Jumalan kutsu toi Suomeen
Lähetyssaarnaajien tehtävä on jakaa sanomaa, jonka he uskovat voivan muuttaa elämän suunnan. Keitä he ovat ja mitä he toivovat löytävänsä lähetystyöstä?
Marianne Krings, teksti
Aino Kontio, kuvat, ulkoasu
Julkaistu 27.11.2025
Ovi avautuu, ja meidät vastaanottavat kaksi nuorta miestä – vanhin Rosvall ja vanhin Andrews. Mustat nimilaput kiiltävät vaaleissa kauluspaidoissa, hymyt ovat varmat ja kohteliaat. Molemmat ovat kotoisin Yhdysvalloista, ja Jumalan kutsu on tuonut heidät Suomeen kahdeksi vuodeksi jakamaan Pyhää sanomaa.
Astumme sisään pitkään valoisaan käytävään. Seinillä roikkuu uskonnollisia maalauksia ja nuorille suunnattuja tapahtumakutsuja. Tunnelma on hiljainen ja harras eikä meidän lisäksemme paikalla ole muita.
Olemme saapuneet Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, jonka jäsenet ovat epävirallisesti tunnettu myös mormoneina. Haluamme selvittää, millaista nuorten lähetyssaarnaajien arki on, ja mitä he toivovat löytävänsä kahden vuoden aikana kaukana kotoa.
– Lähetystyöllä osoitan Jumalalle rakkauteni häntä kohtaan. Tarkoituksena on lähentyä häntä ja auttaa muita ihmisiä, Rosvall toteaa nyökkäillen.
Rosvall ja Andrews ovat 19-vuotiaita ja he saapuivat Suomeen lokakuussa 2024. He eivät ole itse valinneet palvelupaikkaansa tai kieltä, jolla he tekevät työtään, sillä kirkko määrää ne. Lähetystyöhön ei myöskään pakoteta, mutta sitä suositellaan vahvasti kirkon jäsenille.
Lähetystyöhön voivat lähteä naimattomat 18–25-vuotiaat miehet, vähintään 19-vuotiaat naimattomat naiset sekä eläkkeellä olevat avioparit. Tampereella toimii tällä hetkellä kahdeksan lähetyssaarnaajaa: neljä miespuolista eli vanhinta, ja neljä naispuolista eli sisarta.
Aloitamme kierroksen kirkon perältä kodikkaasta oleskeluhuoneesta. Tilassa on suuri sohvanurkkaus, biljardipöytä ja piirustustarvikkeita. Ikkunalaudalla lojuu Mormonin kirjoja odottamassa seuraavaa lukijaa. Tila on selvästi suunniteltu kohtaamisille.
Vasemmalla Andrews, oikealla Rosvall.
Vasemmalla Andrews, oikealla Rosvall.
– Vietämme täällä paljon aikaa niiden ihmisten kanssa, joita olemme kutsuneet kirkkoon lähetystyön kautta. Keskustelut Jumalasta syntyvät luontevasti vaikkapa biljardia pelatessa, Andrews kuvailee.
Oleskeluhuoneesta siirrymme kohti kappelia, kirkon sydäntä.
Pelkistetty sisustus, puiset penkit ja tummansiniset istuimet luovat lämpimän tunnelman. Toisin kuin temppeleissä, kappeli on avoin kaikille – myös niille, jotka eivät kuulu kirkkoon.
Andrewsin ja Rosvallin suosikkilauluihin kuuluu "Uskon Kristukseen".
Andrewsin ja Rosvallin suosikkilauluihin kuuluu "Uskon Kristukseen".
Kirkon jäsenet saarnaavat sunnuntaisin sakramenttikokouksissa.
Kirkon jäsenet saarnaavat sunnuntaisin sakramenttikokouksissa.
Arkipäivisin lähetyssaarnaajien päivä alkaa kello 6.30 herätyksellä, jota seuraavat liikunta ja valmistautuminen. Aamu jatkuu tunnin mittaisella itsenäisellä opiskelulla, jonka aikana syvennytään Raamattuun, Mormonin kirjaan sekä profeettojen ja apostolien opetuksiin. Päivän pääosan vie lähetystyö. Kadut ja kotien ovet avautuvat kohtaamisille ja sovitut tapaamiset rytmittävät pitkää päivää, joka päättyy viimeistään kello yhdeksältä illalla. Rosvallin mukaan lähetyssaarnaajat eivät ainoastaan levitä sanomaansa, vaan osallistuvat myös käytännön töihin, kuten kotien siivoukseen ja pihatöihin.
Pitkää viikkoa tasapainottaa tiistaisin toistuva ”Preparation day”. Se tarjoaa lähetyssaarnaajille hetken hengähtää ja valmistautua tulevaan viikkoon. Päivä kuluu usein urheillen, pyykkiä pesten, ulkona kävellen ja perheille soittaen.
– Kun vanhempamme olivat lähetystyössä, he soittivat vanhemmilleen kahdesti vuodessa. Nykyään kirkko tarjoaa puhelimet, mutta tiettyjen sovellusten käyttöä on rajoitettu eli emme esimerkiksi voi ladata Snapchatia, Andrews huomauttaa.
Lähetystyö on antanut lähetyssaarnaajille selkeämmän käsityksen siitä, mitä he haluavat elämässään tavoitella. Kokemus on opettanut heille kärsivällisyyttä, vastuuta ja kykyä kohdata erilaisia ihmisiä.
He kokevat itsensä siunatuiksi ja haluavat jakaa sen tarjoamaa toivon tunnetta muille.
– Jos minulta olisi lukioaikana kysytty, mitä haluan elämältä, olisin todennäköisesti vastannut: rikastua, saada kauniin vaimon ja omistaa suuren talon. Nyt olen kuitenkin oppinut, mikä elämässä on todella tärkeää, ja ymmärrän mikä tuo todellista onnea, Andrews toteaa.
Kappelista poistuessa katseemme kiinnittyvät kastealtaaseen, joka symboloi uskoon astumisen hetkeä. Käytävän toisella puolella roikkuu muutama pyhyyttä symboloiva valkoinen kastehaalari.
– Uskomme, että kastepäätöksen voi tehdä aikaisintaan kahdeksanvuotiaana. Erityistä pukeutumista ei vaadita, mutta yleensä päälle puetaan esimerkiksi haalari, Rosvall selittää.
Kirkon toisesta kerroksesta löytyy lisää työ- ja luokkahuoneita.
Seinillä näkyy kirkon profeettojen muotokuvia ja lisää maalauksia, jotka toimivat samalla opetuksen välineinä. Musiikin ja laulamisen merkitys korostuu eikä ihme, sillä lähes jokaisesta luokkahuoneesta löytyy piano.
– Musiikki on meille tärkeä osa yhteisöä ja hengellistä kasvua. Musiikki luo hyvän ilmapiirin ja auttaa pitämään sen yllä, Andrews lisää.
Palaamme takaisin alas katukerrokseen, josta kantautuu puheen sorinaa. Neljä muuta lähetyssaarnaajaa on kokoontunut paikalle, ja sisar Nelson ja Draper hääräävät keittiössä valmistaen lounasta. Vaihdamme kuulumisia ja juttelemme rennosti, aivan kuin olisimme vanhoja tuttuja.
Hyvästelemme lähetyssaarnaajat hyvillä mielin.
Marianne Krings, teksti
Aino Kontio, kuvat, ulkoasu
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.
Built with Shorthand