuus ja vapaus. Hieron työkseni, mennään ratikalla töihin ja Talvi on siellä asiakkaita vastaanottamassa."
"Jännitin kamalasti kun Talvi tuli minulle, ja olin epävarma että tuleeko tästä yhtään mitään. Kouluttaja sanoi että teillä menee tosi hyvin siihen nähden että Talvi on mun ensimmäinen opaskoira. Pahin jännitys kun laukesi, niin paras muisto on se kun tajusin että mä osaan tän ja Talvi tykkää olla täällä, hyväksyy minut ja tullaan hyvin juttuun.”
“Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Melkein samassa ovenavauksessa Pepsi tuli ja entinen opaskoirani lähti eläkkeelle sukulaisperheeseen”, Outi Lehtinen sanoo. Pepsi on musta labradorinnoutaja, ja kuten omistajastaan, siitä huokuu iloista energiaa. “Me ollaan ihan erottamattomat, ja toisillemme tosi tärkeät.”
“Apuvälineenä se on ihan ehdoton, antaa minulle sellaisen liikkumavapauden että pystyn milloin tahansa lähtemään itsenäisesti koiran kanssa. Pepsi on hirmuisen luotettava.”
“Pepsi merkitsee minulle ihan huikeaa vapautta. Sen myötä sain oman itsenäisyyden elämään takaisin, ei tarvitse sopia henkilökohtaisen avustajan kanssa että milloin voitais treffata ja lähteä hoitamaan joku asia.”
“Tietysti jos mennään vaikka teatteriin, missä paljon käydään, niin tarvitsen ihmisen näyttämään meidän paikan. Sama kun odotetaan pysäkillä bussia, niin koirahan ei ymmärrä bussin numeroa, se ehdottaa kaikkia. Silloin tarvitaan vähän ihmisten apua. Muuten liikutaan ihan itsenäisesti, se osaa reitit ja turvallisesti luotsaa mua tuolla. Meillä on tosi kivaa kaikkina päivinä.”
“Meillä on tosi hyvä suhde, voin luottaa aika pitkälti Patuun tuolla kävellessä. Kaikki koirat ovat kivoja, mutta Patu on erityisen kiva, aina mukana kaikessa”, Janne Silas toteaa. Valkoinen labradorinnoutaja Patu odottelee omalla pedillään kun Silas ohjaa joogatunteja. “Opaskoira on niinkuin osa minua. Siitä asti kun sokeuduin, jo sairaalassa mietin että heti vaan kun saan niin otan opaskoiran.”
Silaksella on ollut vuosien varrella useita opaskoiria. "Koira on kaikki kaikessa, se on mulla aina mukana. Tosin ei ilmakivääriammunnassa tai maajoukkueleireillä, Patu on paukkuarka."
Silas kertoo tarinoita ulkomaanmatkoilta ja vaelluksilta. Patu ei ole vielä ollut lentokoneessa, mutta kesäisillä Euroopan asuntovaunureissuilla kyllä.
"Patun kanssa pelaa yhteistyö niin mahtavasti. Ollaan muunmuassa kierretty tuon Pyhäjärven ympäri. Olen joskus nähnyt ne paikat, mutta kaikki on muuttunut. Se me kierrettiin ympäri kaksisteen, ihan yhteispelillä. Kumpikin neuvoi toisiansa."
Kuvasarja on tehty Tampereen yliopiston Visuaalisen journalismin ja visuaalisen tutkimuksen maisteriohjelman Henkilökuvan työpaja -kurssilla syksyllä 2025. Outi ja Juha Törmälän ohjaamassa lopputyössä kuvattiin muotokuvasarja ja pohdittiin henkilökuvan käytäntöjä. Kurssin vastuuopettajana toimi Elias Lahtinen.
Built with Shorthand