72 h
Viisi kotitaloutta avaa ruokavarastonsa. Miten lapsiperheet, eläkeläinen ja sinkku varautuvat poikkeusoloihin?
Kuvat ja teksti Riku Koskelo
– Ensin oli koronapandemia , sitten alkoi Ukrainan sota. Vuonna 2022 meillä SPEKissä alkoivat puhelimet soimaan toden teolla, varautumisen asiantuntija Minna Yläkangas kertoo.
Hän työskentelee varautumisen asiantuntijana Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä 72 tuntia-varautumissuunnitelman parissa. Yläkankaan mukaan kiinnostus varautumiseen on kasvanut viime vuosina niin meillä kuin muualla maailmassa.
Viranomaisten ja järjestöjen suositus on pitää kotona vähintään 72 tunnin kotivara. Kolme vuorokautta on arvioitu ajaksi, jonka viranomaiset ja järjestöt tarvitsevat tilanteen selvittämiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien auttamiseen.
– Kyse on suosituksesta. Kannustamme varautumaan pidemmäksi aikaa, jos se on mahdollista, Yläkangas toteaa.
Käytännössä kotivara kannattaa aloittaa pullovedestä. Yläkangas suosittelee ostamaan kaupasta vähintään yhden täyden viiden litran vesitonkan henkeä kohti kolmen vuorokauden ajaksi. Se tarvitaan juomavedeksi ja avaamattomana se säilyy juomakelpoisena parin vuoden ajan. Lisäksi kannattaa hankkia puhdas kannellinen ämpäri varavedenjakelua varten.
Kotivaraksi sopii huoneenlämmössä säilyvä ja mielellään sellaisenaan syötävä ruoka.
– Esimerkiksi mysli ja kauramaito sekä valmisriisi ja kalasäilykkeet kuuluvat meidän perheemme kotivaraan, Yläkangas kertoo.
Jos taloudessa on lemmikkejä, myös niille on varattava juomavettä ja ruokaa. Veden ja ruoan lisäksi tarvitaan lämpöä, valoa, hygieniaa ja tiedonkulkua. Kotivarassa kannattaa pitää esimerkiksi myös vilttejä tai makuupusseja, taskulamppuja, käsidesi, kosteuspyyhkeitä, muovipusseja ja paristokäyttöinen radio. Jos maksujärjestelmät kaatuvat, tarvitaan myös hieman käteistä rahaa.
Uhkakuvista huolimatta kotivaraa kannattaa pitää ennen kaikkea arkea helpottavana asiana.
– Ei tarvitse ajatella sotaa tai muuta äärimmäistä tapahtumaa, vaan varautumista sähkökatkon, putkirikon tai sairastumisen aiheuttamiin poikkeuksiin arjessa, Yläkangas muistuttaa.
Vaikka tietoisuus on kasvanut, kotivara ei ole vielä läheskään kaikkien herkkua. SPEKin tutkimuksen (Sokkanen 2025) mukaan neljä viidestä suomalaisesta kyllä tietää varautumisohjeista, mutta vain hieman yli puolet on toiminut niiden mukaisesti. Yleisimmät syyt heikkoon varautumiseen ovat välinpitämättömyys, luottamus siihen, että kaikki ympärillä toimii sekä taloudelliset haasteet. Kaupungistuminen on totuttanut suomalaiset siihen, että ruokaa saa ympäri vuorokauden kaupasta tai robottikuljetuksena kotiovelle asti.
Varautuminen vaatii myös ajattelutavan muutosta.
– Ensimmäinen askel on tunnustaa itselle se, että jotakin yllättävää saattaa tapahtua omassa arjessa, Yläkangas toteaa.
Entä mitä vinkiksi nuorelle, joka hankkii ensimmäistä kotivaraansa?
– Kotivaraan tarvitaan ainakin pullovettä ja jotain sellaisenaan syötävää ruokaa, esimerkiksi tortilloja ja niihin pitkään säilyviä täytteitä. Myös ladattava varavirtalähde on tärkeä sähkökatkossa. Eikä kannata unohtaa varautumisherkkuja, Yläkangas vinkkaa.
Seuraavaksi viisi kotitaloutta kertoo omasta kotivarastaan.
Ruokakriisi kello
17
Sanna-Helena Falleniukselle varautuminen on osa identiteettiä. Lapsuudenkodin keittiössä hyvin varusteltu kuiva-ainekaappi oli olennainen osa ruokahuoltoa. Nyt hän vaalii perinnettä omassa kodissaan kahden lapsen äitinä. Nelihenkisen perheen arki rullaa, kun ruokalista ja sen varasuunnitelmat on mietitty etukäteen.
