Nääshallin kamppailusalissa hurjat viikingit taistelevat ikivanhoilla aseilla. Ainakin melkein. Käynnissä on viikinkimiekkailun peruskurssi.

Kurssinvetäjä Tapani Kudjoi ohjaa viikinkikokelaiden alkulämmittelyä. Ympäri maanalaista salia hölkkää peräkkäin nuoria kloppeja ja partasuita, naisia sekä miehiä. Ristiaskeljuoksun aikana jonon viimeinen horjahtaa, mutta saa tasapainostaan kiinni. 

Viikinkimiekkailu on kamppailulaji, jossa harrastajat taistelevat viikinkiaikaa mukailevilla aseilla, kuten kirveillä ja keihäillä. Miekkailijat ympäri Suomen kokoontuvat näytösotteluihin historia-aiheisten tapahtumien yhteydessä, ja innokkaimmat osallistuvat lajin kilpailuihin. 

Viikinkimiekkailu on marginaalilaji. Kudjoi arvioi, että Tampereella aktiivisia harrastajia on parikymmentä. Peruskurssilla noviiseja on puoli tusinaa. 

Kun lihakset on saatu lämpimiksi, valmentajat ohjeistavat treenaajat olkapäähippaan. Sali täyttyy liikkeestä, kun parit yrittävät hipaista toisiaan olkapäästä. Ulkopuoliselle harjoitus tuo mieleen alakoulun käytävien nujakoinnin, mutta sen tarkoitus on kehittää reaktiokykyä ja nopeutta. 

Hippaharjoitukseen osallistuvat myös Mika ja Nina Oksanen, jotka ovat aloittaneet viikinkimiekkailun pariskuntana.  

Monilla miekkailijoilla on sama tausta kuin Oksasilla: lajiin törmätään sattumalta. Kudjoi arvelee, että monet harrastajat päätyvät viikinkimiekkailijoiksi historiaan kohdistuvan kiinnostuksen kautta, eivät kamppailulajia etsiessään.  

 Taistelu kuin tanssia 

On tekniikkaharjoitusten aika. Salin reunalla odottaa läjä kirveitä, joiden varret on veistetty käsin. Jokainen miekkailija valikoi pinosta käteensä sopivan teräaseen. 

Harrastajien välineet perustuvat 1000-luvulla päättyneen viikinkiajan aselöytöihin. Aseet tasapainottelevat historiallisuuden ja turvallisuuden välillä. Kurssilla käytettävä kirves vastaa ulkonäöltään viikinkien käyttämää, mutta sen terä on tylsytetty. 

Ennen kuin iskuja pääsee kohdistamaan vastustajaan, täytyy oikeaoppisia lyöntejä kerrata. Hetken aikaa osallistujat huitovat keskittyneesti ilmaa edessään valmentajien kerratessa erilaisia iskuja.  

Kuivaharjoittelun jälkeen pieni joukkio jakaantuu pareiksi. Parista toinen heilauttaa kirvestä sparrauskaverin torjuessa omallaan. Liikkeet ovat kuitenkin harkittuja, sillä tylsytettykin terä kirpaisisi ihoon osuessaan. 

 Tanssia harjoittelu hieman muistuttaakin. Lyöntejä on useita erilaisia, aivan kuten tanssiaskeleitakin. Kirves voi heilahtaa kohti kylkeä, olkapäätä tai jalkaa, joten torjujan on oltava tarkkana. Parit kiertävät salia väistellen ja torjuen, ja kirveet kalisevat vastakkain. 

Yksi asia vetää puoleensa 

Kello lähestyy kahdeksaa ja harjoitukset loppuaan. Osallistujat istahtavat kuuliaisesti salin lattialle loppuverryttelyä varten ja yrittävät kurottautua venytyksiin valmentajien esimerkin mukaan. Käy ilmi, että viikingit eivät ole kovin taipuvaista väkeä.  

Maailma on täynnä kamppailulajeja. Viikinkimiekkailun resurssit ovat pienet: 
harrastajamäärä on vähäinen, ja valtakunnallinen kattojärjestö on perustettu vasta viime vuonna. Miksi harrastaja päätyisi valitsemaan juuri viikinkimiekkailun? 

Vastaus kysymykseen toistuu läpi treenien niin valmentajien kuin kurssilaistenkin suusta. 

Yhteisö.  

Se välittyy myös rennosta juttelusta taistelusarjojen välillä ja jopa lajin luonteesta: viikinkimiekkailua harrastetaan ryhmässä, ja esityksiin voi osallistua kerralla kymmeniä ihmisiä.