Höyryn voimalla

30 vuotta sitten Lauri Elo toteutti unelmansa ja osti höyrylaivan. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät aluksen kunnostamiseen, mutta sen jälkeen S/S Hämeellä on ajettu pitkiäkin matkoja.

Laineet lyövät laituria vasten. Savupiipusta tupruaa höyryä, ja hengitän sisään sen tuttua tuoksua. Kun suljen silmäni, voin melkein kuulla höyrykoneen rauhoittavan raksutuksen.

Olen Tampereen Teiskossa S/S Hämeen kotisatamassa, jossa Lauri Elo esittelee höyrylaivaansa ylpeydellä. Hän on omistanut aluksen 30 vuotta, mutta höyrykoneeseen hän hurahti jo paljon aikaisemmin, kun sitä esiteltiin koulussa.

– Se oli minusta maailman hienoin keksintö. Sain vanhemmiltani lahjaksi oman höyrykoneen ja innostuin höyrylaivoista, kun löysin niistä kirjallisuutta, Elo muistelee.

Seuraava askel kohti Elon höyrylaivaharrastusta oli Suomen Höyrypursiseuran regatta vuonna 1983. Sen jälkeen regatat ovat tulleet Elolle tutuiksi. Tänäkin vuonna Häme osallistui Näsijärven höyrylaivaregattaan Mänttä-Vilppulassa.

Hämeellä ajettiin tänä kesänä yhteensä noin kymmenenä päivänä. Ajon aikana Elo hoitaa konemestarin tehtävät ja hänen veljensä ajaa laivaa. Lisäksi mukana ovat yleensä Elon perhe ja vanhemmat sekä välillä muita vieraita.

Elon kertomus kuulostaa tutulta. Lapsuuteni kesien kohokohtia olivat sukuni entisen höyrylaivan, S/S Sadun, kyydissä Saimaalla vietetyt kesäpäivät. Mekin ajoimme aina pienellä porukalla, lähimpien sukulaisten kesken.

Yleensä Hämeellä ajetaan parin tunnin risteilyjä laivan kotipaikan Teiskon lähivesillä. Pisin matka, jonka Elo on laivalla ajanut, on noin sadan kilometrin pituinen paluumatka Virroilta kotisatamaan.

– Matkaan kului 15 tuntia. Hämeellä ajaa noin kymmenen kilometriä tunnissa, Elo laskee.

Satukaan ei ollut mikään nopea menopeli. Pari kertaa laivalla tuli ajettua Lappeenrannan ja Mikkelin väliä, ja yhteen suuntaan matkaan meni 12 tuntia.

Polttoaineena puu

Suomen Höyrypursiseuran listauksesta löytyy 83 Suomessa olevaa höyrylaivaa. Harrastajien piirit ovat pienet, ja Elo tietääkin Sadun.

– Satu on itse asiassa yksi Hämeen esikuvista, hän kertoo.

Laiva tuntuukin minusta hämmentävän tutulta. Häme on Sadun tapaan pieni, noin 12 metriä pitkä. Kun laskeudun keulasta portaat alas sisätiloihin, näen höyrykoneen keskellä oleskelutilaa. Isommissa laivoissa on yleensä konehuone, mutta Hämeessä kone on kaikkien nähtävillä.

Elo avaa uunin luukun ja sytyttää palan tuohta. Pian savupiipusta alkaa nousta höyryä. Laivan polttoaineena toimii puu, ja koneen takana on pino halkoja.

– Kun Hämeellä lähdetään vesille, laivan lämmittäminen pitää aloittaa edellisenä päivänä, Elo sanoo.

Hymyilen hieman. Sadullakaan ei lähdetty liikkeelle noin vain. Kun saavuin itse laivalle, ukkini tai enoni oli ollut paikalla lämmittämässä jo monta tuntia.

Jatkan matkaa peremmälle, ja löydän vielä pienen keittiön ja pari sohvaa.

– Täällä on hyvä lämmittää tortilloja tai karjalanpaistia.

10 000 tuntia kunnostusta

Hämeen perässä liehuu Suomen lippu. Ensi viikonloppuna se nostetaan salkoon viimeisen kerran tänä syksynä, kun Hämeellä ajetaan kauden viimeinen reissu. Sen jälkeen laiva laitetaan talvehtimaan. Halot kerätään pois, höyrykattila tyhjennetään ja tämän jälkeen Häme nostetaan pois järvestä. Lopuksi pohja pestään ja laiva peitetään pressulla.

Talven jälkeen kunnostetaan pohja, lasketaan laiva veteen ja hoidetaan se ajokuntoon. Hommaa riittää, sillä laivan ylläpitoon kuuluu jatkuvasti pientä kunnostusta. Suurin työmaa Elolla on kuitenkin jo takana, sillä Hämeen ostamisen jälkeen ensimmäiset kymmenen vuotta ja 10 000 tuntia menivät kokonaan aluksen kunnostamiseen. Kaiken kunnostuksen Elo on hoitanut itse tukijoukkojen avulla.

– Ennen käytännössä kaikki vapaa-aikani meni höyrylaivojen parissa. Nykyisin aikaa ei kulu laivalla enää niin paljon, kun on perhe ja lapsia.

Elosta kaikki on kuitenkin ajan ja vaivan arvoista. Höyrylaivan omistajana hän elää unelmaansa.

– Höyrylaivoissa minua kiehtovat eri äänet ja se, että oikeasti näkee, miten laiva toimii.

Astun takaisin laiturille ja käännyn katsomaan savupiippua vielä kerran. Suljen silmäni ja voin melkein kuulla höyrylaivan heleän huudon, kun se lipuu pois kotisatamastaan.

Roosa Laiho, teksti ja kuvat

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.