Lemmikkikarkureita etsimässä

Eevi on ollut etsimässä jo lukuisia kadonneita lemmikkejä. Hajujäljen seuraaminen vaatii yhteistyötä ohjaajan kanssa, sillä ihminen ei jälkeä näe.

Tumma kuono viistää lehtien peittämää maata. Liike pysähtyy, ja ruskeat silmät kääntyvät hakemaan katsekontaktia. Loppusyksyn kylmyys yrittää hiipiä metsäpolulla iholle. Musta häntä liikahtaa odottavasti. Sitten ohjaajan käsi hamuaa taskusta herkun, ja liukkaat lehdet saavat väistyä maasta tassujen tieltä koiran singotessa kohti makupalaa.

Neljävuotias labradorinnoutaja Eevi on etsijäkoira. Se jäljittää kadonneita lemmikkejä ohjaajansa Mari Koskiniemen kanssa.

Tänään kaksikko puuhailee Ylöjärven metsäpoluilla. Omille teilleen lähteneen karkulaisen tuoksu annetaan etsinnässä koiralle esimerkiksi puhtaaseen pussiin laitetusta kaulapannasta, ja niin alkaa hajujäljen seuraaminen. Tyylejä on monenlaisia: Eeville ominaisin tapa jäljittää on juuri maanpintaa pitkin, kun toiset taas saattavat nuuhkia ennemmin ilmaa.

Eevi käyttää nenäänsä ahkerasti. Jokaisella ihmisellä ja eläimellä on oma, yksilöllinen ominaistuoksunsa, joka mahdollistaa jäljittämisen.

Koskiniemi löysi lajin Facebook-mainoksen kautta, jossa kerrottiin pian järjestettävästä Suomen etsijäkoirien alkeiskurssista. Vetäjä kehui Eeviä potentiaaliseksi, ja laji tuntui koukuttavalta. Koiran innostus, uudenlainen ongelmanratkaisu etsinnöissä ja mahdollisuus jatkuvaan kehitykseen tuovat motivaatiota. Alku oli toki hieman kankea, kun kaikki oli uutta.

– Onneksi alkuun jäljet ovat lyhyitä ja koirat ymmärtävät nopeasti mistä on kyse, Koskiniemi muistelee.

Tie Eevin asiantuntijan asemaan ja kadonneita karvaturreja jäljittämään ei ole lyhyt. Koulutus vie kolmisen vuotta ja sisältää kolmen eri taitotason kurssien lisäksi treeniringit ja etsintään keskittyvää tottelevaisuuskoulutusta. Valmiit koirakot, eli koira ja ohjaaja yhdessä, käyvät lisäksi säännöllisin väliajoin tasotesteissä osaamisen varmistamiseksi.

Koira palkitaan namilla. Lihapullat ovat Eevin ehdoton suosikkiherkku.

Koira palkitaan namilla. Lihapullat ovat Eevin ehdoton suosikkiherkku.

Etsijäkoiraksi voi lähteä lajista riippumatta, merkitystä on koiralla yksilönä

Eevi häärää aktiivisesti ympäriinsä, pää kasvillisuuden seassa ja ympäristön tutkimisesta selvästi nauttien, kuten usealle noutajarodulle on ominaista. Lajin harrastaminen ei kuitenkaan vaadi juuri tiettyä koirarotua.

Rotua enemmän merkitsevät koiran yksilölliset piirteet. Eevi on melko itsenäinen työskentelijä, joka tykkää käyttää nenäänsä. Tarvittaessa koira myös hakee vahvistusta ohjaajaltaan. Koskiniemen toinen koira, Hilla, harjoittelee myös välillä etsintää. Se jännittää toisia koiria hieman eikä malta keskittyä nenänkäyttöön niin paljon, joten harrastus ei ole lähtenyt samalla palolla käyntiin.

Lajin myötä koiran ja ohjaajan yhteistyö on vahvistunut. Alkuun Eevi tuli taloon vain lemmikiksi, sittemmin yhdessä on alettu harrastaa vaikka mitä. Koiran kanssa yhdessä puuhaaminen on se jutun juju ja innon perusta. Koskiniemi on alkanut myös yhä enemmän miettiä koiran kannalta, mikä sille olisi innostavinta. Hän huomaa Eevin turhautuvan, jos sen ainoa aktiviteetti on hihnassa lenkkeily.

