Ne haluavat elää

Sumu oli alussa arka, eikä Tuulispään perustaja Piia Anttonen ollut koskaan nähnyt niin pientä kettua. Se uskaltautui kuitenkin yllättävän nopeasti tulemaan ihmisten lähelle.

Sumun arvioidaan olevan noin puolivuotias. Kevään pentuja. 

Sumu tepastelee luoksemme ja katselee meitä uteliaana. Sen hopeinen turkki näyttää nyt paksulta ja tuuhealta. Toinen kettu, Viima, on varovaisempi ja tarkkailee meitä kauempaa. Sen saapuminen Tuulispäähän oli hyvin erilainen kuin Sumun. Viima oli todella ahdistunut ja etsi reittiä päästäkseen pakoon. 

– En tiedä, oliko sillä ajatus, että se joutui taas vangiksi, Anttonen miettii. 

Minkkien henkireikä 

Tuulispään minkkien, Mikon ja Maijan, koko yllättää meidät. Ne ovat paljon pienempiä kuin etukäteen kuvittelimme. Niiden sormien välissä on räpylät, vesi on selvästi niiden elementti. 

– Luonnossa minkit ovat aina vesistöjen äärellä. Se on niiden elinehto, että ne pääsevät uimaan. 

Mikko saapui Tuulispäähän eläinsuojeluyhdistyksen kautta, kun sen löytäjä oli luullut sitä fretiksi. Maija puolestaan löydettiin pienenä poikasena mökin terassilta. Muutto eläinten turvakotiin oli välttämätön, koska haitallista vieraslajia ei saa päästää takaisin luontoon. 

Eläinten touhuja seuratessa vaikuttaa siltä, että jokaisella niistä on omanlaisensa persoonallisuus. Maija on luonteeltaan arka, Mikko puolestaan utelias ja vikkelä. Se saa välillä hepuleita ja liikkuu salamannopeasti. Pikkuinen yrittää kavuta ylös lahkeita pitkin ja onnistuu lopulta sujahtamaan Anttosen huppuun. 

– Onhan tämä onneton aitaus siihen nähden. Heillä on kuitenkin mahdollisuus juosta, leikkiä ja kaivaa. 

Aitauksessa on puita ja kantoja sekä mökkejä, joiden katot ovat Sumun suosikkipaikkoja. Talvisin ketut tekevät lumeen kiepin ja kesäisin pitkästä heinikosta löytyy piilopaikkoja ja turvaa. Tekeminen ei Tuulispäässä lopu, koska ketut voivat puuhastella lelujen ja älypelien parissa sekä kaivaa, mikä on niille tyypillinen tarve. Silloin tällöin ne voivat myös ajautua jahtaamaan perhosia.