Hyvästi Jouhu ja Allu  

Kymmenen vuotta sitten 13-vuotias Paulaniemi sai vaariltaan yllätyksenä oman hevosen. Yllätys sai hänet itkemään onnesta. Pian hän kävi tallilla päivittäin. Siellä kahdeksankin tuntia saattoi vierähtää ihan huomaamatta. Tavallisten tallihommien lisäksi Paulaniemi soitti Jouhulle äänimaljoja ja teki sen kanssa läsnäoloharjoituksia.  

Oli yksi syksyn viimeisistä todella aurinkoisista päivistä. Lopetusaika oli varattu alkuiltaan, mutta Paulaniemi saapui pihatolle jo päivällä. Tarhassa istuessa todellisuus alkoi valjeta. Viime päivät Jouhu oli purkanut pahaa oloaan näykkimällä, ja sitä oli ollut vaikea lähestyä. Sen syödessä viimeisiä heiniään Paulaniemi puhkesi itkuun. Yhtäkkiä Jouhu tuli hänen luokseen. Se ei purrut, vaan painoi päänsä Paulaniemen käsivartta vasten ikään kuin ymmärtäen, että tämä olisi sen viimeinen mahdollisuus.  

Kun Jouhu oli poissa, Paulaniemi haki tallille tuomansa viltin ja vaaleanpunaiset ruusut. Sitten hän makasi rakkaan hevosensa vierellä, kunnes se tultiin viemään haudattavaksi. 

Paulaniemen muistellessa Jouhun menettämistä, hän alkaa itkeä. 

– Se kaksijakoisuus on kauhea. Vaikka tiedät tekeväsi juuri oikein, koko keho huutaa, ettei haluaisi luopua toisesta, hän muistelee ja pyyhkii silmiään.  

Nemi Salminen istuu sohvan reunalla, ja mustavalkoinen kissa kiertää uteliaana jalkojen juuressa. Sitten se palaa nukkumaan Salmisen työtuoliin. Heinäkuussa adoptoitu Mauno muistuttaa väritykseltään sattumalta täällä aiemmin asunuttu Allu-kissaa.   

Nyt Allun kiipeilypuu on tyhjä, eikä Maunokaan siinä viihdy.

Allun terveysongelmat alkoivat vuonna 2023. Yskää hoidettiin astmana, mutta viime vuoden lopulla oireet pahenivat. Vasta keuhkojen CT-kuvauksissa paljastui sydämen taakse levinnyt keuhkosyöpä. Ainoana hoitokeinona oli avoleikkaus, jollaisia ei Suomessa tehdä. Ruotsissa kissa olisi voitu leikata, mutta se olisi tarkoittanut monien tuhansien eurojen reissua.

Ääni väristen Salminen lukee helmikuussa saamansa sähköpostiviestin. Siinä kerrotaan, että nielemisen ja hengittämisen vaikeutuessa pitäisi viimeistään harkita kissan lopettamista. Salminen ei halunnut lemmikkinsä kärsivän.  

Lopettamispäätöksen tehtyään Salminen kävi pikavippisivustoilla ja harkitsi Ruotsiin soittamista. Hän yritti pakkomielteisesti etsiä tietoa selviytymismahdollisuuksista, mutta turhaan. Päätös oli lopulta selkeä.  

Viimeisinä päivinä kissa oli poikkeuksellisen seurallinen, ja vielä lopetushetkelläkin Salminen piteli Allua sylissään. 

Allu tuli osaksi Salmisen elämää vuoden 2019 syyskuussa. Hänellä oli jo ennestään Leksa-kissa, joka kaipasi seuraa. Löytökissa Allu oli kuitenkin alusta saakka haastava lemmikki. Ihmisistä vieraantunut kissa piileskeli ensimmäiset pari päivää saunan kiukaan alla eikä välittänyt olla kontaktissa kehenkään. 

Ero sen aikaisesta kumppanista tarkoitti Salmiselle muuttoa paljon pienempään asuntoon uudelle paikkakunnalle. Uusi koti löytyi vain Leksa-kissalle, joten Allu hänen oli otettava mukaansa. Kolmen vuoden kaksinolon aikana Salminen oppi tuntemaan täysin erilaisen lemmikin.  

Allu ei koskaan tullut samalla tavalla toimeen kenenkään muun kanssa. Vielä viimeisinä vuosina se seurasi Salmista kotona kaikkialle, ja yöksi sille oli aina varattava oma tyyny.  

– Kumppani on muutaman kerran tuntenut olevansa kolmas pyörä tässä suhteessa, Salminen naurahtaa.  

Hän ottaa esille Allun vanhan sulkalelun, josta Mauno innostuu heti. Allua eivät leikit niinkään kiinnostaneet, eikä se olisi ilahtunut vieraista. Eroavaisuudet ovat kuitenkin hyvä asia.  

– En etsi Allua Maunosta.