Luokkahuoneesta ratikan ohjaamoon
Suurella osalla Tampereen tuoreista raitiovaununkuljettajista on tausta kuljetusalalla, mutta ei Herman Keräsellä. Hän on saanut osakseen ihmettelyä jätettyään taakseen akateemisen uransa.
Koleassa lauantaiaamussa linjan 1 raitiovaunu lipuu Tullin pysäkille ja kuljettaja Herman Keränen avaa ovet. Vielä viime vuonna hän availi luokkahuoneiden ovia Ruutanan koulussa Kangasalla, mutta nyt ura opettajana on takanapäin, eikä Keränen voisi olla tyytyväisempi.
Elokuussa alkanut Tampereen raitiovaunuliikenne on luonut kaupunkiin kokonaan uuden ammattiryhmän: raitiovaununkuljettajat.
Kuljettajien haku käynnistyi kesällä 2020. Ajoitus oli täydellinen tuolloin 33-vuotiaalle Keräselle, jonka mitta opettajan työtä alkoi olla täynnä.
Ensimmäiset 66 kuljettajaa valmistuivat juhannuksena. Joukosta 13 prosenttia on naisia, ja kuljettajien keski-ikä on 37 vuotta. Ikä vaihtelee 20:stä 57 vuoteen. Monella on aiempaa kokemusta bussin, metron tai lentokoneen kuljettamisesta, mutta ei kaikilla.
Vaikka Keräsen lähipiiri osasi odottaa alanvaihtoa, ilman hämmästelyä uutista ei otettu vastaan.
– Joidenkin mielestä vaihdos oli askel taaksepäin, siirtymä akateemiselta uralta haalarihommiin, Keränen kertoo.
Hän itse kokee erilaiset osaamisensa ainutlaatuiseksi yhdistelmäksi. Opettajalle kehittyy paksu nahka, ja laajan yleisosaamisen pohjalta voi ponnistaa moneen suuntaan.
Uudessa työssä parasta on selkeys. Tehtävä on ajaa raitiovaunua aikataulussa, tasaisesti ja turvallisesti. Työajan päätyttyä ei tarvitse miettiä Wilma-viestejä.
Kääntöraiteella kuljettaja kävelee tyhjän vaunun läpi toisen päädyn ohjaamoon.
Kääntöraiteella kuljettaja kävelee tyhjän vaunun läpi toisen päädyn ohjaamoon.
Ei sooloilua omalla vastuulla
Tänään Keränen ajaa koko päivän ykköslinjaa. Kaupin kampuksen pysäkillä aikaa paluumatkalle lähtöön on napakat 1,5 minuuttia.
– Moro, morjens morjens, Keränen moikkailee vaunuun jo ehtineitä matkustajia kävellessään toisen päädyn ohjaamoon.
Kuljettajan istuin saa Keräseltä kehuja. Säätömahdollisuuksia riittää.
Kiitoksitta ei tosin jää juuri mikään muukaan osa-alue: kehuja saavat järjestelmän suunnittelu, työkaverit ja johtoporraskin.
– Ei tarvitse sooloilla omalla vastuulla. Opettajan työssä niin piti tehdä jatkuvasti.
Kello 10.52 on lounasaika, ja Keränen luovuttaa vaunun Sorin aukiolla odottavalle kuljettajalle.
Toisin kuin Hervannassa, ykköslinjan päässä ei ole ratikkakuskien omaa taukotilaa, ja kuljettajat hajaantuvat latautumaan kuka minnekin. Keränen suuntaa Ratinan Lidliin ja nappaa mukaansa täytetyn leivän.
Tuoreena joukkoliikenneammattilaisena Kerästä kiinnostaisi päästä kokeilemaan muidenkin vaunumallien ajamista, kuten Raide-Jokerin koevaunua Helsingissä. Ajelulle ei kuitenkaan pääse tuosta vain, sillä ajoluvat ovat mallikohtaisia.
Tauon jälkeen ohjaamoon palattaessa on hoidettava kirjautuminen, penkin säätäminen ja alkolukkoon puhaltaminen.
Asfaltti alkaa tummua. Sade saa ihmiset ryntäilemään ja vaunun sutimaan. Kunnolla kastuttuaan kiskot eivät enää ole liukkaat.
– En aiemminkaan ollut mikään kaahaaja, mutta vasta ammattikuskina ymmärtää, miltä tuntuu, kun joku kaahaa potkulaudalla satasta suoraan alle.
Matkalla Taysin suuntaan henkilöauto sujahtaa vaunun edestä rautatien alittavaan raitiotietunnelin. Keränen ilmoittaa asiasta radiolla, jotta muut tietävät olla valppaina tunnelissa.
Raitiovaununkuljettajien tarve ei tulevaisuudessa ainakaan vähene. Ratikan kakkososaa rakennetaan jo, ja useita laajennuksia on suunnitteilla.
Raitiovaununkuljettajien tarve ei tulevaisuudessa ainakaan vähene. Ratikan kakkososaa rakennetaan jo, ja useita laajennuksia on suunnitteilla.
Keränen on herännyt kello 3.45 ehtiäkseen varikolta 5.50 alkaneeseen työvuoroonsa. – Keskellä yötä herääminen ei ole vaikeaa, se vaatii vain aikaisin nukkumaan menemistä.
Keränen on herännyt kello 3.45 ehtiäkseen varikolta 5.50 alkaneeseen työvuoroonsa. – Keskellä yötä herääminen ei ole vaikeaa, se vaatii vain aikaisin nukkumaan menemistä.
Asiakaspalvelua kädestä pitäen
Keränen nauttii siitä, että kaupunki on hänen työhuoneensa. Lasin takaa näkyy katujen elämä, vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelut.
Nopeuteen ja täsmällisyyteen tähtäävissä raitiotiejärjestelmissä kuljettajat eivät myy lippuja, kuten eivät Tampereellakaan. Silti ohjaamoon yritetään toisinaan työntää seteleitä, eikä lasiseinä estä matkustajia edes pyytämästä apua lippulaitteen käytössä. Aikataulun salliessa Keränen ponnahtaa ulos ohjaamosta.
– Minäpä tulen näyttämään.
Kello 14.07 Keräsen työpäivä on ohi. Loppupäivän suunnitelmissa on pesiksen katsomista ja lapsen kanssa leikkimistä. Huomenna työt alkavat vasta yhdeksältä.
Entisestä ammatistaan Keränen kaipaa romanttista mielikuvaansa opettamisesta, mutta ei sitä työtä, mistä lähti.
Raitiovaunun puikoissa Keränen kokee löytäneensä työelämän uudestaan.
– Että ei hemmetti, tämmöistäkin tämä voi olla.
Tuomas Nikulin, teksti ja kuvat
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.
Built with Shorthand