Kivijalat
Nettikauppa, korona ja työmaat haastavat perinteisiä kivijalkaliikkeitä. Osa kaupoista ja niiden työntekijöistä jatkaa sitkeästi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Keitä he ovat?
Juha Laine aloitti Kauppakadun rautakauppiaana huhtikuussa, setänsä jalanjäljissä. Laine aikoo laajentaa toimintaansa myös nettikaupan puolelle. Kivijalkakauppansa vahvuutena Laine näkee sen, että asiakkaat saavat tarvitsemansa tuotteet heti.
Astun sisään rautakauppaan, oven yläpuolella riippuva kello kilahtaa. Olen tilassa hetken yksin, sitten takahuoneesta kuuluu ääniä, ja kauppias ilmestyy.
– Moro!
Ovipumpun kellon kilinä on uhanalainen ääni. Tamperelaisia kivijalkaliikkeitä ovat viime vuosina koetelleet keskustan työmaiden lisäksi myös globaalit haasteet. Esimerkiksi yhdysvaltalainen GAP-vaatekauppaketju luopui nettikaupan ja koronaviruksen puristuksessa kaikista liikkeistään Britanniassa ja Irlannissa.
Trendi on selvä. Verkkokauppa ja striimauspalvelut ovat osuneet ennenkaikkea vaate-, musiikki- ja elokuvakauppoihin, mutta koko kivijalkaliike on suuren murroksen äärellä.
Haasteet eivät silti hirvitä kaikkia.
Antikvariaatti Lukulaari on perustettu 1977. Hannele Kivilahti on työskennellyt siellä 16 vuotta. Kivilahden mukaan koronavirus lisäsi ihmisten lukuintoa, ja varsinkin klassikot ovat kysyttyjä.
Tampereen musiikki on perustettu 1969. Kimmo Virtanen on ollut mukana vuodesta 2005. Virtasen mukaan nettikaupasta ostaessaan asiakkaat luottavat ällistyttävän paljon siihen, mitä lukevat. Hän toivoo, että ihmiset luottaisivat myös siihen, mitä kokevat. Myymälässä voi omin korvin ja käsin vertailla eri vaihtoehtoja.
Matka- ja Nahkatavara on perustettu 1958. Lea Jokinen on työskennellyt siellä 11 vuotta. Hän ihmettelee, miksi ihmiset käyttävät pitkiä aikoja tiedonhakuun ja tuotteiden tilaamiseen, kun kivijalkakaupasta saisi asiantuntemuksen ja tuotteen heti. Jokista mietityttää myös nettikaupan logistiikan hiilijalanjälki.
Metsästys- ja kalastustarvikkeita myyvä Erämies sijaitsee Aleksanterinkadulla. Ensin kuljetaan porttikongin läpi, sitten sisäpihan perällä sijaitsevasta ovesta portaat alas kellariin. Alhaalla istuu nojatuolissa lehteä lukien 90-vuotias Antti Sirén. Hän nousee tuolilta ja pyytää vierasta istumaan. Kauppaneuvos lienee kaupungin pitkäaikaisin yhä toimintaansa jatkava yrittäjä. Syntyperäinen tamperelainen on tutustunut elämänsä aikana moniin suurmiehiin kirjailija Väinö Linnasta presidentti Kekkoseen.
– 50-vuotissyntymäpäivilläni oli yli 500 vierasta, Sirén muistelee.
Nyt vieraita käy harvemmin. Olen kuulemma ensimmäinen kolmeen päivään. En kuitenkaan ehdi jutella Sirénin kanssa kauaa, kun portaita astelee pariskunta, joka etsii tietynlaisia kalastusvieheitä. Kauppaneuvos tekee kahdeksantoista euron kaupat.
Antti Sirén perusti Erämies-kaupan vuonna 1955. Hän työskentelee liikkeessään yhä. Sirénin mielestä kivijalkakauppojen vaikeudet alkoivat presidentti Mauno Koiviston aikana.
Petri Lammi perusti avain- ja suutariliikkeensä 1994. Lammi odottaa, miten Tampereen uudet liikennejärjestelyt vaikuttavat asiakasvirtoihin. Itse hän kulkee töihin pyörällä kaupungin toiselta laidalta kun säät sallivat.
Kai Siponmaa perusti Viiden tähden elokuvadivarin 11.11.2006. Liikkeellä ei ole verkkokauppaa valikoiman laajuuden ja vaihtuvuuden takia. Siponmaa suhtautuu kivijalkaliikkeiden tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Elokuvadivarissa käy asiakkaita ulkomailta asti.
Joel Peltonen, kuvat ja teksti
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.