Arjen ulkopuolella

Kaarna, 22, on työkyvyttömyyseläkkeellä. Se vaikuttaa hänen elämänsä kaikkiin osa-alueisiin. 

Kosti Kaerala, teksti ja kuvat
Julkaistu 3.12.2025

Suurin osa suomalaisista nuorista meni tänään töihin tai kouluun. Niinhän heidän kuuluukin. Tehdä töitä ja luoda verotuloja. Mennä kouluun voidakseen tulevaisuudessa maksaa verotuloja hieman korkeammalla prosentilla. Mutta millaista on arki, kun töitä tai koulua ei ole. Entä jos arjestasi puuttuisi kaikki se, mikä valtaosalle arjen määrittää? 

On perjantaiaamupäivä, auringonsäteet heijastuvat yöpakkasen jäädyttämän asfaltin pinnasta. Ihmiset astelevat ulos ratikasta ja sinkoilevat eri suuntiin. Kaikki menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Ratikkakiskojen ininä vihloo korvissa ja raikas pikkupakkanen pistelee kämmenissä. Kerrostalon alaovi aukeaa. Kaarna vaikuttaa jännittyneeltä.  

Rappukäytävässä hän varmistaa vielä: 

– Ethän sä oo allerginen kissoille?  

Heti astuessa asunnon ovesta sisään tulee selväksi, millainen ihminen täällä asuu. Ei organisoija tai siisteysfriikki vaan uniikki ja persoonallinen ihminen. Pieni asunto on täynnä vielä pienempiä yksityiskohtia. Niin paljon, että kaiken sisäistämisessä kestäisi pieni ikuisuus. 

Ruskeanoranssi kissa, Valpuri, makoilee pedissään jähmettyneenä ilmekään värähtämättä. Pehmoleluja, nukkeja, maalauksia ja julisteita. Nopean ensivaikutelman perusteella koti on aivan asukkaansa näköinen. 

Kodin asukas, Kaarna, on 22-vuotias ja työkyvyttömyyseläkkeellä.

Vuonna 2024 työkyvyttömyyseläkettä 16–24-vuotiaista sai noin 7800 ihmistä. He edustavat 1,37 prosenttia omasta ikäryhmästään. Suurimmalle osalle työkyvyttömyyseläke on toistaiseksi jatkuvaa. Sen tarpeellisuus arvioidaan vuotuisesti. Tällainen tilanne on myös Kaarnalla.

Hän on ollut eläkkeellä nyt kaksi vuotta. Ensi keväänä alkaa kolmas. Kolmena vuonna peräkkäin on todettu, että parikymppisen Kaarnan on parasta olla eläkkeellä. Mistä tämä johtuu? 

Vakava paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö, dissosiaatiohäiriö ja traumaperäinen stressihäiriö rajoittavat kaikki merkittävästi sitä, mihin Kaarna arjessaan pystyy. Hän kertoo tuntevansa ajoittain kateutta kaikille heille, jotka pystyvät arjessaan kaikkeen siihen mihin hän ei.  

Ihmiset, joita muut tapaavat koulussa, töissä ja harrastuksissa jäävät tapaamatta. Se kasvattaa tunnetta ulkopuolisuudesta. Tunne, jonka kanssa hän on joutunut kamppailemaan lapsuudesta asti. Hän on omien sanojensa mukaan ollut aina erikoinen ja omanlaisensa persoona. Se on johtanut syrjintään ja kiusaamiseen.  

 – Eläkkeellä on usein tosi yksinäistä. 

Arjen pienet askareet ovat onnistumisia, askeleita eteenpäin. Asiat kuten kaupassa yksin käyminen, naapurin moikkaaminen tai uuden ihmisen tapaaminen. Kaarna ilmaisee tämän olevan juuri sellainen tilanne.

Kaarna istuu pöytänsä ääressä katse liimaantuneena pöydällä lepäävään paperiarkkiin. Kädet liikkuvat pienin ja tarkoin liikkein.  Hän maalaa uusinta teostaan. Pieni tyttö, verinen nenä ja mustelmaiset kasvot. Hän kaivaa isosta Ikean kassista liudan eri kokoisia teoksia. Ensivilkaisulla ne näyttävät samanlaisilta, mutta jokaisella niistä on oma tarinansa. Kaikkiin pakattu saman henkilön kokemukset. Ne ovat omakuvia. Kaarna on jokainen maalausten pienistä tytöistä.  

– Mä koen, että mä olen kaikki noi tytöt, niissä kaikissa on jotain musta. 

Kaarna haluaa ulos tupakalle. Hiekka narisee maihinnousukenkien alla ja tupakansavu leijailee sieraimiin. Kaupungin äänet kaikuvat korvissa. Moottorien hurina ja kauas kantautuvat tööttäykset. Puistossa on kuitenkin rauhallista. Kaupungin melske ei haittaa syksysään luomaa tunnelmaa. Puiden paljaat oksat kiiltelevät auringossa ja kylmyys on tiputtanut lehdet. Maassa lojuva syksyn ruska on muuttunut viimein ruskeaksi. 

Skeptiset asenteet ja ennakkoluulot eivät ole Kaarnalle vieraita. Hänet on nähty niin kelarottana kuin taakkana, joka ei tuo yhteiskuntaan mitään, ottaa vain. Jotkut ovat suhtautuneet eläkkeeseen vähätellen, kuin se olisi vitsi. Ennakkoluuloja ja häpeää on tullut myös omilta lähisukulaisilta.

Häntä ärsyttää se, kuinka jotkut työkyvyttömyyseläkkeeseen ja sillä oleviin suhtautuvat. Hän ei halua, että sen ajatellaan olevan vain helppo tie laiskotteluun.  

– Ei ne ketään ihan tuosta vaan eläkkeelle heitä. 

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien arki ja todellisuus on usein kaukana helposta. Kuva yhteiskunnan rahoilla laiskottelevasta taakasta ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Ei se ole laiskuutta, se on ainut vaihtoehto. Eläke ei ole Kaarnalle vapautta olla tekemättä mitään, se on keino selvitä arjesta, josta muiden ihmisten kokema vapaus puuttuu.  

Kosti Kaerala, teksti, kuvat, ulkoasu
Julkaistu 3.12.2025

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.