"Ei robottien kanssa voi keskustella, ei niillä ole sydäntä"
Heta Heikkala , kuvat ja teksti
Julkaistu 10.8.2025
Ikäihmiset, eli yli 65-vuotiaat, ovat joutuneet elämänsä aikana opettelemaan valtavan määrän erilaisia uusia teknologioita. Virkailijan kasvot ja kädenpuristus on vaihtunut verkkopalveluun ja chattibottiin. Sama kehitys näkyy terveyden- ja vanhustenhuollossa. Osa ikäihmisistä ottaa kehityksen vastaan ilolla, mutta toisille se voi tarkoittaa jopa yhteiskunnan ulkopuolelle tipahtamista.
Irmeli Saajola ja Teppo Saajola asuvat Laitilassa omakotitalossa. He auttavat toisiaan erilaisten digipalvelujen käytössä, kuten laskujen maksamisessa ja tilausten tekemisessä.
Vuosikymmeniä kestänyt ura Uudenkaupungin autotehtaalla jätti jäljen Tepon unirytmiin: hän herää joka päivä ennen kuutta katsomaan toimintaelokuvan tai pelamaan pleikkaria ennen Irmelin heräämistä.
Tietokoneella Teppo pelaa pokeria ja pasianssia, käyttää Facebookia ja sähköpostia sekä hoitaa asioita nettipankissa. Tietokoneella hän viettää aikaa kuitenkin suhteellisen vähän. Suurimman osan ajasta Teppo viettää taloa huoltamassa, rakentamassa ja maalaamassa.
Irmeli kuuntelee paljon äänikirjoja ja neulontapodcasteja. Keittiössä usein soi kuitenkin iskelmä. Hän on huolissaan lisääntyneestä digiaitteiden käytöstä, erityisesti nuorten keskuudessa. Samalla hän on helpottunut siitä, että joskus sitten kun Teppo ei enää pysty ajamaan autoa, he pystyvät tilaamaan ruokaa netin kautta kotiin
Viimeisen kymmenen vuoden aikana sosiaali- ja terveyspalvelut ovat digitalisoituneet vauhdilla osana laajempaa yhteiskunnallista murrosta. Sähköinen asiointi, videovastaanotot, verkkopalvelut ja tekoälyavusteiset neuvontakanavat ovat jo arkipäivää monelle käyttäjälle.
Samaan aikaan palvelujen keskittäminen ja kasvokkain tapahtuvien käyntien väheneminen ovat nostaneet esiin huolen palvelujen yhdenvertaisesta saavutettavuudesta. Kaikki eivät käytä digipalveluja sujuvasti – tai ollenkaan.
Väestö ikääntyy nopeasti, ja juuri ikääntyneet ovat usein niitä, jotka eniten tarvitsevat sote-palveluja. Monelle heistä digipalvelujen käyttö on vierasta tai hankalaa.
Lilja Kyllikki Heikkala asuu yksin asunnossaan Helsingissä. Liljalla on kotiavun lisäksi apunaan muun muassa lääkerobotti ja ranneke, jota painaessa apu saapuu paikalle, jos hän esimerkiksi kaatuu. Muistisairasta Liljaa kuitenkin huolettaa, ettei muistaisi painaa rannekkeesta.
Lilja säilyttää lääkerobottia arvokkaasti antiikkisella rokokoo-pöydällä.
Robotti ei lakkaa piippaamasta ennen kuin lääke on otettu.
Liljan päivät kuluvat nukkuessa, televisiota katsoessa
ja ruokapöydän äärellä istuessa. Ruokapöydällä onkin kaikki tarvittava:
kello, kalentereita, lehtiä, tärkeitä valokuvia, hiusharja, vettä ja sokeria teehen.
Toukokuun lopussa Lilja pääsee vihdoin hoivakotiin.
Mila Piasecki asuu yksin asunnossaan Helsingissä. Äidinkielenään puolaa puhuvan Milan on hankala ymmärtää kirjoitettua suomea, mikä aiheuttaa ongelmia digilaitteiden ja -palveluiden käytössä. Onneksi hänellä on lapsenlapset auttamassa.
Mila leikittelee ajatuksella, että kun ei näe tarpeeksi hyvin ruutua, voi laittaa kahdet silmälasit päällekäin.
Milalla ei ole varaa uuteen älypuhelimeen. Nykyiseen puhelimeen ei saa ladattuja lukuisia täysin digitaalisiksi muuttuneita palveluita, kuten Lidlin plus-korttia. Myös puhelimessa puhuminen käy kalliiksi.
