Kakkuja ja kömmähdyksiä

Jos mietit, mitä tänään söisit, päädyt todennäköisimmin etsimään vastausta netistä. Resepti voi olla kenen tahansa, sillä somessa ei tarvitse olla ammattilainen jakaakseen sisältöä. Mutta mitä ammattimainen ruokatoimittaminen vaatii?

Vaikka tekijöitä on paljon ja ruoka kiinnostaa, ruokatoimittamisesta puhutaan vähän. Sosiaalinen media haastaa ammattilaisia, ja esimerkiksi TikTok-nimisellä alustalla jopa kouluikäiset lapset tekevät ja jakavat ruokavideoita.

Suomen ruokatoimittajien yhdistykseen kuuluu 52 toimittajaa. Luku ei kerro koko totuutta toimittajien määrästä, sillä somealustat mahdollistavat työn ilman yhdistyksiin sitoutumista. Freelance-työ on yleistynyt, mutta vakituisiakin paikkoja on.

Yhdistyksen mukaan ruokatoimittajien työ on edistää suomalaista ruokakulttuuria. Tarkoitus ei ole toistaa jo olemassa olevaa, vaan tuoda pöytään jotain uutta ja inspiroida lukijoita.

Intohimona ruoka

Jotain maukasta -blogin kirjoittaja, ruokatoimittaja ja valokuvaaja Mari Moilanen tietää, mitä työ todellisuudessa on. Moilanen on aloittanut uransa ruoan parissa bloggaamalla vuonna 2011 ja tehnyt säännöllisiä ruokatoimittajan töitä vuodesta 2015 lähtien muun muassa Iltalehden Ruokatorstai-sivuilla.

Maku ja estetiikka ovat parrasvaloissa, mutta ruokasisällöllä on muitakin tarkoituksia.

– Ammattilaisten ruokasisältö tarjoaa ihmisille ideoita ja vinkkejä vuosittain toistuviin sesonkeihin, kertoo Moilanen.

Myös uusien tuotteiden esittely ja testaus kuuluu työhön. Moilasen mukaan ruokatoimittajat tarjoavat elämyksiä lukijoille, mikä tekee työstä tärkeää.

Ruokasisältö ei ole merkityksetöntä hömppää, sillä yksi onnistunut julkaisu voi vaikuttaa siihen, mitä suomalaiset syövät.

Esimerkiksi uunifetapasta oli vuoden 2019 googlatuin aihe kategoriassa ruoka ja sijalla 6. kategoriassa puheenaiheet. Tämä Liemessä-blogia pitävän Jenni Häyrisen resepti päätyi netin kautta tunnetuksi, ja se on kerännyt huimat 2,7 miljoonaa katselukertaa puolessatoista vuodessa.

Keittiöstä kotistudioksi

Kaivan esiliinani esiin ja testaan, miten raaka-aineet taiotaan somemaailman annoskuviksi. Pidän kokkaamisesta, mutta leipomista en harrasta. Ruoka-annosten kännykkäkuvailua lukuun ottamatta olen amatööri tällä alalla.

Aloitan kokeiluni kurpitsapiirakalla. En ole sellaista koskaan syönyt tai leiponut. Odotukseni eivät ole korkealla, sillä muistan kurpitsan lähinnä epämiellyttävänä makukokemuksena koulun salaateista.

Leivon pohjan, ja kananmunien erottelu onnistuu vasta kolmannella yrityksellä.

Ruoanlaittoon liittyy aina epäonnistumisen mahdollisuus. Jos kakku lässähtää tai pihvi palaa, on tehtävä uusi. Täytyy olla tarkka, ettei aiheuta lisätyötä itselleen.

Jatkan täytteeseen. Miksi kurpitsan kaivertaminen tuntuu näin vaikealta? Amerikkalaiset lapsetkin osaavat tämän. Tunnen itseni typeräksi, kun googlaan, miten kurpitsa kaiverretaan.

Tahmaista ja pehmeää hedelmälihaa roiskuu kaikkialle.

Vaikeinta on ajankäyttö. Yhden raaka-ainekuvan asetteluun ja kuvaamiseen uppoaa yli puoli tuntia.

Keittiö täyttyy tunnelmallisella ja kotoisalla tuoksulla, joka muistuttaa joulusta. Kurpitsapiirakkaan tulee kanelia, neilikkaa ja inkivääriä.

Mari Moilasen mukaan työn parhaisiin puoliin kuuluu vapaus. Aikatauluttaminen on tärkeää, sillä freelancerin työssä ei ole säännöllisiä työaikoja.

Kun piirakan on tarkoitus mennä uuniin, tajuan, ettei uuni ole päällä. Suunnittelu on tärkeä osa työtä.

