Breaking point
"Breaking Point" sukeltaa syvälle ihmisten päihdeongelmiin ja hetkiin, jolloin he saavuttivat murtumispisteensä. Sarja käsittelee, mikä johti näihin tilanteisiin ja millaisia ajatuksia sekä tunteita he kokivat silloin. Sarja tutkii myös miten hoito on auttanut heitä löytämään uuden suunnan ja rakentamaan elämänsä uudelleen.
Jontte
"Elämäni ennen murtumispistettä täyttyi huumeista, viinasta ja lääkkeistä. Olin pelkkä varjo omasta oikeasta itsestäni, vailla mitään suuntaa."
Aikuisikäni oli pitkään alamäkeä, johon liittyi värikkäitä, mutta rankkoja tapahtumia. Sydämeni pysähtyi, jouduin vankilaan ja vietin kuukausia pyörätuolissa kantapäideni mentyä säpäleiksi.
Varsinainen murtumispiste koitti keskiviikkoaamuna, kun makasin täysin loppuun palaneena naisystäväni sängyssä ja soitin äidilleni. Pyysin apua, koska en enää jaksanut. Pääsin Tuusulan päihdehuollon kautta minnesota-malliseen hoitolaitokseen. Tämä tilaisuus muutti elämäni suunnan.
Keväällä 2018 raitistuin Kantamon hoidossa, mikä on elämäni paras ja merkityksellisin saavutus. Nykyään elän rauhallista, omannäköistä elämää ilman päihteitä. Pyöritän viehebrändiäni, Polarbite Fishingiä ja nautin kalastamisesta, musiikista sekä perheestäni.
Inka
15-vuotiaana tutustuin kuntoutuksessa vanhempaan tyttöön, joka opetti minut käyttämään amfetamiinia ja subutexia suonensisäisesti.
Tämä suhde kesti 10 vuotta, joiden aikana elämäni pyöri täysin päihteiden ympärillä.
Olen ollut päihteiden kanssa tekemisissä enemmän ja vähemmän 13-vuotiaasta asti.
Kaveriporukan kesken poltettiin pilveä ja käytettiin stimulantteja viikonloppuisin. Alaikäisenä vanhemmat pakotti katkolle kolme kertaa, mutta näistä aiheutui vaan enemmän haittaa, koska siellä tutustui uusiin päihteitä välittäviin kontakteihin. Alaikäisenä olin kaksi kertaa kuntoutuksessa.
15-vuotiaana tutustuin hoidossa vanhempaan tyttöön, joka opetti minut käyttämään amfetamiinia ja subutexia suonensisäisesti. Tämä suhde kesti 10 vuotta, joiden aikana elämäni pyöri täysin päihteiden ympärillä. Tuntuu kuin noiden vuosien edessä on savuverho, jonka läpi näkyy ainoastaan sumuinen kuva.
Päihdevuosien jälkeen hakeuduin korvaushoitoon, kun en yksinkertaisesti jaksanut enää. Se oli sellainen "narkkarin loppuun palaminen." Makasin sohvalla ja en välittänyt, vaikka lääkkeet oli loppu.
Lopulta vieroitusoireet olivat niin voimakkaat, että apua oli haettava. Keravalla aloitettu hoito antoi minulle mahdollisuuden palauttaa arjen hallinta. Pääsin opiskelemaan ja valmistuin ammattikorkeakoulusta, minkä jälkeen olen suorittanut lisäkoulutuksia.
Nykyään työskentelen hankepäällikkönä matalan kynnyksen kohtaamis- ja tukipiste Taikussa, missä tuen marginalisoituneita – ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä olin.
Muistan elävästi sen hetken, kun korvaushoidon lopettamisen jälkeen tunsin ensimmäistä kertaa iloa. Tunne oli niin päräyttävä, että teki mieli hyppiä ilmaan ja kiljua onnesta.
Tomppa
Seitsemän vuotta putkeen käytin viisi päivää viikossa ja lepäilin kaksi, jotta jaksoin taas jatkaa.
Aloitin kovien huumeiden käytön jo 15-vuotiaana ja elin niiden parissa 31 vuotta. Rahoitin käyttöni myymällä taloni ja BMW:ni. Päiväni olivat kuin kahdeksan tunnin työpäiviä, mutta kaikki pyöri huumeiden ympärillä. Seitsemän vuotta putkeen käytin viisi päivää viikossa ja lepäilin kaksi, jotta jaksoin taas jatkaa. Kunnes elämä karkasi täysin käsistä ja murtumispisteessä tajusin, että jotain oli pakko tehdä. Elämä oli liian rajua eikä huumeiden käyttö pysynyt omassa hallinnassa.
Lopulta hakeuduin vapaaehtoisesti suljettuun hoitoon, jossa vietin puoli vuotta pienyhteisössä. Aamuryhmät ja yhteisön tuki auttoivat minut irti kovista huumeista. Vaikka hoito oli rankkaa – tutut naamat alkoivat kulua ja usein paikalle tarvittiin pappi saadakseen minut puhumaan – se pelasti henkeni.
Nykyään elämäni on tasapainossa. Käytän enää ehkä kerran pari vuodessa jotain pientä. Olen kuitenkin menossa vankilaan huume- ja väkivaltarikoksista. Selvinpäin olen herkkä ja tunteellinen, mutta päihtyneenä minusta tulee väkivaltainen.
Ilman hoitoa en olisi enää täällä.
Kuvasarja on tehty Tampereen yliopiston Visuaalisen journalismin ja visuaalisen tutkimuksen maisteriohjelman Henkilökuvan työpaja -kurssilla syksyllä 2024. Outi ja Juha Törmälän ohjaamassa lopputyössä kuvattiin muotokuvasarja ja pohdittiin henkilökuvan käytäntöjä. Kurssin vastuuopettajana toimi Elias Lahtinen.
Built with Shorthand