Arven tarina

Vilhelmiina Laaksosella, Mia Hurrilla ja Susanna Antolaisella on arpi, jota he eivät häpeile näyttää ja jonka takana on tarina.

Tamperelainen Vilhelmiina Laaksonen sai arven, kun hän oli 8. luokalla vuoden 2013 tammikuussa. Polven yläpuolella oleva arpi on jälki luomileikkauksesta, joka vaati tikkejä. Luomen poisto oli seurausta luomen epänormaalista muutoksesta. Luomi paljastui vaarattomaksi ja jätti vain arven, jota Laaksosen sisko on joskus kuvaillut naureskellen kirkkoveneeksi. Teini-ikäisenä Laaksosen oli vaikeaa hyväksyä arpeaan.

– Saatoin kesällä laittaa laastarin arven päälle, ettei se näkyisi. Ihonvärinen arpi ei olisi haitannut minua, mutta violettina se näkyi hyvin. Ajattelin, ettei muilla ihmisillä ole tuommoista.

Laaksonen ei ole ainoa, jolla on ollut vaikeuksia kehonhyväksymisen kanssa. Brittiläisen YouGov:in Euroopassa tekemän tuoreen kyselyn mukaan vain joka kolmas suomalainen on tyytyväinen kehoonsa. Naiset ovat tyytymättömämpiä kehoonsa kuin muu väestö.

Hyvä, paha, ruma arpi

Suomessa alkaa olla paljon erilaisia toimijoita, jotka puhuvat kehopositiivisuudesta ja tuovat esille erilaisia kehoja. Yksi näistä on Body Posi Suomi ry.

Yhdistyksen järjestöaktiivi Tinna Pehkosen mukaan kehopositiivisuudessa on ollut alun perin kyse marginalisoitujen kehojen oikeudesta näkyä. Marginaalisuudesta kertoo se, että mainoksissa tai ohjelmissa ei näy ihmisiä, joilla olisi arpia.

 –  Kun näemme omannäköisiä kehoja, tulee tunne, ettei olekaan yksin eikä ole mitenkään epänormaali tai kummallinen, jos on paljon arpia. Kehopositiivisuudessa tuodaan esille, että olemme kaikki erilaisia mutta silti jokainen on yhtä arvokas. Kaikilla on oikeus viihtyä omassa kehossaan.

Arvet voivat myös opettaa asioita. Laaksoselle arpi on tuonut myötätuntoa.

– Ikinä ei tiedä, mitä muut ovat käyneet läpi. Jos jollain on todella suuri arpi eikä hän pidä siitä, niin se on mielestäni ymmärrettävää.

Vuosien varrella Laaksosen arpi muuttui ensin tummanvioletista tummanpunaiseksi ja myöhemmin vaaleaksi. Vieläkin arpi näkyy paremmin kylmässä ulkoilmassa tai lämpimässä suihkussa, mutta enää Laaksosella ei ole tarvetta peittää arpeaan ja hän on tullut sinuiksi sen kanssa.

– Teini-ikäisenä turhaan mietin, että arpi olisi iso asia. Silloin arpea ei osannut arvostaa.

Laaksosen mukaan ihmisillä voi olla ennakko-oletuksia arvista, mikä on hänen mielestään harmillista. Arpi on opettanut hänet näkemään kauneuden rumissakin asioissa.

– Vaikka se olisi nytkin tumma, niin minua ei haittaisi. Yritän vain nähdä arven hyvänä ja kauniina asiana.

Hyvä ihminen arvesta huolimatta

Tamperelainen Mia Hurri oli juuri täyttänyt 33 vuotta, kun hänen elämäänsä mullistanut ratsastusonnettomuus tapahtui. Ratsastaessa hevonen laukkasi yllättäen sivusuuntaan, jolloin Hurri lennähti ilmaan. Hän otti pudotessaan kädellä vastaan, mikä sai kyynärpään menemään ”tuhannen päreiksi”. Vuoden 2017 tammikuussa sattuneesta onnettomuudesta Hurrille jäi muistutukseksi pitkä arpi käteen.

– Kyllähän se tuntui hirvittävältä, epämuodostuma kauniissa ihossani. Aluksi voivottelin, että kunpa tuollaista ei olisi tapahtunut.

Tinna Pehkosen mukaan arvet voivat aiheuttaa häpeää omasta kehosta ja sen, että tekee mieli peitellä vartaloaan. Hänen mukaansa henkilö voi joutua vastaamaan kysymyksiin, mistä arvet ovat tulleet.

Hurrin mielestä arpia ei tarvitse häpeillä.

– Miksi ihminen ei saisi kokea olevansa hyvä siitä huolimatta, että kaikki hänen ominaisuutensa eivät ehkä ole hyviä? Ei kannata häpeillä etenkään sellaista, mille ei mitään voi.

Hurri kantaa arpeaan luontevasti. Arpi ei vaikuttanut pelkästään hänen fyysiseen ulkonäköönsä, vaan se on auttanut häntä hyväksymään itsensä.

– On mielenkiintoista, että onnettomuudesta seurasi fyysinen muuttuminen, mikä suoraan vaikutti ajatteluun. Arpea ei voi muuttaa, mutta havahtui huomaamaan, mille voin tehdä jotain.

Hurri ei kiinnitä arpeensa huomiota arjessa. Hän ei aio peittää sitä tatuoinnilla, sillä arpi on sellaisenaan jo muisto.

Viivat polvissa pieni maksu uudesta elämästä

Helsinkiläisellä Susanna Antolaisella on molemmissa polvissaan arvet vajaa neljä vuotta sitten tapahtuneen polvileikkauksen jäljiltä. Hän on arvistaan kiitollinen eikä arven ulkonäöllä ole hänelle väliä.

– Leikkauksen jälkeen minulla ei ollut kipuja, joten leikkausarpi olisi saanut olla minkälainen vain. Arvet muistuttavat siitä, että pärjään paljon paremmin. Leikkaus antaa uuden elämän ja on pieni maksu siitä, että on viivat polvissa.

Eläkkeellä oleva 73-vuotias Antolainen ei koe arvistaan ulkonäköpaineita, kuten ehkä nuorena olisi voinut, eivätkä ne estä häntä harrastamasta uintia. Arpi on helppo hyväksyä sen paikan ja ulkonäön vuoksi.

– Jos arpi olisi esimerkiksi kasvoissa, ehkä silloin tuntuisi tärkeämmältä peittää sitä.

Tinna Pehkosen mukaan ikä ei tuo automaattisesti parempaa itsetuntoa, mutta ulkonäköpaineet lievenevät tai muuttuvat teini-iän epävarmuudesta.

– Uskon, että ennen on ollut vaikeampaa olla esillä arpineen, mutta vielä on paljon töitä, että ihmiset voisivat vapautuneesti olla oma itsensä. Somessa on paljon kommentteja, joissa kiusataan ja väheksytään ihmisiä, joilla on marginaalinen keho. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja kehonkuva- ja itsetunto-ongelmia.

Antolainen kokee, että nykyään nuorilla on ulkonäköpaineita enemmän kuin hänen nuoruudessaan. Hänen positiivinen kehonkuvansa on äidiltä saatu lahja, joka on säilynyt läpi elämän.

– Ikä tekee sen, ettei ulkonäkö ole enää niin tärkeä asia. Jos olisin ollut 16-vuotias ja minihameet olisivat olleet muodissa, niin olisi saattanut olla hankalampaa.

Kehopositiivisuus on hänestä ihana asia. Sen myötä joku rohkea voi laittaa itsestään kuvia ja sanoa, että saa olla näin.

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.