– Jos Eevi ei pääse lenkkeilyn lisäksi tekemään mitään, se tylsistyy. Silloin Eevi voi alkaa oikutella, ja siksi pyrinkin aktivoimaan koiraa monin tavoin, kuten nose workilla eli suomalaisittain hajutyöskentelyllä.

Treeniringeissä lajia harjoitellaan yhdessä porukalla. Koskiniemikin on saanut etsijäkoirien kautta monta ystävää, sekä tukea ja varmuutta omaan tekemiseen. Aikaa laji vie, sillä melkein jokaviikkoiset harjoitukset kestävät kolmesta neljään tuntia per treenikerta.

Katsekontakti ja yhteys on rikkumaton. Eevi keskittyy, nyt ollaan hommissa.

Etsijäkoira auttaa, mutta ei tuo karkuria valmiissa paketissa

Etsijäkoirien toiminnasta on paljon harhaluuloja. Karkuria ei suinkaan toimiteta kotiovelle niin kuin moni uskoo, vaan omistajan oma toiminta on ratkaisevan tärkeää. Kadonnutta lemmikkiä ei esimerkiksi saa vieraan etsijäkoiran kanssa lähestyä suoraan, sillä se johtaisi todennäköisesti vain uuteen pakomatkaan. Sen sijaan etsijäkoira ilmaisee etäältä alueen, jossa kadonnut pyörii. Ohjaajan tehtävä on toimia tulkkina oman koiransa ja karkurin omistajan välillä.

– Eevi ilmaisee matkalla jälkeä pysähtymällä, ja katsomalla oikeaan suuntaan. Kun aletaan olla tarpeeksi lähellä, pysähtely ja tarkkailu tihenevät. Lopuksi Eevi ei enää etene ollenkaan, vaan vilkuilee minuun, Koskiniemi selittää.

Lyhyempi oranssi jälkiliina, jota Koskiniemi käyttää taajamassa. Maalle on pidempi versio. Väri ei ole vakio, vaan koirakolla saattaa oman mieltymyksen mukaan olla vaikka pinkki varustus.

Suomessa valmiita etsijäkoirakoita ei ole montaa. Etsijäkoiraliitossa niitä on viisi, ja Suomen etsijäkoirissa yhdeksän.

Eevi on ollut todellisella etsintäreissulla jo useita kertoja, vaikka he valmistuivat vasta kesällä. Pisin reissu vei Sastamalan perälle asti. Useammankin viikon omistajaltaan kadoksissa ollut lemmikki on Eevin avulla onnistuttu paikantamaan ja omistaja on pystynyt keskittämään houkuttelutoimet oikealle alueelle.

Parhaiten Koskiniemen mieleen on jäänyt se kaikista ensimmäinen kadonneen lemmikin etsintäkeikka toisen koirakon kanssa. Nämä olivat tehneet töitä jo 9 vuoden ajan, ja kun Koskiniemi näki oman koiran työskentelevän heidän rinnallaan ja toimivan samalla tavalla, vahvisti se varmuutta ja luottoa omaan osaamiseen. Tästä oranssien liivien varustamasta koirakosta huomaakin ahkeran harrastamisen tuoman varmuuden — pitkä liina liukuu Koskiniemen kädessä sujuvasti koiran liikkumavaran mukaan, ja Eevi hakee kontaktia ohjaajaansa heti kun pysähdytään hetkeksi.

Metsän reunassa jälkiliina irtoaa koiran liivistä tottuneella liikkeellä, ja Eevi pomppaa auton takatilan häkkiin. On aika kääntää katseet kohti seuraavan päivän harjoituksia ja kotisohvan lämpöä ja hellittelyä. Koskiniemi silittää koiran päätä, ja katsekontaktista huokuu luottamus ja lämpö.

Kotia kohti ja työroolista vapaalle.

Heini Pitkänen, teksti

Sini Lukka, kuvat

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.