Mila ei tykkää keskustella robottien tai tekoälyn kanssa, "Ei niillä ole sydäntä", hän sanoo. Mila on huolissaan julkisesta terveydenhuollosta ja palveluiden lisääntyneestä digitalisaatiosta. Hänelle on tärkeää kohdata ihmisiä ja terveydenhuollon ammattilaisia kasvotusten ja tulla ymmärretyksi.
Lisbeth Luojus asuu Helsingissä puolisonsa kanssa. Hän käyttää digiaitteita päivittäin ja kokee niiden käytön käteväksi. Kotonaan heillä on iPad, älykello, tietokone ja televisio.
Nykyään Lisbeth hoitaa suurimman osan asioista iPadilla. Joskus tietokonetta tulee kuitenkin käytettyä esimerkiksi kirjoittamista vaativiin tehtäviin. Ipadilla Lisbeth muun muassa maksaa laskuja ja tekee varauksia, ja lukee nykyään myös Helsingin Sanomia. Paperinen versio tulee kuitenkin viikonloppuisin.
Läppäriä säilytetään tyylikkäästi sille tarkoitetussa antiikkisessa kaapissa ruokapöydän vieressä.
Hannu ja Aulikki asuvat vuoroin Helsingissä sekä Heinolassa. Digilaitteet ovat heille arkipäivää, ja usko niiden mahdollisuuksiin on voimakasta.
"Digilääkärit voivat tarjota harvaan asutuille alueille valtavasti apua", sanoo Hannu. "Se sopii meille, mutta ei varmaan kaikille", Aulikki lisää.
Hannu työskentelee edelleen yritykselleen ja käyttää digiaitteita päivittäin. Korvissaan hänellä on luujohtokuullokkeet, joita voi pitää korvissa koko ajan. Muun muassa koiraa ulkoiluttaessaan Hannu kuuntelee erilaisia politiikkaohjelmia. Hannu seuraa aktiivisesti politiikkaa ja uutisia puhelimen, television ja tietokoneen kautta, ja on kiinnostunut myös esimerkiksi tekoäyn tuomista mahdollisuuksista.
Aikaisemmin opettajana työskennellyt Aulikki tunsi aluksi vastahakoisuutta digilaitteita kohtaan. Nykyään hän kuitenkin käyttää niitä päivittäin.
Aulikilla on pitkäaikaissairaus, joka saattaa johtaa kohtaukseen ja toimintatakyvyn äkilliseen menettämiseen. Kädessään hänellä on älykello, joka seuraa kehon toimintoja. Jos kello havaitsee häiriöitä, alkaa se hälyttämään. Jos Aulikki ei reagoi ilmoitukseen tietyn ajan kuluessa, hälyttää kello itse avun paikalle.
Heljä Lötvönen, entinen lääkäri, asuu yksin rivitalossa Espoossa. Talo on suuri ja täynnä taidetta ja kirjoja.
Pianoa soittamaan tottuneet sormet vipeltävät kiivaasti näppäimistöllä. Tärkeimpiä digitalisaation hyötyjä Heljälle ovat olleet digitaalisen kirjeenvaihdon mahdollisuudet, viestipalveluiden käyttö ja esimerkiksi valokuvaaminen. Myös musiikkia tulee kuunneltua, ja kerran päivässä Heljä pelaa yhden pasianssin.
Huolissaan Heljä on uusien sukupolven digilaitteiden käytöstä digiriippuvuudesta.
Digitaaliset sote-palvelut voivat parhaimmillaan lisätä saavutettavuutta, lyhentää jonoja ja madaltaa avun hakemisen kynnystä. Digilaitteet voivat myös tehdä arjesta viihtyisämpää ja esimerkiksi tiedonhankinnasta ja yhteydenpidosta helpompaa.
Mutta tämä onnistuu vain, jos palvelujen kehittämisessä kuunnellaan käyttäjiä – kaikkia käyttäjiä. Ei vain niitä, jotka jo osaavat, vaan erityisesti niitä, jotka ovat vaarassa jäädä jälkeen. Yhdenvertaisuus vaatii digitaalisessa ajassa tietoa, tahtoa ja aktiivisia tekoja.
Kuvasarja on tehty Visuaalisen journalismin ja visuaalisen tutkimuksen maisteriohjelman journalistinen kuvaprojekti -kurssilla keväällä 2025. Kuvasarjojen tekemistä ohjasi vieraileva opettaja, valokuvaaja Akseli Valmunen. Kurssin vastuuopettajana toimi yliopisto-opettaja Elias Lahtinen.
Built with Shorthand