Ei nimi museota pahenna
Venäläisyyttä boikotoidaan ja patsaita piilotellaan, mutta Tampereen Lenin-museo on ja pysyy. Mitä tamperelaiset nykyään ajattelevat Suomen kiistanalaisimmasta museosta?
Länsimaiden viimeisessä Lenin-museossa on niin hiljaista, että
huomio kiinnittyy katosta kuuluvaan ilmastoinnin huminaan.
Suurikokoisen neuvostoromanttisen taulun vieressä olevasta kaiuttimesta kuullaan silloin tällöin Vladimir Leninin huuto, jolla suurmies julistaa neuvostotasavallan perustetuksi. Huuto on näytelty ja peräisin vuoden 1937 elokuvasta Lenin lokakuussa.
Sunnuntain kuuluisi kai olla yleinen museopäivä, mutta puolenpäivän aikaan vierailijoita on vain kaksi, ja hekin ovat poistumassa. Tyytyväisin mielin kuitenkin.
– Itselleni oli yllätys, että täällä on paljon muutakin kuin pelkkää Leniniä. Muun muassa siitä, miten Neuvostoliiton, Suomen ja Baltian historia on sidottu nykypäivään, espoolainen Timo Heikkonen sanoo naulakolla.
Timon kumppani Suvi Heikkonen on hieman yllättynyt kuullessaan, että hän on juuri astumassa ulos mahdollisesti Suomen vihatuimmasta museosta. Heikkosten mielestä museo on laaja, hauskasti rakennettu, eikä liian raskas.
Seuraavien vieraiden saapumisen kuulee pitkästä ja kaikuvasta Tampereen työväentalon portaikosta jo kaukaa. He tulevat sisään juuri samaan aikaan, kun Heikkoset poistuvat.
Kommarimuseon kriittinen jälkeläinen
Suomi–Neuvostoliitto-seura sai aikaan Tampereen Lenin-museon perustamisen vuonna 1946. Tavoitteena oli esitellä historiaa Neuvostoliitolle suotuisassa valossa.
Museo perustettiin Tampereen työväentalon toisen kerroksen saliin, sillä on arvioitu, että Lenin ja Stalin tapasivat siellä ensimmäisen kerran vuonna 1905.
Lenin-museoita oli ennen Neuvostoliiton sortumista lännessäkin, mutta 1990-luvulla ne lakkautettiin yksi kerrallaan – tätä yhtä lukuun ottamatta.
Kun Työväenmuseo Werstas otti museon hallintaansa vuonna 2014, se muutti siitä käytännössä Suomen ja Venäjän suhteiden museon. Lenin ja kommunismi jäivät sivummalle ja propagandan rippeet siivottiin pois. Nimi haluttiin kuitenkin säilyttää.
Lenin-museon kävijätutkimuksen mukaan yli 91 prosenttia museon kävijöistä ajattelee, että museo kuvaa historiaa tasapuolisesti. Museo on avoimen kriittinen Venäjän hyökkäyssotaa kohtaan ja lahjoittaa jokaisesta kävijästä euron Unicefin kautta Ukrainan tueksi. Tänä vuonna summaksi kertynee noin 10 000 euroa.
Kymmenentuhatta kävijää on museonjohtaja Kalle Kallion arvio vuoden 2022 kävijämäärästä. Tampereen museoiden mittapuulla se on vähän. Tampereen taidemuseossa vieraili vuonna 2019 yli 130 000 kävijää.
Kallion mukaan kävijämäärä Lenin-museossa on kuitenkin noussut Venäjän hyökkäyssodan alettua.
Juuri museon nimi houkuttelee sinne kiinnostuneita – ja toisaalta karkottaa ennakkoluuloisia.
Pronssinen muistutus menneestä
Kahden tunnin aikana museoon saapuvat kävijät ovat kaikki ensikertalaisia. He ovat kiinnostuneita historiasta ja pitävät museota tärkeänä. Kukaan heistä ei ajattele, että historiaa on perusteltua piilottaa.
– Jos historian päästää menemään ja tällaista museota ei ole, viidenkymmenen vuoden jälkeen ei ole paikkaa, josta hankkia tietoa menneisyyden tapahtumista. Syntyy vihaa esimerkiksi oikeiston ja vasemmiston välille, sanoo historiaa harrastava Francisco Cacho.
Porilainen Jan Lehtinen korostaa, että Putinin hyökkäyssota ja Venäjän muusta historiasta muistuttavat patsaat edustavat eri asioita. Siksi patsaiden piilottelu, jota Venäjän hyökkäyssodan jälkeen on nähty Suomessakin, on hänen mielestään typerää.
Esimerkiksi Kotkasta siirrettiin lokakuussa piiloon Leninin patsas.
– On tärkeää muistaa, että Lenin hyväksyi Suomen itsenäisyyden. Jos tämä henkilö unohdettaisiin, se olisi minusta hölmöyttä, Lehtinen sanoo.
– Täällä on saman päivän aikana käynyt asiakas, joka haukkuu museota kommunistiseksi ja toinen, joka haukkuu tätä fasistiseksi, kertoo museossa työskentelevä historian opiskelija Roope Repo.
Tällaiset ovat kuitenkin poikkeustapauksia.
– Olen ollut muissakin museoissa töissä: ei täällä yhtään sen enempää tule tilanteita, että asiakkaat provosoivat.
Pölyt pois!
Museossa tuntuu, että kaikki pitävät Lenin-museota fiksuna ja tasapuolisena historian kuvaajana.
Vaikutelma rikkoutuu, kun menee kadulle.
Hämeenpuistossa vastaan tulee Lapin sodan teininä kokenut vanha nainen, joka ei voisi mitenkään kuvitella astuvansa museoon.
Sitten museon ohi kävelee Timo Salin kavereineen. Hänellä on tunkkainen mielikuva museosta.
– Se edustaa ”semmoista aikaa”, Salin tuumaa. Hän ei ole käynyt museossa.
– Hävettää, että en ole käynyt, kyllä se kuuluu yleissivistykseen. Vaikka olen samaa mieltä: museo on tunkkainen, Matias Siltasalmi jatkaa.
Samaan seurueeseen kuuluva Vesa Joutsen on käynyt museossa joitakin vuosia sitten ja pitää museota tavanomaisena. Silti hän ajattelee, että museo voisi kaivata ”raikastumista”.
Mitähän Lenin-museon kävijämäärälle tapahtuisi, jos sillä olisi eri nimi?
Eino Rissanen, teksti
Eelis Berglund, kuvat
Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.
Built with Shorthand