Itsensä seurana
Moreenimedia lähti Tampereen keskustaan etsimään yksinolon taitoa ja selvittämään, miksi sitä on niin vaikea oppia.
Käteni räpläävät pöydällä lojuvaa puhelinta. Suorastaan palan halusta avata edessä olevan älylaitteen ja paeta todellisuutta somen syövereihin. Kuvaajan lähdettyä oloni on suojaton, ja ympäröivät nauravat seurueet ja parit tuntuvat ahdistavilta.
Olenkohan noiden mielestä yksinäinen luuseri, kun istun tässä yksin ilman seuraa?
Moreenimedia lähti Tampereen keskustaan taidenäyttelyyn, ravintolaan ja elokuvateatteriin kokeilemaan, miltä usein muiden kanssa tehtäviä asioita tuntuu tehdä yksin.
Yksinäisyys on edelleen yhteiskunnassa tabu. Silti vuonna 2023 Taloustutkimus oy:n toteuttamassa tutkimuksessa peräti 61 prosenttia vastaajista kertoi kokevansa yksinäisyyttä ainakin joskus. Yksinäisyyden myöntäminen on vaikeaa, ja se saattaa leimata ihmiselle tietynlaisen stigman: henkilössä täytyy olla jotain vikana, jos hän on yksinäinen.
Yksinäisyydelle on kehittynyt vahva ja kielteinen häpeätahra. Julkisella paikalla perinteisesti seurassa tehtävien asioiden tekeminen yksin on monille vaikeaa ja rikkoo yhteiskunnassamme normeja.
Miksi yksin oleminen ja yksinäisyys sitoutuvat ajatuksissamme niin tiukasti yhteen?
Toimittaja-kirjailija ja yksin olemisen taidon puolestapuhuja Maija Ilmoniemi painottaa tässä merkitysten erottamisen tärkeyttä.
– Yksinäisyys on kokemus siitä, että ei löydä kaipaamaansa yhteyttä toisiin ihmisiin. Yksin ollessamme olemme taas kontrollissa. Emme juuri sillä hetkellä tarvitse muita ihmisiä ja löydämme sen kautta yhteyden itseemme ja maailmaan, Ilmoniemi kertoo.
Ilmoniemi on pannut merkille sen, miten tiukkaan ihmisten mieliin on ohjelmoitu käsitys siitä, että julkisilla paikoilla yksin oleminen on jollain tavalla sopimatonta.
– Yksin ollessa myös ajatellaan tosi paljon, että miltä tämä nyt näyttää toisten mielestä. Olenko huono ja heikko, kun mulla ei ole tässä ketään. Siinä on jokin sellainen sosiaalinen konteksti, että miellämme nämä hetket ennemmin jaettavaksi muiden kanssa.
Yksin ollessa tärkeää on katseen suuntaaminen itsestä muihin
Ilmoniemi itse oppi yksin olemisen taidon aikoinaan Pohjois-Norjan pienessä kalastajakylässä, kun silloinen vaikea tilanne elämässä vaati aikaa vetäytyä kaikesta.
Omana tarkoituksenani on tehdä Tampereella illan aikana kolme eri asiaa, joihin yleensä hakisin seuraa.
Ensimmäiseksi suuntaan kulttuuritalo Laikun taidenäyttelyyn. Taidenäyttelystä tuntuu helpolta aloittaa – siellä tuntuu olevan hyväksyttävämpää käydä yksin. Itse olen kuitenkin yksin olemisessa täysi amatööri, joten tämä on ensimmäinen kerta, kun lähden tutkimaan taidetta itsekseni.
On aina mukavaa, jos on mukana seuraa, jonka kanssa keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Nyt seuranani ovat omat ajatukseni. Se tuntuu tietyllä tapaa jopa terapeuttiselta. Yksinkertaiselta ja helpolta.
Illan suurimpana ahdistuksen kohteenani on ravintolassa yksin syöminen. Astun täyteen ravintolaan, tilaan nuudelisalaatin ja istun pöytään.
Alkuminuutit ruokaa odotellessa tuntuvat piinaavilta. Kaikki ympärilläni olevat ihmiset istuvat omissa seurueissaan, ja yksin istuminen tuntuu orvolta. Pinnistelen kuitenkin hetken, etten avaa pöydällä lojuvaa puhelinta, ja yritän noudattaa Ilmoniemen minulle ennen keikkaa antamaa vinkkiä: suuntaa katseesi itsestä muihin ja keskity hetkeen.
Pian huomaankin, että kukaan ei minua tuijota. Kaikki keskittyvät omiin pöytäkuntiinsa, eikä kukaan viesti ilmeillään tai tuijotuksellaan minulle sanaa ”luuseri”. Kun ruoka viimein tulee pöytään, syön hetken ilman muita häiriötekijöitä.
Kävelen ulos ravintolasta helpottuneena. En siksi, että ravintolahetki on viimein ohi, vaan siksi, että yksin syöminen tuntui hyvältä.
Suuntaan jo kohti viimeistä kohdettani, eli elokuvateatteria.
Olen aina halunnut käydä leffassa yksin, sillä seurassa se tuntuu väärältä, vaikka se onkin yksi normeista. Täyttä piruuttani itseäni kohtaan valitsin katsottavaksi leffaksi romanttisen draaman Se päättyy meihin.
Kuten oletin, salissa istuu useampi pari ja ystäväseurue. Yksin tuleminen saliin ei kuitenkaan tunnu enää oudolta tai ahdistavalta. Olo on jopa helpottunut, kun ei tarvitse vetää sitä turhaa “small talkia” ennen leffaa. Pitkän päivän jälkeen saan vaan omassa rauhassa upota mukavaan penkkiin popcornien kera ja keskittyä pian alkavaan elokuvaan.
Yksin oleminen on latautumisen aikaa, mutta se voi olla myös pelottavaa
Miksi tämä yksin olemisen taito on sitten niin tärkeä oppia, mitä se meille antaa?
Ilmoniemelle kyse on mahdollisuudesta pysähtyä kiirettä ja hässäkkää sisältävässä maailmassa, jossa moni ei tule pysähtyneeksi.
-Yksin oleminen on latautumisen aikaa, jopa ekstroverteille. Toisaalta yksin oleminen voi olla myös pelottavaa, sillä silloin joutuu kohtaamaan omat ajatukset. Tämän takia monet saattavat sitä välttää. Silloin oikeasti joutuu olemaan itsensä kanssa, Ilmoniemi kertoo.
Minulle yksin olemisessa ongelmana ei tuntunutkaan olevan ympäristö, muut ihmiset tai se, että se olisi jotenkin tylsää.
Ongelmana olivat omat kielteiset ajatukseni.
Sofia Mörö, teksti
Pinja Nikki, kuvat ja taitto
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.
Built with Shorthand