Moilasen mukaan työ ei ole pelkkää kirjoittamista ja kokkaamista.

– Ruokatoimittaja tekee reseptin, kokkaa ja vähintään sommittelee aterian kuvaan, Moilanen selostaa.

Yleistyvät freelancer-toimittajat kuvaavat ateriat usein itse, kun taas lehdissä työn hoitavat valokuvaajat.

Uusien reseptien kehittäminen ja testaaminen aiheuttavat paljon työtä. Yksi resepti voi vaatia useita testauksia, että sopivat mittasuhteet raaka-aineille löytyvät.

Piirakka on uunissa ja pääsen amerikkalaisten kurpitsalattejen kimppuun.

Keitän sokerista, mausteista ja kurpitsasta ihanan tuoksuista siirappia. Tästä latte saa syksyisen makunsa.

Teen virheen, kun pursotan kermavaahtoa liian kuumalle piirakalle, ja sen sulaessa joudun kiirehtimään kuvaamisen kanssa. Purskautan kermaa kuvausalustalle ja joudun improvisoimaan pursottimen kanssa.

Somea selaillessa unohtuu, että suurin osa ruokakuvista on lavastettuja. Moilasen mukaan mainoskuvat ovat huolella sommiteltuja eivätkä oikeasta ruokailutilanteesta. Joskus päästään kuvaamaan aitojakin tilanteita.

– Lehdissä voi olla kesäisin esimerkiksi aitoja grillaustilanteita, Moilanen toteaa.

Moilasen kuvaamat ruoat ovat kuvatessa syötäviä. Koska esteettisyys on tärkeää, kiillon lisäämiseksi vihanneksille voidaan pirskottaa vettä ja pihviä sivellä öljyllä.

Kuumana tarjoiltava kurpitsalatte jäähtyy jääkylmäksi, kun ripottelen sen päälle kolmatta kertaa kanelia. Kämppikseni tivaa taustalla, että saako jo maistaa.

Ruokakuvat ja nopeutetut videot vaikuttavat helpolta työltä, mutta tosiasiassa yhden otoksen takana on useita tunteja työtä.

Kiire painaa päälle ja kadotan ajantajun. Kahteen reseptiin menee kuusi tuntia. En ole ehtinyt istua kertaakaan alas, muistanut juoda tai syödä koko aikana, vaikka keittiöni on täynnä herkkuja.

Valo alkaa hämärtyä. Joudun jatkamaan kokeiluani seuraavana päivänä. Studion ja hyvien valojen kaltaiset resurssit mahdollistavat paljon, mutta paras lopputulos saadaan luonnonvalolla.

Pullantuoksuinen koti

Toisena päivänä vuorossa ovat amerikkalaiset kanelipullat, jotka muistuttavat korvapuusteja mutta saavat päälleen makean tuorejuustokuorrutteen.

Upotan käteni pullataikinaan ja ärsyynnyn, kun mietin, miten joudun taas pesemään käteni, jotta voin koskea kameraan.

Pullataikinan kohotessa valmistan uuniomenat.

Vaihtelen kamerajalustan paikkaa. Pähkin, millä asetuksilla kuvaan ja mietin jatkuvasti, miten asetelmasta saa vielä paremman.

Kansainvälinen menestys ruokakuvauskisoissa on tuonut Moilaselle paljon mainoskuvaustöitä. Hänen mukaansa työ vaatii visuaalista silmää, idearikkautta sekä someosaamista kuvaustaitojen lisäksi.

– Moninaisten taitojen kanssa on paremmat lähtökohdat työllistyä suositulla alalla, kertoo Moilanen.

Vaikka työhön liittyy kiirettä ja epävarmuuksia, siinä pääsee Moilasen mukaan hyödyntämään omia kiinnostuksenkohteita. Lisäksi asiakkaiden positiivinen palaute vahvistaa luottoa oman jutun tekemiseen.

Uuniomenoiden päälle valellaan niistä tihkuvaa karamellista siirappia. Sormiani polttaa patakintaan läpi, kun kuvaan useamman otoksen.

Keskityn kuvaamiseen ja unohdan pullasta voin, joka levitetään kaulitun pullataikinan päälle, mutta onneksi lopputuloksessa moka ei maistu.

Kuumista uuniomenoista leijailee huumaava kanelinen tuoksu. Jäätelö sulaa ja makaan keittiöni lattialla saadakseni parhaan kuvakulman.

Ihana pullan tuoksu täyttää talon. Jostain syystä kielelle ei nousekaan vesi vaan mieleen juolahtaa ideoita, miten sommittelen kanelipullat kuvaan.

Moreenimedia on Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden julkaisu.