Luonto etsimessä
Harmaana marraskuun päivänä värikkäät pihlajanmarjat houkuttelevat pikkulintuja. Luontokuvaaja Ossi Saarinen voi viettää yhden pihlajan luona tunteja odottaessaan sopivaa hetkeä.
Bussi numero 24 vie Helsingin keskustasta kohti Seurasaarta. Matkaa on vain noin viisi kilometriä. Instagramissa Soosselina tunnettuna luontokuvaaja Ossi Saarisella ei ole valtavasta kuvauskalustosta huolimatta autoa.
– Julkinen liikenne toimii tarpeeksi hyvin pääkaupunkiseudulla, hän kertoo.
Isossa kamerarepussa on paljon tilaa. Saarisella on mukana kaksi kameran runkoa ja kolme objektiivia. Hänen reppunsa sopii etenkin ulkomailla matkustamiseen hyvin. Reppuun voi laittaa kaluston lisäksi matkatavarat muutamaksi päiväksi ja se mahtuu hyvin esimerkiksi lentokoneen käsimatkatavaroihin.
Seurasaari on luontokuvaajien vakiopaikka, koska siellä näkee varmasti eläimiä. Etenkin linnut, kuten sini- ja talitiaiset, ovat niin tottuneita ihmisiin, että tulevat helposti lähelle. Saarinen nostaa kätensä, ja monia pikkulintuja ryntää kämmenelle ruuan toivossa.
Saarinen tuntee Seurasaaren kuin omat taskunsa ja tietää, mistä eläimiä voi löytää. Esimerkiksi ketut kulkevat normaalisti paljon ympäriinsä, mutta pesimäaikaan ne pysyvät samoilla alueilla. On tärkeää olla perillä siitä, missä eläimet milloinkin kulkevat.
– Kaikilla kuvaajilla on omat salaisuutensa eläinten tyypillisistä olinpaikoista, hän sanoo.
Tieto vie lähemmäksi eläintä
Ossi Saarinen pysähtyy muutaman puun luo. Hän alkaa tähyillä, jos löytäisi Euroopan pienimmän linnun eli hippiäinen. Linnun voi houkutella esiin niiden viserryksellä. Hippiäisiä ei kuitenkaan näy, mutta Saarinen osaa kertoa tälle syyn.
– Yleensä vain noin kymmenesosa hippiäisistä selviää kylmistä talvista, ja marraskuussa niitä voi olla jo vaikea löytää, Saarinen sanoo.
Talitiaisia tarkkaillessa huomaa, että osalla linnuista on tunnisterengas jalassaan. Jos saa otettua kuvan tarpeeksi läheltä ja tunnistenumerosta saa selvää, sen voi lähettää Tiira-lintutietopalveluun. Silloin voi saada selville, mikä lintu on tarkkaan ottaen kyseessä ja missä se on liikkunut. Samalla tietokanta päivittyy.
Ossi Saarinen on 23-vuotias luontokuvaaja Espoosta. Hän kiinnostui valokuvaamisesta, kun hänen isänsä kehotti ottamaan kameran käteen ja kuvaamaan takapihan lintuja.
Ossi Saarinen on 23-vuotias luontokuvaaja Espoosta. Hän kiinnostui valokuvaamisesta, kun hänen isänsä kehotti ottamaan kameran käteen ja kuvaamaan takapihan lintuja.
Luontotietous helpottaa luonnossa liikkumista ja kuvien saamista. Saarisen työssä näkyy hänen innostuksensa luontoon ja biologiaan. Hän osaa kertoa monista eläimistä paljon, esimerkiksi miksi sorsat eivät palele talvella tai miten oravat varoittavat vaarasta.
Etenkin Seurasaaressa eläimiä voi houkutella lähelle pähkinöillä. Saarisen mukaan pähkinät ovat toimivin ja eettisin houkutin. Jotkut kuvaajat houkuttelevat eläimiä kekseillä ja sokeripitoisilla herkuilla, mikä kummastuttaa Saarista. Lintujen syöttäminen on helppoa, mutta oravien kanssa täytyy olla valppaana.
– Kun orava puree, se ei päästä irti ennen kuin hampaat koskettavat toisiaan, Saarinen varoittaa.
Monet tarinat syntyvät vahingossa ja ajan kanssa
Kesken matkan Ossi Saarinen pysähtyy jälleen. Hän kertoo, että erään puun juuressa asuu hänen ystävänsä. Saarisen Instagram-kuvissakin esiintyvä metsähiiri Bilbo. Todellisuudessa Bilbo ei ole ikinä sama. Aina kun hän löytää uuden metsähiiren, hän nimeää sen Bilboksi.
Instagram on Saarisen työpaikka. Kuvista näkyy hauskuus ja hänen tunnesiteensä otoksiin. Saarinen saa lähes kaikki asiakkaansa palvelusta, ja seuraajiakin hänellä on noin kaksisataa tuhatta. Saarinen on toistaiseksi keskeyttänyt maantieteen opintonsa Helsingin yliopistossa, jotta voisi kehittyä luontokuvaajana.
Ossi Saarinen kuvaa mielellään Suomessa ja suosii erityisesti lähimetsän luontoa.
Ossi Saarinen kuvaa mielellään Suomessa ja suosii erityisesti lähimetsän luontoa.
Luontokuvaaminen voi olla vaikeaa ja viedä paljon aikaa. Kuvaajan täytyy olla kärsivällinen ja rauhallinen eläinten kanssa. Saarinen kertoo, että hän on parhaimmillaan maannut paikallaan viisi tuntia odottamassa kettuperhettä. Joskus hän jää kuvauspaikalle makuupussin kanssa yöksi ja jatkaa aamulla kuvaamista. Yleensä odotus palkitaan.
Saarisen mielestä työtä ei kannata ajatella vain kuvaamisen kautta. Luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen on luontokuvaajille ensiluokkaisen tärkeää, koska eläinten kanssa täytyy viettää paljon aikaa. Voisi ajatella, että kiikareilla tarkkailu vaihdetaan kameralla kuvaamiseksi.
– Täytyy olla valmis lähtemään kuvausreissulle sillä oletuksella, ettei saakaan kuvia, Saarinen kertoo.
Sini Lukka, teksti ja kuvat
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.