Viime aikoina kriisitietoisuus on kasvanut ja uutisvirta tuo maailman myllerryksen joka ilta Falleniusten kotisohvalle.
– Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan kotivaraan voi, Fallenius toteaa.
Hänelle kotivara on ennen kaikkea hallinnan tunnetta. Laajemmassa mittakaavassa se liittyy myös turvallisuuden tunteeseen. Kotivara kuiva-ainekaapissa rauhoittaa.
Fallenius kierrättää ruokavarastoaan aktiivisesti. Pasta ja nuudelit hupenevat nopeasti arkikäytössä. Säilykehernekeitto pelastaa kiireessä ja on sattumalta myös lasten suosikki. Muihin säilykkeisiin kosketaan harvemmin.
Perheen retkeilyharrastus tukee varautumisajattelua. Teltat, makuupussit, patteriradio, retkikeitin ja ensiapupakkaukset kulkevat mukana ympäri Suomen. Retkeilyvarusteilla perhe pärjää monenlaisissa olosuhteissa. Varautumisesta huolimatta arki yllättää.
– Meidän perheessämme kriisi voi tulla joka päivä kello 17, kun ei ole mitään ruokaa pöydässä ja kaikilla on kiljuva nälkä, Fallenius kertoo.
0
prosenttia hävikkiä
Anna Aromaalla ei juurikaan ole kotivaraa. Ajatus tuntuu vieraalta. Silti helsinkiläisen eläkeläisen keittiöstä löytyy aina esimerkiksi lehtikaalia, linssejä, avokadoja ja tofua. Kasvikset pitävät myös ostoslistan ruodussa. Yksinasuvana hän tietää tarkalleen mitä raaka-aineita käyttää ja milloin. Tavoitteena on, että hävikkiä tulee nolla prosenttia.
– En halua heittää ruokaa pois. Se on minulle tärkeä periaate, Aromaa painottaa.
Pari vuotta sitten Aromaa jäi eläkkeelle. Arkirutiinit menivät kertaheitolla uusiksi. Päivisin on enemmän aikaa kokkailuun. Ruoanlaitto ei silti ole eläkeläisen lempipuuhaa.
– Intohimoni on hyvä ruoka, useimmiten muiden tekemänä, Aromaa täsmentää.
Hän luottaa ruokakauppojen valikoimiin myös kriisitilanteissa. Korona-aika vahvisti tätä luottamusta entisestään. Kasviksia ja palkokasveja oli lähikaupassa aina saatavilla.
– En juurikaan syö lihaa tai leikkeleitä. Ne loppuvat kaupoista ensin, Aromaa uskoo.
6
kiloa vehnäjauhoja
Tero Latvala leipoo joka viikko tuoretta leipää perheelleen. Hän ostaa esimerkiksi jauhoja, hiivaa, ja kaurahiutaleita kerralla isomman erän. Se helpottaa espoolaisen perheen arkea. Kun talouteen kuuluu avopuolison lisäksi kaksi kasvavaa teini-ikäistä poikaa, ruoan menekki on suuri.
– Kaupasta ei tarvitse raahata joka viikko samoja tuotteita, kun ruokavarastoa riittää, Latvala kertoo.
Täydennyksiä ja tuoretuotteita perhe noukkii tarpeen mukaan lähimarketista.
Latvala pitää kotivaraa eräänlaisena vakuutuksena.
– Toivot ettet koskaan tarvitse sitä, mutta sen olemassaolo tuo mielenrauhaa, hän kertoo.
Ukrainan sota ja korona-aika selkiyttivät Latvalan kotivara-ajattelua, mutta perusta oli olemassa jo aiemmin. Latvala ei pidä kotivaraa kustannuskysymyksenä. Hän käyttää suurinta osaa tuotteista muutenkin ruoanlaitossa. Perheen kotivara on raaka-aine painotteinen ja valmisruokia on vähän. Varautuja nostelee pöydälle runsaasti kuiva-aineita ja säilykkeitä kuten pastaa ja kaurahiutaleita sekä hernekeittoa ja tonnikalaa.
Kaapista löytyy myös vesikanisteri.
– Toisella puolella maailmaa se on ensimmäinen asia mikä kotivarasta tulee ihmisille mieleen. Suomalaisille vedestä on tullut itsestäänselvyys, Latvala pohtii.
Huoltajana hän kiinnittää myös ruoka-aineiden kaloripitoisuuksiin.
– Nelihenkinen perhe tarvitsee yllättävän paljon kaloreita viikossa, Latvala painottaa.
