Inttijournalismia

Sotilas rymyää taisteluasemaansa ja asettuu paikoilleen. Ulkona on kylmä, pimeä ja märkä, mutta hänen sormensa ovat valmiina mittelöön. 

Metromatka Herttoniemestä Sörnäisiin kestää kuusi minuuttia.

Ryhmänjohtaja Ilmari Parviala vetää vielä kertaalleen heikosti henkeä, ennen kuin hän painaa päättäväisesti nappia. 

Mitään ei näy, kuulu tai räjähdä. Kaikki on siis kunnossa – Mac-tietokone toimii normaalisti. 

Maisemakonttori Sörnäisten rantatiellä on alikersantti Parvialan paikka suorittaa varusmiespalvelustaan. Hän työskentelee täyspäiväisesti Ruotuväki-lehden toimittajana. 

Lehti perustettiin vuonna 1962, ja sen tarkoitus oli olla yhdenlainen Puolustusvoimien tiedotuskanava. Yli puolivuosisadan aikana se on kehittynyt journalistiseksi julkaisuksi, jota siviilit johtavat. 

Periaatteena on alusta asti ollut, että varusmiespalvelusta ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat varushenkilöt kirjoittavat suurimman osan artikkeleista. He ovat alokaskauden jälkeen Ruotuväen riveissä noin kahdeksan kuukautta eivätkä kanna telamiinoja vaan tuottavat journalistisia tekstejä. 

Merinäköalasta ei talviaamun puhteessa pysty nauttimaan kahvikupposen ääressä, joskaan se ei Parvialaa juuri nyt harmita. Hän keskittyy jo tunnin päässä odottavaan haastatteluun.   

Parviala puhuu Mikko “Peltsi” Peltolan kanssa kolme varttia luontoliikunnasta. Meritoitunut tv-kasvo ei ole moksiskaan, vaikka toimittajan toimittamista on seuraamassa kaksi muuta toimittajaa. 

Ruotuväki ei kuitenkaan kuulu Julkisen sanan neuvostoon, mikä heijastuu sisältöön. Toimittajista aistii, että hekin ovat pohtineet sananvapauttaan. He kokevat, että aiheet ovat vapaata riistaa, kunhan välttää latautuneimpia ilmaisuja. 

Kritiikkiin jopa kannustetaan. 

– Eversti tuli kerran sanomaan, ettei tarvitse olla vain positiivista, Parviala avaa. 

Muut yhtyvät näkemykseen ja innoissaan kertovat juuri julkaistusta tutkivan journalismin jutustaan. Kuulemma aamut kasarmilla oli järjestetty huonosti, mikä oli poikinut löydökseen varushenkilöiden heikosta edunvalvonnasta. 

Lehti ilmestyy kuukausittain, ja artikkelien valmistumista seurataan viikoittaisissa toimituskokouksissa. Valtanen-kabinetti täyttyy ruotuväkeläisistä, ja päätoimittaja Mikko Ilkko on tyytyväinen, kun jutut näyttäisivät olevan aikataulussa. 

Vaikka Ilkko on sotilasarvoltaan kapteeni reservissä, hän ei esiinny toimistoarjessaan sotilaana. Näin parikymppinen pojankloppi saattaa tohkeissaan puhua päätoimittajan päälle, mutta rangaistuksena on punanaamaisen rääynnän sijasta paheksuvahko katse. 

Syömään ei mennä tahdissa marssien. Parvialan katse on liimattu puhelimen näyttöön, kun hän askeltaa sisäpihan poikki lounasravintolaan. Buffetpöydässä on paneroitua seitifileetä ja härkismusakaa: pakkiruoka on vain kaukainen muisto.

Joka lautanen ei kuitenkaan ole täynnä. 

– Tällaiseenkin ruokaan kyllästyy, yksi varushenkilöistä toteaa. 

Uskomatonta, ajattelen. 

Toimisto on puolityhjillään, kun kaksi toimittaja-kuvaajaparia on keikalla maavoimien pääsotaharjoituksessa. 

Yleensä kun intissä tapahtuu, kuuluu ryske ja pauke, mutta Ruotuväen avotoimituksessa tunnelma on täysin päinvastainen. Jos on tarkka, voi kuulla näppäimistön naputuksen tai kuulokkeista läpi kaikuvan musiikin. 

– Rantanen ja Saarinen ovat toimituksen sielut. Ilman heitä meno on rauhallisempaa, Parviala naurahtaa. 

Parviala päättää työpäivänsä kello 17, jolloin alkaa iltavapaa. Sörnäisissä on mahdollista pelata pleikkaria, ja jollakulla alkaa after work -tilaisuus.

Verkkouutispäällikkö oli päivällä ilmoittanut, että sähkökatkoksen vuoksi on poikkeuksellisesti poistuttava jo kuudelta tai jäätävä toimistolle nukkumaan. Jälkimmäinen taisi olla vitsi. 

Lauri Höyssä (vas.) ja Julius Numminen eivät aio opiskella toimittajiksi mutta hakevat Ruotuväki-kokemuksellaan alan kesätöitä.

Yöt nukutaan Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. Sörnäisten–Santahaminan väli kuljetaan julkisilla: metrolla Herttoniemeen ja bussilla kasarmille. 

Vaikka muu päivä on ollut tavallisempaa työelämää, komppaniassa vallitsee kuri ja järjestys. Punkat pedataan aamuisin rypyttömiksi, ja kaapit ovat järjestyksessä. Korkea-arvoisempi sotilashenkilö ei ole enää pelkkä työkaveri, vaan häntä tulee kunnioittaa sotilaan käsikirjan mukaisesti. 

Illan tärkein ohjelma on siivouspalvelus. Tilat on saatava putipuhtaiksi. 

Tupa 2 ei mennyt läpi, ja tuvan vanhin antoi neljä minuuttia aikaa ennen uutta tarkastusta. 

– Herra alikersantti, tupa kaksi korjaten läpi, vanhin viimein ilmoittaa Parvialalle. 

Ryhmänjohtajan päivän vastuut ovat päätöksessään. Ennen kuin komppania saa hyvän yön, pitää vielä huolehtia itsestä ja peseytyä – olihan päätoimittaja Ilkko joskus verrannut toimiston hajua yläasteen poikien liikuntatunnin jälkeiseen pukukoppiin.