Laiton harrastus
Graffitien maalaamiseen kuuluu se, että ne tehdään muilta ihmisiltä piilossa. Pääsimme viettämään illan harrastajien kanssa ja näkemään, millaista graffitin tekeminen on.
Vuokko Kanerva, teksti
Maija Salovaara, kuvat
Julkaistu 8.10.2026
Iltayhdeksältä ulkona on jo pimeää. Graffiti on päätetty tehdä sunnuntaina, koska silloin porukkaa kulkee ulkona vähemmän. Täytyy kuitenkin odottaa Sisun luona vielä hetki, että kaupunki hiljenee. Yksiössä on iloisen levoton tunnelma.
– Hysteerisyys kuuluu isosti meidän työnkuvaan, selittää Valo.
Kolmikko on tutustunut graffititarvikekaupan tiskillä viitisen vuotta sitten. Se on tälle ystävyydelle luonnollinen alku. Graffitien tekeminen on heidän yhteinen tapansa viettää aikaa ja tehdä taidetta.
–Legendan maineen saa jatkamalla 40 vuoden ajan tätä mitä me tehdään, Sisu sanoo.
Graffitit tulivat Suomeen 1980-luvulla. Alkuun uusi taidemuoto otettiin ilolla vastaan, mutta 90-luvulla suhtautumisesta tuli kielteisempää. Esimerkiksi Helsingin kaupungin tavoitteena oli nollatoleranssi graffiteihin 1998-2008.
Graffitit jakavat vahvoja mielipiteitä. Ulkopuoliset saattavat ajatella niiden tekijöitä vaarallisina rikollisina. Ehkä yleisen suhtautumisen vaihtelu, tiedonpuute ja tekemisen luvattomuus voivat olla syitä, jotka johtavat ihmiset jopa vihaamaan graffiteja ja niiden tuntemattomia maalaajia.
Lari, Sisu ja Valo ovat kaikki syntyneet sellaiseen aikaan, kun vallitseva suhtautuminen graffiteihin on ollut erittäin negatiivinen.
Tänään tehtävä graffiti on luonnosteltu vanhaan paperikassiin, mutta parhaiten suunnitelma on kaikilla päässä. Paikalta poistuminenkin mietitään etukäteen kahta tilannetta varten: ideaalia, jossa paikalta poistutaan rauhassa tietä pitkin ja ikävämpää, jossa täytyy juosta metsään virkavaltaa pakoon.
Suunnitelmista huolimatta etukäteen jännittää kovasti.
Valo lainaa matkalle Sisulta toista takkia. Valon oma maalitahroja täynnä oleva takki kiinnittäisi liikaa huomiota.
Valo lainaa matkalle Sisulta toista takkia. Valon oma maalitahroja täynnä oleva takki kiinnittäisi liikaa huomiota.
Ulkopuolisilta piilossa
Repuissa on mukana yhteensä 20 pulloa maalia, tusseja, hanskat ja vesipullot. Vain yhdellä on mukanaan puhelin. Repun maalausvälineineen voi heittää puskaan, jos virkavaltaa täytyy lähteä karkuun.
Puoli yhdeltätoista ulkona on rauhallista. Asunnolta ei ehditty kävellä montaa kymmentä metriä ennen kuin bommaaminen eli tägien tekeminen alkaa. Tägit ovat katukuvassa yleisempiä, pienempiä ja yksinkertaisempia töhryjä kuin isot graffitit. Lari alkaa töhriä pakettiauton kylkeä ja Valo viheltää lyhyesti.
Yhdellä spraymaalipullolla saa maalattua suunnilleen ikkunan kokoisen alueen.
Yhdellä spraymaalipullolla saa maalattua suunnilleen ikkunan kokoisen alueen.
Raitiovaunusta huomataan poliisiauto. “Kyttätutka” on harjaantunut sellaiseksi, että poliisiauto voidaan tunnistaa jo sen takavalojen kiilteestä. Pienemmältä paikalta kotoisin oleva Sisu ei huomaa niitä yhtä hyvin kuin kaverit.
– Siellä missä mä kasvoin oli vain kaksi maijaa, niin niistä ei tarvinnut pahemmin huolehtia.
Hommaa ei tehdä piilossa pelkästään poliiseilta, vaan myös ohikulkijoilta. Muista ihmisistä varoittamista kutsutaan jouaamiseksi. Niin Valo teki aiemmin vislatessaan Larille pakettiauton luona.
Larilla on aina ulos lähtiessä mukanaan vähintään yksi tussi tägäämistä varten.
Larilla on aina ulos lähtiessä mukanaan vähintään yksi tussi tägäämistä varten.
Graffitin tarkkaa sijaintia ei ole päätetty etukäteen. Valinnassa pitää ottaa huomioon tarpeeksi ison tyhjän tilan lisäksi esimerkiksi valvontakamerat ja poistumisvaihtoehdot.