Ruoka ei ole pelkästään kaloreita. Perheen kotivarasta löytyy myös suklaanmakuisia proteiinipatukoita ja makeisia. Poikkeusolot eivät tarkoita, että nautinnoista pitää luopua.
Ainoa asia mikä perheen kotivarassa vanhenee, on ensiapupakkauksen sisältö.
– Toisaalta se on myös helpotus. Tälläkään kertaa sitä ei tarvinnut käyttää, Latvala kertoo.
4
nälkäistä palloilijaa
– Onko meillä mitään ruokaa, on arjen yleisin kysymys Katri Stoltin perheessä.
Nelihenkisessä helsinkiläisperheessä sekä vanhemmat että lapset harrastavat jalkapalloa. Välipaloja tarvitaan jatkuvalla syötöllä. Kuivatut passionhedelmät ja pähkinät katoavat kaapista nopeasti. Sivupöydän hedelmävati toimii myös kätevänä välipalabaarina.
– Banaanien ja omenoiden rotaatio on suurta, Stolt toteaa.
Välipaloista huolimatta perhe kokoontuu aamuin illoin yhteisille aterioille.
Lapsiperheen keittiö tarpeisiin nähden pieni, mutta riittävä.
– Iso pantry tai apteekkarinkaappi olisi kiva. Säilytystilaa on vähän ja se rajoittaa myös kotivaran kokoa, Stolt huomauttaa.
Stoltille kotivara on enemmän asenne kuin tarkkaan seurattava suunnitelma.
– Tykkään käydä ruokakaupassa päivittäin ja teen ostoksia vähän fiiliksen mukaan, Stolt kertoo.
Koska koko perhe kokkailee ahkerasti, tuplaostoksilta ei aina voi välttyä. Kaapista saattaa löytyä neljä pakettia fariinisokeria tai kuusi pussia kanelia.
– Toisaalta ostan joka kerta esimerkiksi tomaattisäilykkeitä, murskaa, paseerattua ja pyreetä, koska niistä saa pyöräytettyä nopeasti pastan, Stolt tarkentaa.
Kainuulaisen säilöjäsuvun perinteet näkyvät ex temporee -kokin arjessa. Kaapeissa on oltava aina jotakin. Pakastimesta löytyy omenoita monessa muodossa. Niistä tehdään hilloa aina tarpeen mukaan. Pakastin antaa myös tietynlaista varmuutta kriisitilanteiden varalle.
– Jos vain sähköä riittää, perheemme pärjää pitkään, Stolt toteaa.
1
ruoka riittää
Tero Kiukkaan kotivara on minimalistinen. Hän tuo pöydälle vain muutaman ruokapakkauksen. Helsinkiläinen sinkkumies ei juurikaan pohdi varautumista. Keittiön kaapeista löytyy vain sen verran ruokaa, että sillä pärjää tarvittaessa yhden päivän. Sen pidemmälle Kiukas ei ruokiaan mieti.
– Ostan vain sitä minkä syön. Vaikka näkkileipä säilyisi pitkään, en saisi pakettia syötyä ennen kuin se vanhenee, Kiukas kertoo.
Sen sijaan ananassäilykkeitä löytyy aina kaapista.
Yksin asuvalla miehellä on vapaus valita. Arjessa hänen ei tarvitse huolehtia muiden odottamattomista tarpeista tai erityisistä toiveista.
– Kotivara ei stressaa, koska en tarvitse sitä, Kiukas toteaa.
Kiukkaalle kyse on myös käytännöllisyydestä. Hävikkiä ei synny, koska kaapeissa ei ole mitään ylimääräistä. Toisaalta villakoira Zeldan hyvinvointi vaatii ennakointia. Koiranruoka säilyy pitkään ja Kiukas hankkii sitä suurissa pakkauksissa. Tässä kotitaloudessa koiralla on enemmän kotivaraa kuin omistajallaan.
Lisätietoa kotivarasta ja varautumisesta: https://72tuntia.fi/kotivara/
Lähde: Sokkanen, E. (2025). Kotitalouksien varautuminen ja kriisinkestävyys. Kansalaisten resurssit ja roolit häiriötilanteissa. SPEK tutkii 33.
Kuvasarja on tehty Visuaalisen journalismin ja visuaalisen tutkimuksen maisteriohjelman journalistinen kuvaprojekti -kurssilla keväällä 2026. Kurssin vastuuopettajana toimi kuvajournalismin yliopisto-opettaja Elias Lahtinen. Kuvasarjojen tekemistä ohjasi myös vieraileva opettaja, valokuvaaja Akseli Valmunen. Tekstien editoinnissa auttoi journalistiikan yliopisto-opettaja Anu Kuusisto.
Built with Shorthand