Kodin keskipiste

Teksti ja kuvat: Sara Sairanen

Sohvan reitti ei aina johda suoraan huonekaluliikkeestä kotitalouteen, vaan esineen voi myös rakentaa itse tai löytää käytettynä Facebookin Roskalavaryhmästä. Tamperelaiset Reetta Sydänmaanlakka, Maarit Aura, Jenni Falck ja Mira Leino valottavat sohviensa taustoja.

Lapsuudenkodissani oli puinen sohva. Se oli Laulumaan Napoleon, uutena 5886 markkaa. Haalean punaisissa tyynyissä oli pieniä tummanvihreitä salmiakkikuvioita ja selkänojaan ommellusta napista roikkui lanka. Isä makasi kuluneen patjaosan päällä, nojasi kämmenselällään sänkiseen poskeen ja toivoi Mika Häkkisen renkaiden kestävän vielä puolitoista kierrosta.

Vieras mies nosti Napoleonin ikkunasta ulos ja vei sen kesämökilleen. Takkahuone näytti hetken tyhjältä.

Sohva tuli jäädäkseen suomalaisiin olohuoneisiin toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka sen muoto on muuttunut pienehköstä Napoleonista monimutkaiseksi divaanipalapeliksi, vaikuttaa huonekalu nauttivan kestosuosiota.

Kalustemuotoilun vastuuopettaja Harri Kalliomäki Lahden ammattikorkeakoulusta kertoo, että sohvien yleistymiseen 1940-luvulla vaikuttivat huonekalujen tuotannon kiihtymien ja asiakaskunnan vaurastuminen. Asuintilan lisääntyminen mahdollisti sohvan kaltaisten ylellisyystuotteiden hankkimisen. Sittemmin sohva on muuttunut varjeltavasta arvoesineestä arkielämän keskukseksi, jossa syödään ja nukutaan.

Lavereita ja lyhennetyt jalat

Reetta Sydänmaanlakan unelmien olohuoneessa ei ole sohvaa, vaan istumiseen tarkoitettuja lattiatyynyjä.

Hän makaa itse kokoamallaan matalalla laverisohvalla, näyttää minulle Pinterestistä löytämäänsä kotisohvansa esikuvaa ja nauraa. Kesken jääneen sisustusprojektin sivutuotteena syntyneellä sohvalla tehdään kaikki syömisestä kitaran soittamiseen.

– Kyllä sohvan mieltää jollakin tavalla osaksi länsimaista tyyliä. Tällä hetkellä sohva ja olohuone tuntuvat luksukselta, sillä aiemmin käytössämme oli vain kaksi huonetta, sanoo tyttärensä kanssa asuva Sydänmaanlakka.

Sohvan kautta sukuperintöä vaalimassa

Vanhalta ja arvokkaalta näyttävä sohva kuuluu vokologian väitöskirjatutkijana, laulunopettajana ja äänivalmentajana työskentelevälle Maarit Auralle. Pähkinänsävyinen Napoleon kalpenee sen rustiikkisen rungon rinnalla: tummat puujalat kannattelevat kullankeltaista istuinosaa ja kangasta koristavat tyylikkäät kukkakuviot.

– Sain sohvan iäkkäältä sukulaiseltani, kun hän joutui vanhainkotiin. Sen alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta luulisin sen olevan peräisin 1960-luvulta. Uskon, että sukulaiseni henki elää jollakin tavalla häneltä saamissani huonekaluissa, Aura kertoo ja viittaa sohvan lisäksi peiliin, muutamaan tuoliin sekä sivupöydällä lepäävään kultaiseen miekkaan.

Aikaisemmin Helsingissä yksiöissä asunut Aura ei ole ennen omistanut sohvaa. Tuskin sellaista olisi tullut myöskään ostettua, ellei sukulaisen vanha huonekalu olisi ollut vailla uutta sijoituspaikkaa.

Ruokapöytä, sänky ja toimisto

Punainen sametti painautuu vasten Jenni Falckin paljaita käsivarsia hänen maatessaan istuintyynyillä puoli-istuvassa asennossa. Vasen jalka on ollut kipsissä kuukauden ja Facebookin Roskalavaryhmästä pelastetusta sohvasta on tullut viikkojen kuluessa toinen koti.

– Teen sohvalla nykyisin kaiken. Syön, nukun ja teen paperihommia, tapahtumatyöntekijänä työskentelevä Falck luettelee.

50-luvun tyyliin sopiva räikeän punainen huonekalu näyttää selkeästi kodin kohokohdalta. Falck kertoo ensin ajatelleensa, ettei osta kotiinsa ollenkaan sohvaa, vaan nojatuolin. Ilmaiseksi saatu löytö on nykyisin olennainen osa olohuonetta ja sen omistajan arkipäivää.

– Sohvaan liittyy tietynlainen laiskuus. Töistä kotiin tullessani hakeudun ensin sohvalle hengähtämään. Se tuntuu vain imaisevan minut, pitävän tiukasti kiinni ja huutavan nimeäni jälkeenpäin.

Ei sohvaa, ei olohuonetta

Mira Leinon mielestä olohuone ei ole kokonainen ilman sohvaa. Televisio ei ole pakollinen, eikä nojatuoli korvaa pehmeitä, upottavia istuintyynyjä. Hänen taljoilla koristeltu valkoinen sohvansa on ostettu kahdeksan vuotta sitten Ikeasta.

– Kun erosimme mieheni kanssa hän sanoi, että voin pitää tämän sohvan. Hän kertoi itse ostavansa mukavamman. Sohva on ollut hyvä ja kestävä, Leino naurahtaa.

Opintovapaalla oleva nainen nukkuu sohvallaan toisinaan päiväunet, katsoo televisiota ja lukee kirjaa. Suomalaiseen identiteettiin sohvan omistaminen ei kuitenkaan hänen mielestään kuulu.

– Sohvan suosio tuskin liittyy suoranaisesti kansalaisuuteen tai kulttuuriin. Uskon kuitenkin, että sohvilla sisustetaan enemmän esimerkiksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa kuin Afrikassa, Leino pohtii.  Myös kalustemuotoilun vastuuopettaja Harri Kalliomäen mielestä huonekalu yhdistyy vahvasti eurooppalaisuuteen.

– Sohva on universaali tuote. Se on tärkeässä roolissa joka puolella Eurooppaa eikä sidoksissa yhteen kansakuntaan tai sen identiteettiin, Kalliomäki toteaa.

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.