Täydellinen seinä löytyy. Kymmenen minuutin päästä on vartin väli, jolloin paikan ohi ei kulje yhtäkään ratikkaa. Silloin tehdään. Odotus on kuumottavaa, mutta jännityskin jaetaan kavereiden kesken.
Ohi menee ylimääräinen opetusajoratikka, jota ei näkynyt etukäteen aikatauluissa. Parin minuutin päästä kulkee lähtölaukaukseksi sovittu ratikka ja homma voi alkaa.
Spraypullot alkavat suhista heti. Tuoksu on hyvä ja jostain syystä nostalginen. Maalipilvi muodostuu ja yhteistyö on lähes saumatonta eikä sanoja tarvitse paljoa vaihtaa.
– Vaikka tehdään yhdessä, kaikki tekevät kuitenkin omaa projektia.
Alkuun yksi tekee taustaa ja toinen kirjaimia. Sitten tehdään ääriviivat. Kokonaisuus alkaa muodostua nopeasti.
Maalaaminen tuo rauhan
Tehdessä ollaan kiinni hetkessä ja olo on rauhallinen.
– Siinä ei mietitä vanhoja riitoja exän kanssa, vaan siinä maalataan.
Oman osuuden tehtyään Sisu siirtyy vahtimaan. Vasemmalta lähestyy valo.
– Pyörä!
Spraypullon suhina loppuu kuin seinään. Kun ohikulkija on rikospaikan kohdalla, porukka on jo muutaman metrin päässä "kävelyllä”.
Trio tietää, että hämäys on kehno. Kuitenkin ohikulkijalle olisi suurempi shokki nähdä heidät itse teossa.
Homman pariin palataan nopeasti. Aikaa mietiskelylle ei ole. Teosta on maalattu 7 minuuttia ja se on jo melkein valmis. Enää varjot, korostukset ja lopuksi vuosiluku.
Se, mitä graffitiin kirjoitetaan, vaihtelee tilanteen ja kokoonpanon mukaan. Tällä kertaa kolmikko kirjoittaa heidän yhteisen nimimerkin.
Tekemiseen menee vain 9 minuuttia. Paikalta lähdetään ripeästi pois. Nyt on voittajafiilis.
Ohikulkija ei kiinnittänyt huomiota keskeneräiseen graffitiin.
Ohikulkija ei kiinnittänyt huomiota keskeneräiseen graffitiin.
Jännitys raukeaa
Graffiti on tehty hyvälle paikalle. Pikaratikka kulkee sen ohi noin 300 kertaa päivässä. Pelin henki on tehdä teos sellaiselle paikalle, mistä mahdollisimman moni näkisi sen. Siinä onnistuvat ovat kulttuurissa eniten “ylhäällä”.
Valo on maalannut paljon yksin, koska silloin paikalta pois lähteminen on helpompaa.
Valo on maalannut paljon yksin, koska silloin paikalta pois lähteminen on helpompaa.
Matkaa jatketaan päämäärättömästi pois päin graffitin luota. Alkaa jälkipuinnit tapahtuneesta. Jännitys on purkaantunut ja juttua lentää entistä enemmän.
Jalat vievät läheiseen skeittipuistoon, jonne on luvallista maalata. Siksi täällä voi avoimesti tarkistaa paljonko maalia kului. Yllättävän vähän: vain kuusi purkkia. Puistoon ei jäädä nyt kuitenkaan maalaamaan. Sitä kun voi täällä tehdä päiväsaikaankin rauhassa.
Tägäily on tänään jäänyt vähäiselle, koska syksyllä öisin monet pinnat ovat kosteita eikä tussi tartu hyvin. Kävellessä vastaan tulee täysin puhdas sähkökaappi. Sellaisen näkeminen tekee kuitenkin pahaa. Lari korjaa asian töhrimällä sen.
– Mä olen ollut teinistä asti koukussa siihen, että kirjoitan omaa nimeäni kaikkialle.
– Nyt on omistettu kaappi, Valo kommentoi Larin tägätessä sähkökaappia.
Seuraavana päivänä puhelimeeni kilahtaa video maalaajilta. 18 tuntia sitten maalattu graffiti on jo poissa. Joku on käynyt pesemässä seinän ennen kuin kukaan tekijöistä ehti käydä rauhassa ihailemassa valmista teosta.
–Tragikoomista, kommentoi Lari.
Henkilöiden nimet ovat muutettu juttuun, koska graffitien tekeminen luvattomiin paikkoihin on Suomessa laitonta.
Vuokko Kanerva, teksti
Maija Salovaara, kuvat & ulkoasu
Marja Tienari, ulkoasu
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.
Built with Shorthand