Lumoava loiste

Ilta hämärtyy lokakuisena torstaina ja samalla kun ihmiset vetävät niskaansa kaulahuivit ja pipot, vanha tehdasalue Tampereella vetää yllensä jotakin erikoisempaa.

Tampereen Finlaysonin tehdasalue antaa kävijöille mahdollisuuden nauttia valotaiteesta pimeyden keskellä, kun media- ja valotaidetapahtuma Projio tuo historialliselle alueelle palan modernia taidetta. Tapahtuma järjestetään tänä syksynä neljättä kertaa ja se houkuttelee paikalle niin lapsia kuin vanhuksiakin. Esillä on aiempia vuosia monipuolisemmin teoksia sekä Suomesta että ulkomailta. 

Kuljen peremmälle ihmismassan perässä. Ihmiset tuijottavat teosta yrittäen ottaa siitä selvää. Moni seisoo sen edessä kauemmin, osa vain vilkaisee. 

Kipuan portaat kolmanteen kerrokseen. On pimeää, mutta ovelta pilkottaa jo vähän valoa. “Diskopallo!” takanani oleva lapsi huutaa. Kohotan katseeni ja huomaan, ettei edessäni ollutkaan koulun jumppasalista tuttu peilipallo, vaan hattaramaista materiaalia muistuttava värikäs taideteos.

Peremmällä jokin herättää kävijöissä valtavasti kiinnostusta. Jono kiemurtelee Mika Pettissalon ja Lauri Sarkosen tekemän Pelibuutin ympärillä. Teos on koppi, jonka sisäosa on täytetty peileillä. Lapset peilaavat ja poseeraavat kilpaa kopin sisällä, kun vanhemmat ottavat heistä vuoron perään mitä hauskempia kuvia.

Teoksen esittelytekstistä selviää, että Pelibuutin tarkoitus olisi herättää katselija ajattelemaan, kuinka paljon kuvia nykypäivänä otetaan ja kuinka helppoa se on. Tekstissä tekijät pohdiskelevat, onko kuvien arkipäiväistyminen saanut meidät unohtamaan taiteen tekemisen merkityksen.  

Teoksen syvempi merkitys jäänee taka-alalle, kun kuvia otetaan yksi toisensa perään.  

Ihmiset seisovat kolmannen kerroksen nurkassa haltioituneina. Menen katsomaan tarkemmin, mistä on kyse. Ihmisjoukon takaa paljastuu iso televisiorykelmä. Mustavalkoiset kuvat vaihtuvat televisioissa salamannopeasti.

Sen mitä tv:stä ehtii nähdä, tuntuu jostain syystä ikävältä, mutten voi kääntää katsettani pois. Ihmisten edessä, lähempänä televisiota, istuu kaksi hahmoa. He tuijottavat televisioita enkä ole aivan varma ovatko he osa taideteosta.  

Selväksi käy, etteivät maassa istuvat henkilöt olleet osa teosta, vaan ystävykset Vilma ja Jenna. He ovat tulleet tapahtumaan yhdessä Vilman taideopettajan suosituksesta.  

— Löysimme koko ajan jotain uutta television näytöistä ja valot ja kuvat veivät meidät mennessämme. Puhuimme kuvissa nähdyistä asioista ja siitä, miten ne heijastuvat meidän omiin elämiimme. 

Kierrokseni alkaa olla ohi ja kapuan portaita alas tehdasrakennuksen kolmannesta kerroksesta. Saapuessani takaisin Väinö Linnan aukiolle ymmärrän paremmin, miksi valo vetää puoleensa ihmisiä juuri tällaisena aikana.

Kaikki pysähtyvät vielä viimeisen kerran katsomaan Jan Anderzenin Spiralisoivasti soivaa seinää. Sitten onkin taas pimeää.  

Sini Törrönen, teksti ja kuvat

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.