Mä vaan hiihdän


Helsingin kantakaupungissa ei ole päässyt hiihtämään vuosiin. Nyt, runsaslumisena talvena kaupunkiin syntyy hiihtäjien uusi sukupolvi ja kaupunkihiihtokulttuuri herää henkiin.  

Helsingin Ullanlinnan rannassa pääsee hyvään vauhtiin hiihtäjien itse tekemillä laduilla. Myös meren jäällä on tänä vuonna mahdollista hiihtää.

Kaivopuistossa ladut on lumisina talvina tehty latukoneilla. Puistoa kierävä latureitti on noin kilometrin pituinen.

Kantakaupungin laduilla ei näe laturaivoa. Lykkiminen käy leppoisissa tunnelmissa.

Kirsi Koivulampi on tartuttanut hiihtokuumeen lapsiinsakin.

Lasten kanssa hiihtäminen on kylmää puuhaa. Kun toinen taapertaa hitaasti edellä, pelkät urheiluvaatteet eivät riitä, oppi Kirsti Koivulampi tänä talvena Helsingin Keskuspuistossa.

Kirsti on hiihtänyt aina, mutta nyt on ensimmäinen talvi, kun perheen pienimmät opettelevat hiihtämään.

– Talvi on ollut poikkeuksellisen ihana, Kirsti sanoo.

Perheen pienin, 1-vuotias kulkee mukana aihkiossa, 5-vuotias osaa jo seistä suksien päällä, 7-vuotias haluaisi hiihtää joka päivä.

Hiihtämään ei ole päässyt Helsingin keskustan tuntumassa vuosiin, koska talvet ovat olleet vähälumisia. Latuja on tehty harvakseen. Nyt hiihto on todella suosittua.

Pyörähdys Forumin Intersportissa osoittaa, että koronan ja talven yhteisvaikutus on ollut äärimmäinen: naisten hiihtovälineet ovat loppu joka paikasta. Liikkeestä kerrotaan, että välineet, asut ja puvut myytiin heti. Useimpien valinta ovat karvapohjasukset, joita ei tarvitse pitovoidella.

Myös kaupunki on halunnut pitää hiihtäjät tyytyväisinä. Latuja on tehty kaupunkiluontoon kaikkiaan noin 180–200 kilometriä. Paloheinässä voi hiihtää pellolla ja Malmilla lentokentän ympäri. Myös kantakaupungin sykkeessä voi lykkiä esimerkiksi Kaivopuistossa.

Kaupungin ylläpitämien latujen lisäksi tarjolla on epävirallisia, hiihtäjien itse tekemiä latuja. Jos polkua ei ole hiekoitettu, siellä hiihdetään. Tänä talvena suksilla voi liikkua myös meren jäällä.

Koivulammen perhe on hiihtänyt kaupungilla aktiivisesti siitä saakka, kun lumikerros hautasi kadut tammikuussa. Lunta tuli kahden päivän aikana niin paljon, että kaupunki pyysi etätyöläisiä jäämään kotiin. 

Perinteinen eli pertsa on siirtynyt vanhemmilta lapsille Meilahden laduilla. Nyt hiihtoretket vievät kaikkialle, missä ei ole hiekoitusta, joka rajoittaa katuhiihtelyä.

Ennen kuin kaupunki ehdittiin hiekoittaa, Kirsti ja Reko, 7, hiihtivät katuja pitkin Keskuspuistoon. Kotiinpaluu sujui Mannerheimintietä pitkin.

– Se oli hieno hetki, jossa yhdistyi hiihtäminen ja keskustan vilinä. Raitiovaunut jumittuivat kiskoilleen, mutta suksi luisti.

Nyt Reko haluaisi hiihtää kouluunkin. Se ei ole äidin mielestä järkevää, sillä koulu sijaitsee 50 metrin päässä Koivulampien kodista.

Helsingin laduilla on ollut hyväntuulista väkeä poikkeustalvena. Laturaivoa ei ole, vaikka välillä kahnauksia käydään jalankulkijoiden ja hiihtäjien välillä. Poluilla on ahdasta, mutta sopu sijaa antaa.

Kun Reko ja Kirsti hiihtivät keskuspuiston ainoaa, kaksisuuntaista latua, Reko väisti jo kaukaa jokaista vastaantulijaa.

– Toki jokainen voisi vuorollaan väistää. Mutta ihmiset olivat eleestä tosi otettuja. Laduilla oli huomaavainen tunnelma.